Friday 16 May 2014

Cosvision -taas kaappicosplayta, Logomo ja konsertti

Cosvision oli tosiaan Turussa, joka on lähes kotikaupunkini. Kerrankin siis ei tarvinnut matkustaa coniin. Mikä itse asiassa teki sen, että confiilis ei ottanut tullakseen. Tosin se saattoi johtua kiireestä ja viimehetken cosplay-paniikista. Majoitin tosiaan Valkoisen Samurain ja Hasakitsukin vanhempieni takapihalla olevaan saunarakennukseen, jossa voisimme huoletta derpata yölläkin häiritsemättä ketään. Jätin tosin kaksikon saunarakennukselle keskenään, sillä minut oli nakitettu auttelemaan conipaikalle perjantaiksi. Perjantai siis kului viimehetken ompelun sijaan badgeja askarrellen ja jakaen joitain taidekujapöytiä teipillä puolikkaisiin ja teippailemalla niihin laput siitä kuka pöydässä tulisi olemaan.

Perjantai-ilan pohdinnan tuloksena tosiaan päädyttiin Arminin lapsiversioon sen jälkeen kun oltiin katsottu ensimmäinen jakso Shingeki no Kyojinia, jotta saisin selville onko Arminilla henkselit takkinsa alla. (Oli sillä.) Ja samalla tuli mainostettua sarjaa Valkoiselle Samuraille ja Hasakitsukille, jotka eivät olleet sitä vielä katsoneet. (Esittelin myös erään SnK fandomin upean tuotoksen.) Ja tosiaan lyhensin peruukin otsahiuksia vähän käyttäen Valkoista Samuraita peruukkipäänä.

Tyhjää on. Kaikki ovat katsomassa cossikisaa.
Lauantaiaamulla conipaikka vaikutti melko tyhjältä, mutta oikeasti keskivertoa vähäisemmän ihmismäärän lisäksi se saattoi johtua yksinkertaisesti avarasta conialueesta, josta pidin todella paljon. Taidekuja oli kerrankin oikeasti kuja ja siinä mahtui reilusti kulkemaan. Löysin kuitenkin heti ensimmäisen viiden minuutin aikana hirveään määrään tuttuja. Sen siitä kai saa kun asuu conkaupungissa ja on jotenkin kasaantunut kavereita conien myötä.

Melko nopeasti kipitin kaappicosplay luennolle. Aihe oli ensinnäkin ajankohtainen, koska itsellänikin oli parhaillaan kaappicosplay päällä. Sinänsä luento ei tarjonnut minulle hirveästi mitään uutta kenties http://www.anime-planet.com/characters/ sivun olemassaoloa lukuun ottamatta. Mutta tykkäsin hirveästi esimerkkikuvien suuresta määrästä ja siitä viestistä, että kaappicosplay on ihan ok ja sitä kannattaa tehdä itsensä ja rahojensa säästämiseksi.

Arminin lapsiversio oli oikein mukava cossi päällä ja olin hyvin tyytyväinen siihen, että pääsin niinkin lähelle vaatteiden oikeaa väriä ja mallia kaivamalla ne kaapista alle vuorokauden varoitusajalla. Cossista jopa otettiin muutama kuva ja sain kuulla useampaan otteeseen olevani oikein söpö Armin, mikä tietysti ilahdutti kovasti. Olen kyllä kuullut ennenkin, että minulla on shota pojille/nuorille bishieille sopivat kasvot. Ja olin oikeasti Armiin nähdessäni heti ajatellut, että kasvonpiirteeni sopisivat tälle. (Pidän muuten SnK:ssa hirveästi varsin vaihtelevista kasvojen ja etenkin nenien muodoista.)


Valkoinen Samurai tarjoutui shoottaamaan cossiani ja menimmekin Logomon taakse (kauemmas rautatiestä). Siellä oli muun muassa oikein hieno luola. Arminille se nyt ei välttämättä sopinut ihan täysin, mutta otettiin kuvia sielläkin, kalliolla istumisen ja puun alla löhöilyn lisäksi. Poseerausideani olivat ehkä hieman vähissä joten enimmäkseen saimme aikaan kokoelmaa eri paikoissa lukevasta Arminista.

 Kuvat: Valkoinen Samurai


Kävin myös katsomassa kutsuvieraskilpailun, sillä siinä varmasti olisi upeita pukuja. Enkä ollut pettynyt. Esityksiäkin oli todella hauskoista eeppisiin ja taidokkaisiin.

