Showing posts with label Ichijouji Ken. Show all posts
Showing posts with label Ichijouji Ken. Show all posts

Wednesday, 21 January 2015

Yuki-raportti - cossikisoja ja pikkuisen lohikäärmeen seikkailut

Vihdoin sain Yuki-postauksen valmiiksi. Yliopisto on muuttunut osaltani varsin hektiseksi, enkä siksi aiemmin ehtinyt muokata kuvia ynnä muuta.

Raahauduimme porukalla pääkaupunkiseudulle jo perjantai-iltana. Kaverini Ida asustelee nykyään siellä päin ja taas pummimme ilmaisen yöpymisen siellä. Olin jopa valmis cossieni kanssa, joten mitään viimehetken paniikkia ei ollut ja ilta kului pizzaa syöden ja hengaten.

Lauantain cossi oli pikku-Hiccup. Tein pisamat roiskimalla Grimasin ruskeaa vesiliukoista väriä naamaani erilaisilla välineillä, pääosin hammasharjalla. Olin jo aiemmin saanut idean, kun roiskimme Will Grahamille verta naamaan samalla apuvälineellä. Mutta kurkistelin kyllä myös Yumin blogista pisama -postausta. Hammasharjalla tuli ehkä vähän pieniä roiskeita. (Olisi pitänyt lukea blogin neuvot vähän tarkemmin, huomaan.) Täytyy ehkä vielä kokeilla muilla välineillä. Muuten kyllä tykkäsin lopputuloksesta, sillä nyt pisamien koko ja sijainti oli todella satunnaista/orgaanista. Pisamien kanssa hämmästelyssä kesti niin, että päätin jättää hiusten laiton coniin.

Hetken jouduimme jonottamaan rannekkeitamme. Itse en palellut, mutta sääliksi kävi kaikkia niitä, jotka olivat varustautuneet shortseilla tai lyhyillä mekoilla. Olimme vähän myöhään liikkeellä ja kipitin ensimmäiseksi pianokonserttiin. Missasin tosin valitettavasti vähintään puolet siitä.
Tämä Astrid ensimmäisine proppeineen!

Konsertin jälkeen halusin äkkiä laittamaan hiukset kuntoon. En tykkää kulkea conissa osittaisessa cossissa. Mutta pian hiukset kunnossa olin vapaa kuljeskelemaan. Moikkasin tuttuja ja katsastin taidekujan tarjontaa Roosan ja Idan kanssa. Ostin pienen ja suloisen Toothless tarran, mutta myöhemmin selvisi, että se olikin magneetti. Nyt en tiedä mitä sillä teen; Tarrana sille olisi loistava paikka päiväkirjan kannessa, mutta magneetti on jotenkin liian hieno muuttaa tarraksi. Tai jotain.

Olin halunnut Free! luennolle, mutta kävikin niin, että ruuan kanssa kesti. Olimme ajatelleet nopsaan käydä conin läheisessä kiinalaisessa, mutta siinä kestikin odotuksia kauemmin. Jotenkin minulle tuntuu aina käyvän niin, että missaan ne luennot, joille alunperin halusin. Toisaalta cossatessa tykkään kyllä liikuskella ympäri conia ihan vain katsomassa pukuja ja siksi en yleensäkään käy monella luennolla.

Päivän kisoja kuitenkin menimme katsomaan. Kisan alku viivästyi ja ihmiset jonottelivat saliin. Olin aluksi lähinnä hämmentynyt, kun en kuullut kuulutusta, joka selitti mitä tapahtuu. Mutta onneksi minut on siunattu päättelykyvyllä. Emme jaksaneet jonottaa vaan odottelimme alakerran mukavilla penkeillä. Ja otin aikani kuluksi kuvia Roosan Toothless-figuurista, jonka olin kidnapannut mukaani.
Kisa oli kuitenkin hyvä. Voittanut Zelda-esitys oli hauska ja tykkäsin monipuolisesta proppien ja ruudun käyttämisestä. Kisa jätti minut pohtimaan sitä onko dialogin parempi olla äänenä vai tekstinä. Itse en puolet ajasta saanut ääninauhoista mitään selvää ja siksi pari esitystä meni vähän ohi. Tekstissä taas on se huono puoli, että ei voi lukea ja katsoa kisaajaa samalla.

Hiccup ei näkynyt olevan erityisen suosittu. Cossi oli kuitenkin mukava päällä ja laitan sen varmasti uudestaankin, ehkä Toothless-pehmolla varustettuna. How to train your dragon näytti kuitenkin olevan suosittu. Näin ainakin kaksi Astridia ja kaksi muuta Hiccuppia conin aikana. Ja näin myöhemmin netistä, että paikalla oli ainakin kaksi lohikäärmettä, jotka missasin molemmat. Höh.


Sunnuntaina oli sitten Ken Ichijoujin vuoro. Pelkään aina cossin housujen olevan liian tiukat. Olen lainannut äidiltä kahdet valkoiset housut ja sopivammista on vetoketju rikki, joten olen joutunut tyytymään pienempiin. Helpoimmalla pääsee, kun laittaa alle muotoilevat sukkahousut.

