Showing posts with label Ned the Piemaker. Show all posts
Showing posts with label Ned the Piemaker. Show all posts

Wednesday, 4 May 2016

Cosvision - vanhoja ystäviä ja conifiiliksiä

Cosvision oli minulle tavallaan paluu conittamiseen nuorempana. Matkustin coniin yksikseni junalla ja nukuin lattiamajoituksessa. Nykyään sitä yleensä matkustaa porukassa ja tietää etukäteen kenen kanssa tulee liikkumaan conissa. Oikeastaan vähän tietoisestikin tein tämän valinnan enkä edes  hirveästi kysellyt minne kaverit ja tutut ovat menossa.

Tavaran raahaaminen mukana oli kyllä ikävää. En ole kaivannut tätä osaa teininä conittamisesta yhtään. Hiukan auttoi se, että olin ostanut kirpputorilta potkulaudan, jolla oli vähän nopeampi ja kevyempi potkutella sitten rautatieaseman, conipaikan ja majoituksen väliä.
Upea kulkupelini läpi conin.
Conipaikalla dumppasin tavarani narikkaan ja laitoin puvun kokonaan päälle. Cossattavat hahmot olivat oikeastaan samat kuin Popcultissa, mutta asut olivat erit. Lauantaina cossi oli Ned the Piemaker ja nimenomaan versio jaksosta Comfort food. Ajattelin, että hiukan monimutkaisempi asu kera piirakkahatun olisi paremmin tunnistettavissa. Puvun kanssa kyllä tuli kiire ja stressi ja olin oikeastaan aika helpottunut, että sain puvun yleensäkään valmiiksi.

Conipaikalla oli aika vähän porukkaa ja kokonaisuudessaan ihmisiä oli yllättävän vähän. Paitsi pukuhuoneessa, joka oli pieni ja tupaten täynnä. Suosiolla korjailin pukuani vessassa, joka sen sijaan oli oikeinkin iso ja täynnä peilejä.


Ensimmäinen ohjelma, johon menin, oli Rimpun luento cosplaysta ja mediasta. Luento oli juuri niin hauska kuin odotinkin ja myöskin varsin täynnä. Itselleni media ja journalismi ei ole niitä tutuimpia tutkimuksenkohteita, joten jotain uuttakin oli mukana.

Päädyin juttelemaan yllättävän paljon ihmisille. Olen huomannut, että yksin conissa tulee aktiivisemmin etsittyä juttuseuraa ja yksinäiselle cossaajalle tullaan puhumaan jotenkin enemmän. Juttelin mm. Hiccup ja Stoick cossaajien kanssa Pushing Daisiesista ja Isabelle-cossaajan kanssa Animal Crossingista. Etenkin Animal Crossingista löytyi juteltavaa jo siitä, millaisia kyläläisiä kummallakin on.

Evillustrator - Miraculous Ladybug

Gravity Falls -porukkaa



Isabelle - Animal Crossing
Bongasin myöskin tuttuja: ensin Jäärän, Zkitsunen ja Yamacun ja sitten Shiro Samurain, Frozen Angelin ja Sacchanin (+ Firithin, jota en tuntenut entuudestaan). Oli kiva nähdä pitkästä aikaa näitäkin ihmisiä. Siinä vaan käy niin, että porukka lakkaa conittamasta niin aktiivisesti tai ei satu koskaan tulemaan niihin coneihin, joihin itse on menossa. (Ja toisinpäin.)

