Wednesday 6 June 2012

Enemmän tai vähemmän valmiina Desuun!

Eilen kävin tosiaan ostamassa mustaa kangasta hihansuihin ja hupun reunoihin ja muutenkin ostamassa viimeisiä juttuja conia varten. Ja sitten yritin ommella epämääräisiä maagisia riimuja Raistlinin hihoihin, mutta niistä ei tullut mitään. Joten ompelin vain mustan reunuksen huppuun. Ja kärsin yleisestä con-paniikista loppu illan, mutta se onneksi helpotti siitä.

Tänään suosiolla luovutin riimujen kanssa, koska haluan tehdä kaavusta hyvän, enkä siis halua tehdä jotain huonon näköistä viimehetken ratkaisua, jota on sitten vaikeaa korjata myöhemmin. Eli hihat saivat mennä paikoilleen ilman riimun riimua. Jos keksin jonkin tavan tehdä ne hyvin, teen ne myöhemmin. Joten Raistlin cossi on nyt tällä erää valmis.

Laitoin sen vielä päälle kokeillakseni, että kaikki nyt on OK. Kultaista meikkiä en tietenkään jaksanut ruveta laittamaan. Sitä ollaan testailtu omin ja kaverinkin voimin, joten sen kanssa ei pitäisi olla mitään vaikeaa. Lakalla laitoin hiukan peruukin otsahiuksia, etteivät ne olis silmillä kokoajan (Ovat silti...)

Ja kuumaliimasin lasipallon kouraan kiinni. Toistaiseksi ei siis myöskään valoa sauvaan, koska lohikäärmeenkoura ei irronnut kevyellä voimankäytöllä ja pelkäsin rikkovani sen. Joten Raistlin ei nyt ole ihan niin awesome kuin voisi olla. :(


Mutta siis, huomenna sitten Lahteen! Vielä pitää hiukan pakata, mutta coni-jutut alkavat olla kasassa~ Can't wait! Ihan varmasti en saa unta, koska olen niin fiiliksissä coniin lähdöstä. xD

4 comments:

  1. YEEEEEEEEEE RAISTLIIINNNNNN <3<3<3<3<3<3<3
    Komea on sauva kihihi mutta ei valoa yhyyyyyy... musertavaa 8D

    Ja huomenna lahteen!!!<3 Can't wait! sitte nähään!!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ei valoa, ei. Ja se on varmaan 2 metrii pitkä tai jotain. Hienosti trollaan sen kanssa junassa. xD
      Joo, huomiseen! <3

      Delete
  2. WOOOOOWWWWW siitä tuli niin monta kertaa coolimpi ku odotin! O_O Vähän magee!! <3

    JA MINÄKI IHAN CONIFIILIKSISSÄ OMMAGAAD!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Loistavaa, et siit tuli cool. ^_^

      *kierii sängyllä, koska liian innostunut*

      Delete