Kaivoin auton lumikerroksen alta ja ajelimme taas coniin. Haikyuu!-luento oli toinen urheiluanime-asia, johon olisin halunnut mennä, mutta olimme (taas) liikkeellä liian myöhään. Sen sijaan saavuimme juuri sopivasti luisteluesitykseen. Viimevuotisen näin vain youtubessa, mutta yhtä vakuuttavaa oli tälläkin kertaa. Edelleen tykkään cosplayn yhdistämisestä muihin asioihin ja harrastuksiin. (Aloittakaa joku kokkausta cosplayssa -youtubekanava!)

Muuten lähinnä seikkailin conissa. Leafmon oli mukana ja se sai osakseen monta nenän piippausta. Harkitsen puolivakavissani vinkulelun sisäosan laittamista sen nenään. Juttelin tyypin kanssa, joka ilmeisesti lauantaina oli toinen Digimonkeisari ja gushasimme hetken Kenin hahmokehityksestä. Toisen Digimonkeisarin näin muutamia kertoja, mutta hetki oli aina jotenkin huono yhteiskuvan pyytämiselle.

En ollut niin suunnitellut tämän päivän kisan katsomista, mutta päädyin sinne kuitenkin, kun muutkin menivät. Enkä ollut pettynyt. Minusta aloittelijoiden sarja oli varsin kovatasoinen. Ensimmäinen reaktioni oli, että jos tämä on aloittelijoiden sarja, mitä kokeneissa sitten on?

Päättäjäisten sijaan kävin vaihtamassa cossin pois. Conin sulkeutuessa lähdimme taas kiinalaiseen pienellä porukalla. Tykkään käydä conien jälkeen syömässä. Ehtii paremmin jutella. Vaikka itse nyt enimmäkseen kuuntelen ja esitän yksittäisiä kommentteja, mutta kuitenkin.

Tällä kertaa sain jopa otettua vähän kuvia muista cossaajista. Tässä pieni saaliini tältä erää:
Homura Akemi - PMMM
Dipper Pines ja Bill Cipher - Gravity Falls





Wirt - Over the Garden Wall
? - In the Flesh




Thursday, 4 December 2014

Yukiconin melko olemattomat suunnitelmat

Heipä hei.  Vähän on ollut hiljaista täällä aktiivisimman conikauden loputtua. Roosan kanssa kuitenkin väijyimme itsellemme Yukiconin liput. Olen innostunut, koska missasin viime Yukin. Coni vaikutti hauskalta sen perusteella, mitä internetissä puhuttiin ja itsekin pääsin kokeilemaan Rantajaksoa, josta pidin kovasti. Bonuksena Espoo on minulle lähempänä (ja mahdollisuudet kaverin nurkissa nukkumiseen suuremmat) kuin Lahti, joten isoista talviconeista se on minulle se helpompi.

Ohjelmassakin näyttäisi olevan ainakin pianokonserttia ja cosplayluentoa (Jotka tietysti ovat päällekkäin...) sekä pari urheiluanimeluentoa ja cossikisaa, joihin voisin harkita raahaavani takamukseni. Ja ilmeisesti alkaneen trendin mukaisesti jotain mitä en muista ennen conissa nähneeni; conin organisoimaa jätti-twisteriä.

Cosseista ei totta puhuen ole mitään hajua. Olen parhaillaan conien ulkopuolisessa elämässäni siinä vaiheessa, että kirjoitan kandidaatin tutkielmaani ja jotain edistystä silläkin saralla on tapahduttava joululoman yli. En siis ainakaan mitään isoa projektia ryhdy ottamaan. Vanhoista puvuistani katselin Ken Ichijoujia, koska en Keniä niin montaa kertaa ole pitänyt ja villapaita-versio sopisi hyvin talvitapahtumaan.

Ei mul oo tommosta takatukkaa!
Jostakin nousi myös mieleeni How to Train your Dragonin Hiccup. Mieluummin tekisin pikkuisen ykkösleffa-Hiccupin, mutta hiukseni eivät välttämättä kasva tarpeeksi Yukiin mennessä. Kai peruukkikin on vaihtoehto, mutta kun omat hiukseni ovat niin kovin kätevät muuten...
Kakkosleffaa en ole vielä nähnyt, niin en osaa sanoa kuinka paljon vanhempi Hiccup on vaihtoehto, koska mm. nahka-armorit, joihin ei nyt ole aikaa. (Ja jos ette ole vielä huomanneet, tykkään cossata pallonaamaisia pikkupoikia.)

Lähiaikoina olen myös katsellut vähän Game of Thronesia ja olen kovasti tykännyt sarjasta. Kirjat hyppäsivät heti ylemmäs luettavien listalla. Olin muutenkin ajatellut, että voisin lukea niitä ennen Archipelaconia. Enkä nyt tietenkään voi olla katsomatta sarjoja aina cosplay silmällä, joten ainakin Brania ja Aryaa olen harkinnut. Harkitsen ehkä uudestaan, kun olen katsonut/lukenut vähän enemmän.

