Tracon -röyhelöitä, perinteitä ja poika mekossa

Onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni tulemaan kipeäksi conin jälkeen. On kai sekin jokin saavutus, että saa ekan coniruttonsa vasta yli 5 vuoden (6? 7?) conittamisen jälkeen. Nyt flunssa alkaa onneksi olla jo ohi.

Perjantai-illalla oli tiedossa lähtö coniin, mutta minulla oli vielä tavallaan viimehetken paniikki. Maid-uniformun helmasta puuttui vielä röyhelöt ja pääpannan valkoinen röyhelö oli aivan liian korkea. Tässä vaiheessa kävi vielä niin, että ompelukoneeni alkoi tehdä varsin omituista tikkiä, jossa ylälanka oli julmetun löysällä ja kerääntyi rumiksi lenkeiksi kaikkialle. Minulla on epäilykseni vian lähteestä, mutta tökin konetta sitten joskus paremmalla ajalla isäni läsnä ollessa. Turhautuneena ja kiireisenä hylkäsin helman röyhelöt ja lainasin äidin ompelukonetta ihan hetkeksi korjatakseni pannan.

Ajomatka Tampereelle tapahtui Roosan ja Nooran seurassa. Viimeinen majoitusseurueemme jäsen, Sofia, oli jo paikanpäällä kuuntelemassa konserttia. Majoituksemme oli tällä kertaa leirintämökki. Se oli varsin halpa siihen nähden miten lähellä se lopulta oli keskustaa ja conipaikkaa. Tosin vessojen ja suihkujen sijainti erillisessä rakennuksessa oli vähän vaiva. Mutta sitä saa, mistä viitsi maksaa. Ilta kului ompelemalla käsin röyhelö kiinni pääpantaan. Muilla oli meneillään peruukin muokkausta ja vannehameen laittamista kokoon. Sofian kertoi samalla sitä miten vaivalloista oli löytää halpaa materiaalia vannehameeseen ja voin jakaa, että puoliksi leikattu, muovinen kulmalista on ilmeisesti halpaa ja ihan toimivaa vannemateriaalia.

Lauantain pukuni oli siis maid versio Free!:n Nitori Aiichirousta. Versio on siis tosiaan canon-versio; En ihan itse keksinyt pukea hahmoa meidoksi. Halusin lähinnä nähdä kavereideni reaktioita siihen, että "Mitä, sinä mekossa?!", mutta näköjään tämä ei ollutkaan niin shokeeraavaa kuin luulin. (Tai kavereillani on hyvät pokerinaamat?) Oli joka tapauksessa ihan jännää ommella vaihteeksi jotain röyhelöistä, vaikka olikin vähän tuskaa ommella metrikaupalla röyhelöreunuksia kaikkeen. Kirjoitan vielä myöhemmin postauksen puvun tekemiseen liittyen. Puku olikin yllättävän mukava henkisessä mielessä. Ehkä se helpotti, että Nitori on poika, tai sitten olen kasvanut itsevarmemmaksi sukupuoleni kanssa. Anyway...

Conissa meitä odotti satoja metrejä pitkä lippujono. Mutta jono onneksi liikkui aika nopsaan. Minulla oikeastaan oli jo ranneke, mutta viihdyin ihmisteni seurassa ja oli hauskaa porukalla bongailla cosseja ihan jonostakin käsin.

Lauantaina ei ollut niinkään minua kiinnostavaa ohjelmaa. Cosplay kilpailuun noudettiin liput ja kierreltiin taidekujaa ja myyntipöytiä. En oikeastaan harrasta fanitavaran keräämistä, mutta on silti ihan mukavaa katsella mitä on tarjolla. Taidekujalakin tykkään kierrellä, vaikka jotenkin ujostelen aina vähän jäädä katsomaan. 

Puhuva, liikkuva dalek!

Noora on mukana Pokémon-musikaalissa ja vinkkasi meille pienestä flashmobista. Suuntasimme siis lipunmyyntiteltan viereen katsomaan, kun paikalla olevat musikaalilaiset vetivät Pokémonin alkutunnarin ja levittivät tietoa musikaalista. Vaikutti oikein siistiltä.

Tampere-perinteeksi muodostuu myös hiljalleen Tullintorilla olevassa Aasiamarketissa vierailu. Tällä kertaa mukaan tarttui instant currykuutioita, merilevänaksuja ja kuivattua bataattia, joka oli jännittävä kokemus. Sieltä kiiruhdimme kohti päivän mielenkiintoista ohjelmaa, BL:n eettisyys-luentoa. Jo kymmenisen minuuttia ennen ohjelman alkua oli jono. Ja totta kai meille kävi Roosan kanssa sitten niin, että olimme kirjaimellisesti toinen ja kolmas jonossa, kun sali meni täyteen. Tietysti harmitti. Sen sijaan menimme ulos istumaan ja syömään eväitä. Ja seikkailin hetkisen itsekseni puistoalueella.

Päivän ainoaksi ohjelmaksi jäi sitten cosplay kisat. Tänään oli vuorossa WCS karsinta, parikisa ja pukudesign kisa. Nautin kisojen katsomisesta ja WCS oli tietysti ihan omaa luokkaansa. Edelleen nautin paljon pukudesign kisasta; Sen idea on mielestäni hauska. En nyt sen enempää puhu kisoista, koska minulla ei ole niistä sen viisaampaa ja syvempää sanottavaa.

Nitori ei ollut mitenkään erityisen suosittu. Mutta juttelin parille ihan mukavalle ihmiselle (mm. ujolle Sousuke-cossaajalle, jonka kaveri raahasi tämän juttelemaan) ja minua kehuttiin söpöksi. Viihdyin puvussa kuitenkin ihan hyvin ja aloin miettiä laittaisinko saman puvun huomennakin.