Epämääräiset syömisnaamat osa 2138762
Kävimme Valkoisen Samurain ja Hasakitsukin kanssa Kertussa syömässä, koska se oli melko lähellä ja pidän itse kyseisestä ravintolasta ja sen bataattiranskalaisista hirveän paljon. Ja tietysti otimme syödessämme muutaman pakollisen herpa derp ruoka kuvan. Kaikilla olikin hirveä nälkä.

Emme ehtineet coniin enää kunnolla. Kaksikon korjaillessa meikkejään, shoottasin SevenTanin ja Chooichin sekä Aisun ja MinMinWitchin Alice in Wonderland steampunk ryhmää, jotta kaikista neljästä saataisi yhteiskuvia. Sitten siirryimme ulos ja pois conista shoottaamaan Valkoisen Samurain ja Hasakitsukin Hakuouki cosseja. Taas hyödynsimme luolaa. En ole erityisen näppärä valokuvaaja. Minulla on alkeellista silmää kuvan asettelulle, mutta ainakin minulla on taipumus jättää kuvattavien kohteiden yläpuolelle enemmän tilaa kuin alapuolelle. Enkä oikeastaan osaa katsoa ihmisten kavojen hyviä kuvakulmia tai sitä onko poseeraus hyvä vai epäluonnollinen kuvaushetkellä. Mutta toivon, että kuvista löytyi hyviäkin joukosta. Kaikki kunnioitus oikeasti valokuvaajille, se on vaikeaa.

Shootatessamme oli alkanut sataa ja lähdimmekin pian kotiin. Ilta kului lähinnä jutellessa ja mm. pohtimalla missä nukkuisimme Desuconissa. Ja tietysti katsomalla Euroviisuja. En ollut kuullut yhtään biiseistä etukäteen ja tiesin ainoastaan Conchita Wurstin, josta internetissä oltiin puhuttu enemmänkin. Itse tein niin, että kuuntelin vain kaikki biisit ja painuin sitten sänkyyni ennen pisteidenlaskua. Pidin Norjan balladista, naureskelin Puolan seksualisoidulle voin kirnuamiselle ja pyykin pesulle, ihailin Conchitan partaa, pyörittelin silmiäni Ruotsin biisille, joka oli hyvin taattua Ruotsin Euroviisu-laatua ja olin lievästi hämmentynyt Ranskan viiksi-laulusta. That's Eurovision for you.

Sunnuntain cossini oli Will Graham. En halunnut laittaa ihan samoja vaatteita kuin Kupliissa. Vaihdoin ensinnäkin housut, koska farkut olivat hirveän kireät ja oletan niiden aiheuttaneen Kupliin lopussa minulle pahaa oloa ja tuskaa. Lisäsin kravatin ja toivoin, että minulla olisi ollut sopivat lasit Willille, jotta professori Graham -lookki olisi ollut kokonainen. Itse asiassa kun matkalla coniin käväisimme läheisellä huoltoasemalla, katselin lukulasit läpi, mutten löytänyt mitään sopivaa. Conissa etsiydyin Roosan luo, jotta sain parran naamaani, sillä yhteiset partavälineemme olivat hänellä.

Seikkailin varsin tyhjässä conissa. Tämä johtui siitä, että cosplaykisat olivat meneillään. Halusin kuitenkin Mikä mulle oikein tuli?-luennolle, sillä olen itse hirveästi miettinyt miten suuri rooli loppujenlopuksi cosplaylla on ollut siinä kuka tällä hetkellä olen. Ja erityisesti miten olen päässyt kokeilemaan maskuliinisuutta mieshahmoja cossaamalla ja sitä kautta saanut itsevarmuutta olla oma itseni.
Kuitenkin, luento oli oikein hyvä. Se lähti ehkä vähän hitaasti käyntiin ja voisin kuvitella joidenkin nuorempien tai lyhyemmällä attention spanilla varustettujen ihmisten kyllästyneen. Mutta toisaalta se sopi luennon aiheelle ja pitäjälle täysin. Aihe oli juuri sitä mitä olin kuvitellutkin ja oli hirveän mielenkiintoista peilata itseään siihen mitä sai oppia. Kun jo puoli tuntia ennen loppua aloitettiin kysely ja keskustelu-osio pelkäsin hetken, että kukaan ei kysyisi mitään, mutta sitten joku aloitti ja keskustelua syntyikin ainakin vanhempien suhtautumisesta harrastukseen ja mm. crossplayhin. Olisin halunnut jotenkin lisätä keskusteluun oman näkökulmani tai lähinnä aloittaa keskustelun sukupuolivähemmistöistä ja cosplaysta, mutta en oikein osannut muodostaa sitä järkeväksi kysymykseksi tai tarpeeksi lyhyeksi ja koherentiksi tarinaksi, joten annoin olla. Tämän tyyppiselle luennolle sopi hirveän hyvin pitkä keskustelutuokio.