Shiro samurain kanssa pidettiin myös pieni shootti Nedille. Oli kivaa saada muutama kuva puvusta. Olin kyllä huonosti valmistautunut enkä ollut yhtään miettinyt poseerauksia, mutta kai sieltä jotain kuvia saatiin.
Photo by Shiro samurai
Photo by Shiro samurai

Photo by Shiro samurai

Myös cossikisa tuli lauantain osalta katsastettua. Hall kisassa oli jännää nähdä millaisia pukuja sinne oli valittu, koska koko conin pukujen taso tuntui olevan aika korkea. Selvästi porukka on laittanut parastaan esille kun tapahtuma kuitenkin keskittyy cosplayhin. Kisan jälkeen livahdin hetkeksi katsomaan viimeiset sanat Cosplay ja liikuntarajoitteet -luennosta. Nyt toivonkin, että ohjelma pääsee vielä johonkin muuhunkin coniin paremmalle sijainnille, koska haluaisin nähdä sen kokonaisuudessaan.

Conipaikka alkoi sulkeutua hetkeksi enne iltabileitä. Sovin parin kaverin kanssa, että nähtäisi siellä ja potkuttelin kantamuksineni lattiamajoitukseen. Ilokseni bongasin sieltä ainakin yhden tutun naaman, Sannan, ja levitin makuupussini lähistölle. Lattiamajoitus tapahtui kiipeilykeskuksessa, joka oli aika top notch lattiamajoitus, koska puolet lattiasta oli peitetty paksulla jumppapatjalla, jolla sai nukkua. Hyvästi selkäkivut ja puutuneet käsivarret, joita olin etukäteen odottanut tapahtuviksi.


Pesin meikit pois ja laitoin itseni kasaan iltaa varten. Olin myös ihan hirveän nälkäinen, joten kävin keskustassa etsimässä ruokaa ja päädyin ensimmäiseen halvan näköiseen ruokapaikkaan. Vedin kebabia naamaan niin paljon kuin jaksoin ja hilpaisin iltabileisiin. Missasin ensimmäisen ohjelmanumeron, mutta ehdin aika sopivasti Pukuvuodon alkuun. Pukuvuoto oli oikein hilpeä, mutta huomattavasti sekavampi verrattuna ei-humalaisiin aiempiin versioihin. Odotan uteliaisuudella miltä leikattu versio tästä näyttää, koska juttu meni välillä sivuun ja pahasti. Nautin kuitenkin, kun voin vain hengailla kavereiden ja uusienkin tyyppien kanssa vähän aikaa. Tällaisista iltabileistä minä pidän.


Olisin ehkä jaksanut vielä tanssia, mutta kun kaikki tutut alkoivat liueta paikalta, lähdin minäkin majoitukseen suihkuun ja nukkumaan. Majoitushommat sujuivat oikein hyvin. Suihkuja oli tosiaan vain yksi per binäärinen sukupuoli, mutta näin pienellä majoitusporukalla se nipin napin riitti.

Sunnuntaiaamuna oli taas edessä pähkäily ohjelmien välillä. Cossi-kisat tuntuvat jotenkin vakiovalinnalta, mutta halusin myös jotain vähän erilaista ja päädyin menemään special effects makeup -luennolle. Siitä sai ihan hyvän kuvan halvoista materiaaleista, joista voi tehdä hirviömaskeja. Hirveästi promottiin myös puhujan tulevaa leffaprojektia, Backwood madnessiä. Mutta se kuulosti ja näytti oikeastaan aika siistiltä ja voisin ihan oikeasi käydä sen katsomassa kun se joskus tulee ulos ja katsottavaksi.

Sitten ei pitkään toviin tullut niin minua niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Käväisin myyntipöytäsalissa. Mukaan tarttui hattara ja XS palanen Worblaa. Ostin sen lähinnä että pääsisin tutustumaan materiaaliin ja siihen miten sitä käsitellään. Näin pienestä palasta voi ehkä tehdä koruja tai jonkun pienen maskin tai yhden pienen armorin palan tai jotain.




















Photo by Shiro samurai






















Sitten oli vuorossa Quinsonituksen konsertti. Kuuntelin vain ensimmäisen puoliajan ja melkein harmittaa etten jäänyt katsomaan koko settiä. Quinsonituslaisista näkee, että heillä on ihan hirveän hauskaa itselläänkin soittaessa ja se tuntuu ulottuvan yleisöönkin. Itse ainakin nautin kovasti, vaikken ihan kaikkia biisejä tuntenutkaan.