Tuesday, 26 February 2013

Närcon vinter - con culture, noodles and freezing my ass off


This is going to be a rare occasion where I write a post in English. Because well, it was a Swedish con so it'd be boring if people that were there wouldn't be able to understand this. (Because Google sucks at translating Finnish.)

I was bored at the ship...
So, my journey began already on Thursday by getting over to Sweden by Siljaline. Because I traveled alone, nothing interesting really happened on the way.

Friday morning I found my way to Cityterminalet, because the convention bus would go from there. I must say I liked the idea of convention buses. Finland pretty much lets con-goers figure out their transportation by themselves. This was god-sent for me though, because it was very easy for me to just buy the ticket and not worry. My Swedish is really sucky after all and it would have been a bother to figure out a bunch of bus and train timetables. Only thing I found weird with the bus was that no one asked to see my bus-ticket at any point. Did they just trust con-goers to be honest people or what?
It was also nice when people just gathered to wait for the bus and a convention feeling started already there. Or well, I was tired and head-achy, so I just mostly felt like random Swedish words were bombarding my eardrums. I took a nap on the bus though and felt better when we were finally there at the con place.

Then was the time for the long line in the cold. I was reasonably lucky, because my friend Valkoinen Samurai was waiting to see me and I kinda got in the middle of the line with him and Jäätynyt Enkeli instead of going to the very end of the line. But anyway, we waited. A cultural difference, because Finnish cons very rarely have lines. We just get our tickets by mail. Then again tickets here are usually paper and not fabric like these were. I kind of like the fabric ones better but waiting in the line was definitely not a favourite way to pass time.

My cosplay for the day was Ken Ichijouji from Digimon 02. I had already put on his clothing at the ship and put makeup and wig on on the way. The wig is not my favourite one because I failed a bit when cutting it and it always needs a crap load of hair-spray to stay OK.
Basically the day went by just walking around the con building looking at cosplays and meeting people. I was mostly über awkward, because even if I understand basic Swedish, people would speak so fast and with an accent that I'd just be left looking helplessly at the guys to translate for me or stutter out a "Sorry I don't speak Swedish". What was endearing though was that pretty much everyone's reaction to my not speaking Swedish was apologizing and switching to English. Like, it's me who should be sorry for not speaking it and not you for not somehow telepathically knowing I don't. But all in all people were very nice and seemed to speak real nice English.
Also on Friday there seemed to be not that much of cosplayers. Of course there were many, but not as many as I had thought there'd be. Apparently Saturday was considered the best con-day. People also seemed more lively or something. For example running indoors and having hug me -signs wasn't really scorned upon.

Food things that I thought were great:
1) Cup noodles. You could buy noodles at the con place and they warmed water for you to cook it. Because I think cup noodles are nice and easy food for con-goers, but who the hell carries a water-boiler to cons with them. No one.
2) Microwaves. They also sold pizza, but instead of warming it for you they had just slapped microwave ovens there so that people could warm their own pizza. And I think you could have warmed your own food in those too. I guess there's a risk of someone breaking the ovens, but those seemed to do just fine in there. And less work for the staff.
Just imagine in for example Desucon that you could go to S-Market, buy food and go warm it in a microwave at the con-place. I'd do that. Life made so much easier and hopefully better fed con-goers would ensue.



Con food: Always so healthy. Or not.

I slept at a sovsal (=lattiamajoitus). It was basically at the con place so I was happy for not needing to go and get lost at Linköping. I had picked a small gym-hall out of the options. It was packed with people, but everyone seemed to be nice and quiet and just went to sleep. I guess I just feel too old for sleeping on the floor because it was cold and my back was a bit stiff and achy in the morning.



Saturday was Hakuouki-day for us. I happily put on Saitou cosplay because even if it's somewhat bothersome with no pants, a kimono that derps all the time and a pair of katana that are in the way, I love the character and his design. We had a little group of us Hakuouki cosplayers. Obviously I didn't talk much with most of them, because language problems, but rasetsu! Sannan was very nice and would speak English to me from time to time. When everyone was assembled, we went to Espresso House to sit around and drink coffee. That meant we walked a good 10 or 15 minutes in the city. (With a random kid shouting "Konnichiwa" at us at one point.) I pretty much just drank my latte and listened people talking. I actually understood somethings they said, because when I have no stress of having to respond, it was easier to just chill out and listen. There was also a good deal of taking random photos of the shinsengumi (+few others) having coffee. I thoroughly enjoyed that even though the walks in those damn straw sandals was not the nicest.


(I don't really know the nics/names for half the people here + some are not in the pics even.)

An interesting thing is that I never noticed anyone to actually check on people's con-bracelets on the door like in Finland where someone is checking them always.