Luennon jälkeen ehdin hetken hengähtää, syödä Palleron viinirypäleitä ja muutenkin hengailla tämän porukan seurassa. Sitten alkoikin Quinsonituksen Fandom Comes to Life konsertti, joka oli upea. Missasimme ekasta biisistä alun. En edes osaa valita suosikkikappalettani. Oli hieno yllätys, kun Misty Mountainsin (the Hobbit) alussa osa Quinsonituksen jätkistä liittyi kuoron riveihin. Welcome to Nigt Valen tunnari ansaitsee maininnan, samoin Muumi Medley. Kaiken kaikkiaan itkin, nauroin ja taputin niin, että kädet tuntuivat vähän turrilta jälkeenpäin. Kaiken sen arvoista.

Coni alkoi hiljalleen tyhjentyä ja etenkin päättäjäisten ajaksi. Olisin mennyt sinne itsekin, mutta odottelin kavereita cosseja vaihtamasta. (Lopulta olisin kyllä ehtinyt päättäjäisiin. Harmi, olivat kuulemma eeppiset.) Moikkailin siinä sitten tuttuja sitä mukaa kun niitä ulostautui Logomo salista.

[random Disney love song playing]





Olimme sopineet menevämme vielä syömään conin päätyttyä Valkoisen Samurain, Hasakitsukin, Roosan ja Idan kanssa sekä Cas liittyi lennosta seuraan. Menimme kiinalaiseen, joka oli Cosvisionin karttaankin merkittynä, koska se oli lähellä rautatieasemaa ja siten junaan pääsisi nopeasti. Ruoka oli ehkä vähän pettymys ainakin joillekkin. Nuudelit, jotka jaoimme Roosan kanssa, olivat hyviä ja Kaunotar ja kulkuri hetken oli vain tapahduttava. (Kuvasta kiitos Casille ja tämän kännykkäkameralle.) Yleisesti fiilis oli hyvä ja minulla ainakin oli oikein hauskaa.

Syömisen jälkeen heitimme vielä hyvästit Valkoiselle Samuraille ja Hasakitsukille saatettuamme nämä rautatieasemalle ja selviydyimme siitä itsekin hiljalleen kotiin.

Pidin Cosvisionista oikein paljon ja toivon, että seuraavalla kerralla porukkaa tulee enemmänkin, kun kaikki nyt näkivät, että tämä oikeasti toimii ja miten upeat tilat ja photo shoot mahdollisuudet olivat. Pidin ohjelmista, joissa kävin ja olisin mielelläni käynyt useammassakin (Real person cosplay, Propit-mitä ja miten?).

5 comments:

  1. Hamburger!Armin, hungry like a Titan. Hohohoho...
    It was so much fun to go to Cosvision with you! :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hahahah, indeed. (Sorry I've been lazy and haven't translated these to English, btw.)
      I had fun hanging out with you too.

      Delete
  2. Kiitos ku majoitit meidät ja olit seuraksi! Oli mukavaa derpata ja katsoa Euroviisuja illalla jättinäytöstä ja myös katsoa... Pullavaa. xD Se soi vieläki päässä eiku.

    Hitsi nyt alkoi harmittamaan etten käynyt siin konsertissa. Olis alunperin kiinostanut mutta sit ku en tienyt edes varmaan kolmeakaan niist biiseistä niin oli semmoinen "no en mä tiiä" fiilis päällä. Olis pitänyt käydä katsomassa mutta ku mun kohdalla tuppaa joko olemaan lagi/laiskuus päällä tai ei vaan kerkee ohjelmiin. Cosvisionissa tosiaan oli paljon kiinostavaa ohjelmaa; pitää petrata itseään että kävis enemmän ohjelmissa ku niit on kiinostavia tarjolla. Oh well.

    Odotan innolla seuraavaa Cosvisionista! Oli mahti coni ja varsinki shootti-paikat upeat!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei mitään, oli hauskaa viettää aikaa teiän kanssa.

      En mäkään kaikkia niitä konsertin biisejä tuntenu, mut ne kuulosti silti tosi hyviltä. Noh, kyl sitä coneissa varmaan uusia konsertteja tulee. Musta tuntuu, et siit on tullu vähän tän hetken trendi, et coneissa on joku konsertti.

      Niin mäkin odotan. Oon ainaki kuullu, et uus Cosvision on kyl tulossa.

      Delete
  3. Se oli oikein mukava con. Kärsi vaan ehkä hiukan kävijöiden vähyydestä.

    Joo, se olis kyl siistiä!

    ReplyDelete