Toisen puoliajan jätin väliin, koska halusin vielä hengata hetken Shiro samurain kanssa, joka piakkoin ystävineen oli lähdössä kotimatkalle. Kävelimme Shiron kanssa lähikauppaan ostamaan välipalaa ja saatiin vihdoin vaihdettua muutamat kuulumisetkin. Pian kuitenkin huikkailtiin heipat sen kera, että useammin pitäisi puhua.

Kotimatkaa varten otin peruukin pois ja hain tavarani narikasta. Hetken odottelin, josko ystäväni Noora ilmestyisi kotimatkaseuraksi. Tälle oli kuitenkin tullut vielä joku kiire, joten hiki hatussa potkulautailin rautatieasemalle ja ehdin laiturille juuri kun junani kuulutettiin saapuvaksi. Kotimatka kului ilman ihmeempää. Pelasin Animal Crossingia ja sen kanssa matka katosi nopeasti.

Wednesday, 13 April 2016

Popcult - ohjelmaa ja musikaali

Lähiaikoina minuun on aina ennen conia iskenyt iso epävarmuus siitä, minkä puvun laitan. Niin nytkin. En ole hetkeen ehtinyt tehdä mitään isoja, uusia pukuja, joista olisin ollut erityisen innostunut. Tämä varmasti kontribuoi siihen, että jää yleensäkään jotain pohdittavaa pukuvalintoihin. Tälläkin kertaa pähkäilin hyvän aikaa pukujen vaivalloisuutta pitää päällä versus tunnistettavuus. Lopulta oli helpottavaa todeta, että viis tunnistettavuudesta ja laittaa puku, johon innostusta oli edes vähän. Kyseinen puku oli Ned the Piemaker sarjasta Pushing Daisies.

Conireissu alkoi taas perjantaisella siirtymisellä ystävämme Idan kämpälle. Sieltä käsin oli lauantaiaamulla mukava automatka itse conipaikalle. Lauantain puku oli bileasu!Nitori, jota pidin cosplay-tanssiaisissa. Ajattelin, että puku voisi kaivata vielä pyörähdystä kunnon conissa ja pientä photo shoottia nyt ainakin. Pukua parantamaan lainasin Roosalta ankkarepun nimeltä Kaino-Vieno. Kaino oli pieni reppu, mutta oikein suosittua coniseuraa.

Con alkoi reissulla kirpputorihuoneeseen. Ensinnäkin viemään kavereiden tavaroita myyntiin. Minun mukaani tarttui ruskea puolipitkä peruukki 10 eurolla. Pussissa ei ollut kuvaa, mutta väri oli hyvä ja turhan pituuden voi leikata pois. Tämän peruukin tulevaisuudessa on ehkä Haruhi Fujioka Ouran Highschool Hostclubista. Tai miksei siinä välissä jokin larppi-hahmokin? Kotona totesin, että peruukki oli takussa ja otsahiukset oli nyrhitty melko lyhyiksi. En siti kadu, koska 10 euroa. Ja saan tästä mielenkiintoisen projektin, jossa parhaani mukaan pelastan tämän peruukin.

Käytävässä tapasin tuttuja ja liityin heidän seuraansa Potter-miitissä. Tylyconia mainostettiin ahkerasti ja itselläni ainakin on kaikki suunnitelmat mennä sitten vuoden päästä sinne. Miitistä minulle jäi käteen myös ajatus siitä, että jos Turussa olisi jästihuispausjoukkue, liittyisin ehkä siihen aika äkkiä.