We also happened to meet a random Finnish girl, Thyme, at the con who joined us for the rest of the day. I was surprised to realize that I had met her once while I was cosplaying for one of the first times in my life. We talked, and went around the con and went to take some group pictures of our Hakuouki group. We stayed at the con till around midnight and with Valkoinen Samurai I just sat around and talked and stuff for the longest time. Some people had started to just go around with a boom-box and dancing and they seemed to have a lot of fun. I was dreadfully tired though.

Sunday was ridiculously short. I still put on my Reid cosplay because it would have felt like a waste not to do that. Valkoinen Samurai gave me a small photoshoot, and all in all getting photos was all worth wearing it. (It's probably my most comfortable cosplay.)


This con day was pretty much over before it even started. The con ended 12:00 but if you had the bus ticket you could wait till 13:30 for the bus. (No one checked me if I had the ticket though, again.) Thyme gave me bus company and we talked or just half slept. (I was also getting slightly motion-sick.) We went to McDonald's at Stockholm before I had to catch the bus to Siljaline terminal and go back home.

All in all it was fun, but I admit enjoying cons at Finland more. Simply because I don't have to feel nervous whenever someone tries to speak to me. But people were nice, it was organized to be very easy and user friendly and it was ganska awesome.

Tuesday, 8 January 2013

Kun Frostbite vaihtui Närconiin

Small English summary at the end just in case.

Pääsi tosiaan käymään niin, etten ollut tarpeeksi hereillä Frostbiten lippujen kanssa. (Olin ajatellut pyytää joululahjaksi, mutta mokomat loppuivat jo ennen joulua.) Coniin kuitenkin teki mieli päästä, enkä halunnut luottaa siihen, että onnistuisin haalimaan itselleni peruutuslipun Frostiin. Ja Valkoinen Samurai oli muutenkin hiukan houkutellut minua vinter Närconiin, joten se nousi ratkaisuksi. (Senkin kanssa oli tosin onnea, koska ensimmäinen erä lippuja oli loppuunmyyty, mutta uusia lippuja ilmestyi samana päivänä kun aloin moisia kaivata!)

Enkä kyllä ole erityisen pettynyt. Närcon on käsittääkseni isompi con kuin Frostbite ja olen jo aikaisemmin ajatellut jossakin vaiheessa haluavani nähdä muidenkin maiden coneja ja Ruotsista nyt on helpohkoa aloittaa. Lisäksi Närcon vaikuttaa hyvin organisoidulta; Conilipun, lattiamajoituksen ja bussilipun Tukholmasta coniin sai kaikki tilattua samalta sivulta ja heti printattua ulos.
Hiukan hankaluutta tulee matkanteosta con-bussille asti, siitä että ruotsin taitoni on varsin puutteellinen ja parista muusta käytännön seikasta, mutta uskoisin selviäväni.

Ja rahaa menee enemmän.




Mutta varsinaiseen aiheeseen. Uusia cosseja en tee Närconiin. Ei jotenkaan löydy inspiraatiota tällä hetkellä. Tai jos löytyy, cossi ei ole erityisen hyvä talviolosuhteisiin tai on liian kallis ja haastava tähän väliin tehtäväksi.

Perjantai: Ken Ichijouji (Digimon 02)



Lauantai: Hajime Saitou (Hakuouki Shinsengumi Kitan)

Sunnuntai: Spencer Reid (Criminal Minds)
Mitäpä näistä nyt sitten olisi sanottavaa?
Ken on mukava talviconiin ja cossia on käytetty vasta kerran, joten se ansaitsee kyllä con reissun.
Saitou pääsee taas viettämään aikaa muutaman muun Hakuouki cossin kanssa. Jostain itselleni tuntemattomasta syystä pidän Saitousta enemmän ilman shinsengumi haoria, mutta haori varmaan lähtee mukaan siltä varalta, että tulee kylmä ilman sitä.
Reidin haluan tehdä uudestaan ehkä eniten näistä kolmesta, mutta laitoin hänet lyhyttäkin lyhyemmälle sunnuntaille, koska Reidin hieno puoli on, että vaatteet ovat ekstra mukavat ja normaalin näköiset matkustusvaatteet. Reid cossi muutenkin näyttänee erilaiselta kuin viimeksi, koska a) omat hiukseni ovat lyhyemmät kuin viimeksi ja b) käytän eri vaatteita kuin viimeksi. Ja haluan cossata Reidiä vielä kunnolla uudestaan Suomessa jossakin vaiheessa, joten lyhyt sunnuntai sopii hyvin.

That English summary I promised:
So, I was supposed to go to Desucon Frostbite (in Finland), but the tickets ran out before I tried to buy one. So instead I decided to give vinter Närcon (in Sweden) a try. I don't think I'll be disappointed though, Närcon sounds good. Maybe a bit more trouble with getting there and the fact my Swedish skills suck. And it gets more expensive for me.lol But still sounds good. ^_^
Cosplays will be Ken Ichijouji from Digimon 02 for Friday, Hajime Saitou from Hakuouki for Saturday and Spencer Reid from Criminal Minds for Sunday. You might have figured that much from the photos above though. So I'm not making new costumes, but I guess I could say they are new to Sweden anyway?