Kun oma porukkamme oli valmis, suuntasimme Pancho Villaan syömään. Tästäkin on muodostumassa Tracon-perinne. Mahat täynnä suuntasimme takaisin leirintämökkiin. Illan ohjelma koostui tv:stä tulleesta Django Unchained-leffasta. En ihan kokonaan keskittynyt siihen, mutta se näytti oikein hyvältä ja haluan vielä joskus katsoa sen ihan ajatuksella.

Sunnuntaiksi olin ottanut mukaan Dipper Pinesin puvun, mutta se alkoi epäilyttää minua. Lauantaina olin nähnyt niin monta Dipperiä ja oma kasaan rääpäisty puku ei tuntunut erityisen hienolta. Lisäksi totesin muiden fanien koostuvan kovin nuorista ihmisistä ja selittämättömästi koin itseni vähän vanhaksi ja kärttyiseksi siitä huolimatta että olen yleensä ihan lempeä. Joten päätin laittaa Nitorin uudestaan. Päätöstä puolsi sekin, ettei lauantaina tullut photoshootattua yhtään.

Sunnuntai-aamu ei ihmeemmin eronnut edellisestä. Paitsi että oli tietysti pakattava ja siistittävä mökki. Olin silmäillyt Fanfiction ennen ja nyt -luentoa, mutta se alkoi aikaisemmin kuin mitä huvitti herätä, joten se jäi katsomatta. Joten taas napattiin liput päivän cosplaykisoihin ja lähdettiin seikkailemaan. Ostin taidekujalta söpön Ruby ja Sapphire -pinssin (Steven Univesesta) ja Bilbo-tarran.

Sunnuntaiaamun fiilikset autossa.

Roosa myöskin otti kuvia puvustani puhelimellani samaan tapaan kuin Archipelaconissa. Roosan kanssa on kivaa ottaa kuvia ihan vain koska kehtaan kysellä jatkuvasti mitä teen käsilläni ja näyttävätkö jalkani oudoilta tässä asennossa jne. Ja Roosa antaa minun katsoa kuvia usein, jotta osaan itse korjata asentoja ja ilmeitä.

Cosplay-kisa toi tervetulleen rauhallisen hetken. NCC kisaajissa oli monta hyvää. Esityskisasta mieleeni jäi jostain syystä herttainen Pushing Daisies-esitys ja eeppinen SnK-esitys, joka ansaitsi kyllä voittonsa. Niin monen ihmisen järjestäminen koreografiaan ei voi olla kovin helppoa ja porukan ajoitukset olivat kyllä kohdillaan.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Seuraavaksi olisi heti alkanut pianokonsertti, mutta minua ei huvittanut istua taas paikoillaan. Joten tiedossa olivat viimeiset kierrokset taidekujalla. Ja päätin tässä välissä vaihtaa normaalimpiin vaatteisiin. En kuitenkaan vaihtanut pois peruukkia ja valitsin niin Nitorille sopivat vaatteet kuin mitä sattui olemaan mukana. Halusin nimittäin ottaa puiston toisella laidalla olevissa kuntoiluvälineissä pari hassua urheilukuvaa.

Vaatteiden vaihtoon meni yllättävän kauan ja kiirehdin Free!-luennolle. Olisin oikeasti ehkä tarvinnut Cosplay poseeraus pajaa enemmän, mutta olen meinannut monta kertaa tämän tyypin Free!-luennolle, mutta se on aina jotenkin estynyt tai olen unohtanut mennä. Enkä ollut pettynyt että menin. Luennon pitäjä oli hauska, mutta samalla osasi puhua aiheestaan selvästi ja sujuvasti. Arvostin erityisesti värikkäitä kielikuvia. Ja oikeasti opin luennolla paljon. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että mangalehdet voisivat vaatia sarjoiltaan tiettyjä arvoja tai rakennetta. Ja Oofurin erilaisuuskin selittyy sillä, että se on ilmestynyt vähän vanhemmalle yleisölle suunnatussa lehdessä. Free!n erilaisuus taas selittyy animaatiostudiolla ja sillä, että sarja ei perustu mangaan ja hyvin löyhästi edes light novel-sarjaan, josta hahmot on otettu. Vähän välillä asiat ehkä toistuivat luennon aikana, mutta ehkä se menee puhujan hermostuneisuuden piikkiin tai haluun alleviivata joitain asioita.

Annoimme päättäjäisten olla, koska totta puhuen en muista, että conien loppuseremoniat olisivat hirveästi koskettaneet minua vuosikausiin. Sen sijaan mentiin pienellä porukalla Heseen. Ja muiden lähdettyä Roosa tosiaan otti vielä minusta pari urheilu-kuvaa, niin kuin halusin.

Kaiken kaikkiaan coni tuntui menneen ohi hujauksessa. En nähnyt tuttuja kuin ihan ohimennen ja juttelin vain muutaman uuden tyypin kanssa. Jotenkin oma fiilikseni jäi vähän laimeaksi. Mutta conissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Olisikohan mahdollista että olen hieman vanhentunut ja jotenkin leipääntynyt conittamiseen ja hukannut sen aloittelijan innostuksen? Ehkä myös pohjimmiltaan cossaan sosiaalisista syistä ja jos en conissa pääse tarpeeksi juttelemaan tutuille ja uusille tyypeille, jäävät fiilikset vähän laimeiksi. Täytyy ehkä harkita jonkin ryhmäcosplayn laittamista kasaan, koska olen aina nauttinut ryhmässä cossaamisesta erityisesti ja sitä kautta sain ensimmäiset uudet coni-ystäväni. Ja koittaa siirtyä hieman monimutkaisempiin pukuihin, joissa pääsen taas oikeasti koettelemaan ongelmanratkaisukykyjäni.