Miitin jälkeen pidin välillä taukoa ohjelmista ja kiertelin taidekujan. Ja käytiin tässä välissä kaupassakin ostamassa välipalaa. Välipalat popsittiin aika nopeasti, koska seuraavaksi oli kiire cossi-kisaan. Kisa ei ollut mitenkään kovin pitkä. Sarjat olivat design ja perus pukukisa. Design-kisa on ideana tosi kiva ja porukka tekee aina tosi siistejä juttuja. Näkee, että itseään ei päästetä helpolla vaikka design ei olekaan suoraan lähteestä.

Kisa loppui aika nopeasti, mikä ei kyllä haitannut, koska marssin siitä suoraan eri päähän rakennusta katsomaan Pottereiden pimeä puoli -luentoa. Sinällään luennossa ei ollut paljoa uutta, mutta pitäjät olivat ihan hauskoja ja nautin silti. Luennon jälkeen jäin oikeastaan vain tönöttämään paikoilleni, koska samassa salissa alkoi pian Steven Universe-luento. Luento oli laadukas ja toi jopa joitain minulle uusia ajatuksia.

Sitten oli hetki vielä conia. Roosa otti hieman kuvia cossistani. Nitori sai ainakin yhdeltä ihmiseltä kehuja ja olin kovin otettu, kun minua sanottiin söpöksi varmaan kolme kertaa alle minuutissa.





















Kuvien jälkeen porukkamme alkoi kasaantua. Viimeinen taidekujakierros tälle päivälle tehtiin ja vegaani-ystäväni johdattivat meidät Soi Soihin syömään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Se joka sanoo vegaaniruokaa mauttomaksi ei ole käynyt oikeassa paikassa syömässä.

















Sunnuntain cossi oli Ned the Piemaker. Olin harkinnut, että tekisin hahmolle piirakkalaatikon, jollaisia tv-sarjassa aina välillä näkyy. Ja päällystinkin kotona kenkälaatikon  puupintaa imitoivalla kontaktimuovilla. Mutta laatikko oli vaiva kantaa mukana ja päätin tyytyä vain vaatteisiin. Ehkä hahmo ei ollut erityisen tunnistettava, mutta en piitannut siitä, mikä oli oikeastaan aika vapauttavaa.

Conipaikalla ehdin taas kierrellä hetken taidekujalla ja myyntipöydillä ennen Cosplay ja feminismi-luentoa. Miron näkökulma homona sosiaalialan opiskelijana ja LGBT+ aktivistina oli mielenkiintoinen, koska itselläni ei ole mitään mainittavaa taustaa oikeassa tutkimuksessa aiheeseen liittyen. Valitettavasti luento oli kovin lyhyt, koska juttua olisi varmasti riittänyt tuntikausiksi.


Kiire kuitenkin oli niin meillä kuin luennonpitäjälläkin Valitsen sinut! -musikaaliin. Kaverit olivat pitäneet paikkaa ja jännityksellä asetuimme paikoillemme. Jännitystä oli ilmassa myös kaverimme Nooran puolesta, joka kohta flunssaisena, mutta päättäväisenä kiipeäisi lavalle muiden musikaalilaisten joukossa. 


Musikaali oli upea. Ensinnäkin itkin ihan luvattoman paljon. Toiseksi se puvustus! Niin nokkelia juttuja oli tehty pokémonien puvustamisessa. Blastoise oli yksi lemppareistani. Paljon kimono ja hakama-tyylisiä elementtejä oli käytetty, samoin samurai-haarniskan tyyppisiä osia. Blastoiselle kaiken kruunasi kilpi-reppu. Myös Bulbasaurin sipuli saa erityismaininnan.

Saalis taidekujalta
Musikaalin jälkeen kävimme joukkohalaamassa Nooraa ja liukenimme sitten conipaikalta läheiseen Heseen ja lopulta kotiin. Matkalla puhuimme vielä hassuista Potter-ryhmäcosseista Tylyconia ajatellen. Con oli mukava ja viihdyin vaihteeksi paljon ohjelmissa enkä kadu yhtään; ohjelmat oli hyviä.

Seuraavaksi on edessä Cosvision!