Wednesday, 2 January 2013

Menneen vuoden muistelua ja kuvia

Vähän myöhässä ja joka toinen ihminen tuntuu jo kirjoitelleen omat viimevuoden tarkastelunsa, mutta hypätään nyt vielä mukaan tähän.

Desucon Frostbite. Omalta osaltani Bleach-ryhmän viimeisiä isoja ja eeppisiä tapaamisia. Hienot iltabile-versiot Bleach-hahmoista.





















Kikucon. Prince of Tennis cosseja ja hengailua kavereiden kanssa. Valitettavasti itselläni ei ole kuvia, S-senpailla ehkä olisi pari omnomnomHesburger-ruokaa kuvaa.

Ja joku antoi meille kortit PoT-ryhmästä. Olen ilmoittautunut Kaidohksi, mutta muuten en ole kuullut ryhmästä oikein mitään itseäni koskevaa.








Desucon. Kiinalaiseen syömään Bleach-ryhmän kanssa ja eeppistä Hakuouki-säätöä. Vietin varmaan puoli viikonloppua miettien "Ai tältä tuntuu käyttää hameita? Ew." Jotenkin joku sai puhuttua minut Animeconiin mihin en lainkaan ollut menossa.
 Suunnilleen ainoat kuvat Ukitakesta ja Raistlinista, mitä minulta koko conista löytyy!






Animecon. Tuskastuttavan pitkä ajomatka. Reid oli mukavin cossi päällä ikinä. Eeppistä, homoa ja sekavaa Hakuouki-photoshoottausta!


















Tracon. "Missä tääl on lakanat? Nukutaan kaikki samas sängys." Lisää Hakuoukia. Kaikki rutisteli Leafmonin nenää. Pienenpieni Digimon miitti.



















Joten, kiitos ihan älyttömästi viimevuodesta! Kuvat on ryövätty vähän mikä kenenkin blogeista, pyydän anteeksi, etten jaksa selvittää joka ikisen alle kuka sen on ottanut.

Tuesday, 23 October 2012

Pohdintaa mahdollisista FrostBite cosseista

Myönnetään, en ole vielä kunnolla päättänyt mennä Frostiin. Mutta tietääkseni moni kavereistani (niin netti/con, kuin arkielämä kavereistakin) on suunnitellut menevänsä, joten mielelläni lähtisin. Mutta mitä edes cossaisin?

Noh, ensinnäkin tuskin mitään uutta ja hirvittävän monimutkaista. Koska säästelen hiukan rahaa ja töiden ja opiskelun lisäksi en halua ottaa mitään massiivista operaatiota käsiini. Ne jääkööt sitten kesän coneihin. Mutta eipä hätää, koska ensinnäkin minulla on joukko vanhoja cosseja, joita olen käyttänyt vain kerran ja jotka mieluusti veisin coniin asti uudestaankin. Ja toiseksi en tiedä onko yksi päivä joka tapauksessa varattu Hakuoukille.

Ainakin Spencer Reidiä cossaisin mieluusti uudestaan, koska cossi oli tavallaan Animeconissa kesken. Voisin etsiä itselleni tällä kertaa sen homon näköisesti vyöllä sojottavan pyssyn ja rannekellon, jonka puuttuminen vaivasi minua hiukan, vaikka harvempi edes sitä huomaisi. Oma hiusmalli on tosin Animeconin jälkeen muuttunut, mutta tietyllä tavalla kampaamalla sen saa sopivaksi Reidille. (Kiitos Reidin vaihtuvien hiusmallien.)

Myös Ken Ichijoujin voisi hyvin viedä toiseenkin coniin ja villapaidalla ja kaulahuivilla varustettu cossi sopisi hyvin talviseen coniin. Photoshoot lumessa hmm...

Ja nyt teidänkin tekee mieli suklaata. >:D
Sitten on myös eräs cossi, jota en oikeastaan ole koskaan käyttänyt conissa. Nimittäin Tylypahka-ikäinen Remus Lupin. Pidin tätä kerran elokuvissa, mutta en tykännyt hiuksistani sen pituisina. Nyt asia on toisin ja itse asiassa tänään vedin nuo vaatteet kaapista ja testailin hiukan miltä näillä hiuksilla ja muutamalla hätäisesti piirretyllä "arvella" näyttäisi. Ja itse tykkäsin. Tosin jotenkin tuntuisi hassulta olla yksinäinen Remus; Kaipaisin itselleni edes Siriusta, ja mikä ettei muitakin.








Niin ikään Raistlin Majere on päässyt vain yhteen coniin so far. Raistlin vain sattuu olemaan varsin vaivalloinen cossi laittaa päälle kultaisine ihomeikkeineen ja piilolinsseineen ja peruukki on kokoajan silmillä. Ei siis mukavin cossini päällä. Ja tähän vielä päälle se saamarin velhonsauva, joka on kokoajan tiellä ja vaivalloinen. (Ja niin, lupailin Raistlinista photo shoot kuvia, mutta en ole muistanut tökkiä Riniä, jolla kuvat edelleen ovat. En tiedä onko kukan niitä kaivannut, mutta jos on niin sorry, koitan muistaa.)

Ja heitän nyt vielä mahdollisuudeksi Hibari Kyoyan, joka oli ensimmäinen cossini. Hibari kaipaisi uutta peruukkia, koska ensimmäinen on vanhaa kunnon Suomi-laatua; Ihan hyvä ekalla käyttökerralla, mutta sen jälkeen auttamattomasti takussa. Ostin keväällä Japanista sormuksen, joka Hibarilla on, enkä ole koskaan päässyt cossin kanssa käyttämään sitä. Samoin kaapissa on viimeistelyä vaille valmiit tonfat (eräänlaiset lyömäaseet), jotka nekään eivät ihmeemmin ole päässeet käyttöön. Ja itse asiassa Hibarista on myös kymmenen vuotta vanhempi versio, jota en ole cossannut, mutta jolle minulta löytyisi vaatteet valmiina omasta takaa.

Tämmöisiä vähemmän käytettyjä cosseja tuolla komerossa siis asustelee. Saa nähdä mistä näistä innostun lopulta eniten. Saa sanoa mielipiteitä.:D

Tuesday, 11 September 2012

Tracon -kavereita, mukavia cosseja ja kaikenlaista säätöä

Näin työpäivästä selvinneenä on varmaan ihan hyvä kirjoitella con raporttia, kun vielä suunnilleen muistaa mitä kaikkea sitä tuli tehtyä. Näin sivumainintana conia edeltävä torstai sisälsi vielä viimehetken peruukinmuokkaamista, mutta siinä ei ollut mitään kovin kummallista.

Perjantain olin siis suosiolla ottanut vapaaksi ja pakkailin ihan rauhassa. Kunnes Valkoinen Samurai tekstasi, että koska oikein olen tulossa. Niinpä suurella innolla ja epätarkkuudella ahdoin tavarat laukkuun ja selvitin koska seuraava juna lähtisi. "Kätevästi" meni vielä bussi kaupunkiin, niin että olisi vartti aikaa kävellä junalle. "Kätevästi", koska lopulta juoksin kohti junaa lievässä paniikissa ja vietin seuraavan tunnin matkasta toipuen moisesta urheilusuorituksesta.

Perjantai-ilta kului lähinnä hotellilla hengatessa Valkoisen Samurain, Jäätyneen Enkelin ja Mira-kunin kanssa. Tai noh, totesin unohtaneeni kaulahuivin Keniä varten. Joten ei muuta kuin pikainen kierros Tampereen keskustan vaatekauppoihin etsimään valkoista kaulahuivia. Sellainen onneksi löytyi ja cossi oli pelastettu.

Tähän väliin käyttökelpoisia vinkkejä Omenahotellista:
1) Tyynyt ja lakanat ovat joskus yllättävissä paikoissa.
2) Jos haluat hyvät yöunet, älä yritä nukkua parisängyssä kolmen muun ihmisen kanssa.
Toisaalta, jos ei kaipaa yöuniaan ja tykkää läheisyydestä tai on kylmä, niin mikä ettei. xD

Lauantaiaamulla vaihdeltiin sitten cosseihin. Itselleni Ken oli lievä yllätysmomentti, sillä en ollut ehtinyt kokeilla ihan koko cossia päälle kertaakaan ja meikitkin menivät ilman mitään suunnittelua. Mutta ei se pahalta näyttänyt, onneksi. Ja oli kaiken lisäksi ihan mukava päällä. Paitsi, että liian isot kengät hiersivät nilkan muutamasta kohtaa verille. : (
Ihmiset tunnistivat ihan mukavassa määrin hahmoa; Joku oli yllättynyt version valinnasta. Leafmon osoittautui huomattavasti suositummaksi ja söötimmäksi kuin minä. Tosin useamman kuin yhden mielestä sen nenää oli kiva painaa tai rutistella, joten en ehkä kuitenkaan olisi halunnut vaihtaa osia. xD Digimon-miitti oli pieni ja lyhyt, mutta ihmiset oikein mukavia ja pari ryhmäkuvaakin ehkä saatiin aikaiseksi.

Lauantai meni lähinnä kierrellessä ja kaikkia mahdollisia tuttuja bongatessa. Tässä on pakko miettiä, miten sitä vuoden aikana on ehtinyt tutustua niin moneen uuteen ihmiseen. En tosin ihan kaikkia mennyt moikkaamaan, koska joko tajusin liian myöhään ja tyyppi oli jo kadonnut jonnekin ihmisvirtaan tai sitten iski ujous. Hotelli-porukalla lähinnä kuitenkin kierreltiin ja käytiin yhdessä syömässäkin. Iltaa kohden alkoi kuitenkin väsyttää ja pääkin särki välillä hiukan, joten otettiin vielä viimeiset kuvat ja tehtiin lähtöä jumittuen tuon tuostakin juttelemaan ihmisten kanssa.

Ilta kului aika lailla niin kuin edellinenkin ja lakanatkin löytyivät, joten saatiin nukuttuakin hiukan paremmin.

Jostakin oudosta syystä tämä on kolmas con putkeen, jossa on Hakuouki-sunnuntai. Ja aina se on se päivä, jota odottaa. Saitou-cossi yllätti minut tällä kertaa. Laitoin sen hotellissa päälle varmana siitä, että peruukki on kamala ja näytän ihan mursulta takin kanssa. Mutta yllätys yllätys, se ei näyttänytkään niin pahalta kuin muistin. Itse asiassa ihan kelvolliselta. Joten fiilikset olivat aamusta asti hyvät. Ja sääkin oli parempi.

Conin alkuosa meni lähinnä taas ympäriinsä vaeltamiseen ja cossien katseluun sekä kavereiden moikkaamiseen. Kuvauspisteellä käytiin ottamassa Välähdys-kuva.

Myöhemmin sitten oli Hakuouki-photoshoot. Missattiin tosin Mira-kunin kanssa osa, kun ei haluttu erota hotelli-kavereista ennen kuin oli ihan pakko. ;_;
Photoshoot oli kuitenkin oikein hauska ja odotan innolla kuvia. Ei ehkä ihan yhtä homoa kuin viimeksi, mutta ilman muuta eeppistä ja läppä oli erittäin laadukasta. xD Shootin jälkeen oli myös mukavaa vielä istuskella käytävän nurkassa ja derpata.

Lopulta rautatieasemallekin raahauduttiin porukalla ja vaihdeltiin cossin osia pois. Mira-kunin kanssa vietettiin mukava junamatka Turkua kohti ja juteltiin vaikka mitä. Itselläni oli hyvin epäluonteenomainen puheripuli meneillään.

Mutta niin, itselläni oli oikein mukava con. Oli ihanaa nähdä monia kavereita ja tuttuja ja tavata yhä uusia mukavia ihmisiä. Coni toisensa jälkeen yllätyn siitä, miten mukavia ihmisiä coneissa oikein onkaan.

Pyydän anteeksi älyttömän pitkää selostusta ja kuvien vähyyttä. En vaan jotenkaan kehtaa näpsiä hauskoja tilannekuvia ja ujottaa ihan liikaa mennä kysymään kuvia hienoista cosseista. Joten saatte nyt vain muutaman kuvan cosseistani, kiitos Valkoiselle Samuraille niistä.


Minä valitsen sinut ...eiku xD



Sunday, 26 August 2012

Leafmon ja muuta Traconista

Leafmon on ollut valmiina jo jonkin aikaa, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi kirjoitella siitä päivitystä. Joten tässä nyt päivitys siitä ja muistakin Tracon-jutuista.

Ensinnäkin en olisi ikinä uskonut, että vaaleanvihreän fleecen löytäminen on hankalaa. Mutta nähtävästi oli. Lopulta ainoassa vaaleanvihreässä, jonka löysin, oli kuvioita. Jouduin vaan sommittelemaan kaavani hiukan tarkemmin niin, että saisin kokonaan vihreitä osia. Palloa varten käytin tätä kaavaa ja muuten lähinnä improvisoin. Käytin aika monta piippurassia pitämään häntää/ lehteä pystyssä ja myös lehden reunaa kiertää rautalanka, joka pitää sitä muodossaan. Laitoin vielä pohjalle pikaisesti ommellun pussin, jossa on riisiä sisällä. Tämä siksi, että Leafmon pysyy paremmin pystyssä. Ja jotenkin lisäpaino tekee siitä olevinaan aidomman tuntuisen.
















Nyt kun Leafmon on valmis, Ken cossi on enää peruukkia vailla. Ja peruukkienkin pitäisi saapua melko pian. Koska ne jäivät tulliin ja jouduin lähettämään sinne tiedot ja maksamaan tullimaksua (noin 15 e) ennen kuin peruukit pääsisivät jatkamaan matkaa. Joten ainakin ne ovat Suomessa jo.

Näytin kuulemma muskettisoturilta
jolla on katanat. xD
Saitouta varten en ole kovin paljon työskennellytkään. Housut, kengät ja random kauluspaita löytyivät kaapista ja obin ja miekat tein jo Saitoun kimono-versioon. Lantiolla olevan sinisen huivin ja kaulassa olevan valkoisen ostin kirpputorilta ja ne ovat ihan hyviä sellaisinaan. Ja Saitoulla näyttäisi olevan mustat hanskat. Jos oikein innostun, saatan tehdä ne itse, mutta voi olla, että otan vaan kaapista jotkut close enough hanskat.

Liivin ompelin viikon alussa, mutta napit ja napinlävet puuttuvat vielä, koska ei sattunut pyörimään nurkissa 22 samanlaista pientä ja valkoista nappia. Joten toistaiseksi nuppineulat merkkaavat mihin nappeja sitten tulee.

Takkia varten olen jo etsinyt muutamat kaavat, joista voin lähteä muokkaamaan.

Muuten Traconiin itseensä meneminen on hyvällä mallilla. Majoitus on ja con-lippu on saapunut. Junalippu pitää vielä ostaa, mutta sen voi tehdä vaikka suoraan junasta, jos haluaa.

Monday, 13 August 2012

Ai niin, se Tracon

Eli olen tässä vaan ollut, enkä saanut paljoa aikaiseksi. Ken-cossi sentään alkaa olla hyvässä vauhdissa, kun taas western!Saitouta olen tuskin aloittanutkaan. Onneksi yliopisto alkaa hiukan myöhemmin, joten minulla pitäisi olla vielä kunnolla aikaa.

Mutta siis, Ken. Aloitin cossin tekemisen jostain niinkin oleellisesta, kuin digivicesta. Eli toisin sanoen jutusta, jota en ihan välttämättä edes tarvitse. ^_^"
Mutta kun kotoa löytyi kaikki tarvittava, päätin askarrella sellaisen kuitenkin. Ja edelleen, olen huono miettimään mitä teen valokuvissa, jos minulla ei ole proppia.














Näin läheltä katsoen se näyttää aika kököltä digivicelta, mutta hiukan kauempaa se on varmaan ihan hyvä.


Muuten Kenin vaatteet ovat onneksi aika helpot. Äidiltä lainatut valkoiset farkut ovat ihan hyvät ja Saitoun kaulahuivi käy hyvin Kenillekkin. Villapaita on suurin vaiva. En erityisemmin osaa kutoa ja se on tavattoman hidasta, joten hylkäsin ajatuksen saman tien. Sen sijaan metsästin kirpputorilta itselleni vaaleanharmaan neulepaidan. Oli tosin miesten L-kokoa, joten sitä piti kaventaa monilla senteillä. Sitten teippasin kuvioiden rajat ja väritin Promarkerilla, kun olin ensin todennut kavennuksesta yli jääneisiin paloihin, että väri on sopiva eikä tussi leviä helposti. Tässä onnistuin kuluttamaan useamman tummanharmaan tussin loppuun.

Tracon-lippu on tilattu, muttei vielä ole ilmestynyt postilaatikkoon asti. Samoin peruukit on tilattu melkein viikko sitten, mutta ilmoitusta niiden lähettämisestä ei vielä ole kuulunut. Toivottavasti ne pian lähetetään. Koska ilman peruukkeja ei kyllä tule cossejakaan... Ai niin, en myöskään tiedä missä (kenen kanssa) oikein meinaan yöpyä Traconissa. Olisi ehkä aika miettiä sitäkin...

Wednesday, 1 August 2012

Tracon suunnitelmat


Koska Hakuouki-ryhmä tuntuu edelleen olevan varsin elinvoimainen, päätin että voisin tehdä Saitousta myös tämän western-version. Satun pitämään Saitoun hahmosta kovasti, samoin hahmodesignista. Sitä paitsi en halua jättää väliin eeppistä photoshoottia ynnä muuta ryhmän kanssa derppimistä.

Kaapista löytyy valmiiksi ainakin muutamat mustat farkut, joista melko varmasti jotkut sopivat ihan hyvin Saitoulle. Samoin mustat maiharit, jotka ovat kokoa 38 ja siten ainakin koon verran liian isot. Mutta parempi se niin päin on. Ja vanhan cossin ansiosta miekat ja valkoinen obikin löytyy jo. Takki tässä tulee olemaan suurin operaatio.

Ja minulle on jäänyt hiukan epäselväksi onko Saitoulla kauluspaitaa tuolla alla. Kauluksia ei varsinaisesti näy, mutta tuskin se nyt pelkkää liiviä tuolla alla pitää? xD



Ja sitten toinen hahmo, Ken Ichijouji Digimonin toisesta tuotantokaudesta. Haluaisin tehdä nimenomaan tuon villapaita-version, koska tämä versio Kenistä nähdään vain silloin kun hän on kääntynyt "hyvisten" puolelle. Ja kyllä, Ken on taas niitä hahmoja, joista pidän luonteen ansiosta, kuten joku ehkä saattoi arvata.

Ja totta kai Kenillä täytyy olla oma Digimon mukana. Teen varmaan Leafmonin, vaikka se ei sarjan mukaan ole se tyypillisin muoto. Mutta se on niin söötti. >w< Ja suht helppo tehdä.

Anikissa pyöriessä tulin muuten huomanneeksi, että siellä kasataan Digimon-ryhmää Traconin lauantaiksi. Jos cossaan Keniä lauantaina, voisin ninjata sinne mukaan.

Eli suunnitelmat näyttävät nyt tältä. Pitäisi tästä tilata peruukit ja alkaa tehdä cosseja, ettei ihan viimehetkille jää...



Hitto ku kannettava vammaa. Pitää kokoajan painaa toisen saranan sisällä olevaa liitintä, koska muuten näyttö menee pimeäksi. >:(