Tuesday 17 June 2014

Desuraportti

Conia tosiaan edelsi aikamoinen cossinteon täyteinen viikko, mutta kaikki tuli enemmän tai vähemmän valmiiksi niin kuin halusinkin. Conia kohti lähdettiin vasta lauantaiaamulla. Koska olimme Roosan ja Idan kanssa aamu-unisia öisen askartelun jälkeen, emme edes päässeet liikkeelle hirmu aikaisin. Mutta selvisimme coniin puuduttavan autossa istumien jälkeen. Koska olimme paikalla myöhään, saimme rannekkeet käteen hetkessä. Olisin ollut utelias näkemään miten rannekkeiden vaihto sujui ruuhkaisimpaan aikaan.

The obligatory general photo
Ensimmäinen kohde oli pukuhuone. Laitoin Mihashi-cossini päälle. Samaan pukuhuoneeseen sattui cossejaan korjailemaan toinenkin Mihashi sekä tämän seurana Tajima (Nämä kaksi.). Olin yllättynyt, että näinkin pienen fandomin cossaajia löytyi ja vieläpä heti alkuun. En ujona ihmisenä uskaltanut mitään jutella siinä heti, mutta molemminpuolisia vilkaisuja kyllä vaihdettiin. (Ja loppupäivän katselin muun pesis-porukan perään uteliaana.) Myöhemmin kyllä toinen Mihashi aktivoitui ja tuli minulle puhumaankin. Ja otimme muutaman yhteiskuvan, joista tuli tosi söpöjä.

Abby Sciuto - NCIS

Photo by Tajima





















Enemmistö conia meni ympäri aluetta seikkailuksi. Näin joitain tuttuja, vilkaisin taidekujan ja myyntipöydät läpi ja bongailin cossaajia. Taaskaan en hirveästi kuvia pyydellyt, mutta yhdestä NCIS:n Abbystä piti pyytää kuva, koska minua ilahdutti, että ihmiset cossaavat tällaisista poliisisarjoistakin ja Abby on yksi suosikeistani sarjassa. (Ja arvostin sitä, että cossaaja oli jopa askarrellut kofeiinimehumukin. Hahmolla on melko varmasti addiktio kyseisiin mehuihin tai mitä ne nyt ovatkaan.)

Roosan kanssa osallistuimme shibari-työpajaan, koska joskus aikaisemmin olin utelias, mutta minulla ei ollut paria, jonka kanssa mennä. Jokin kämmi oli sattunut ja pareja oli enemmän kuin köysiä, mutta se hoitui sillä, että lainasimme aina vetäjien köyttä. Opittiin kolme sidontatapaa, jotka olivat yksinkertaisia, mutta oikein hyvin valittuja aloittelijoille. Kaiken kaikkiaan pidin pajasta ja sen vetäjät hoitivat hommansa hyvin.

Mihashi ei ollut erityisen suosittu cossi, mutta en sitä oikeastaan odottanutkaan. Oofurilla on aika pieni fandom. Mutta kuulin conin jälkeen toiselta Mihashilta, että tämän porukka olisi kokoontumassa uudestaan, joten harkitsen hiukan mukaan lähtemistä, koska pesishomot.

Om nom nom
Kävimme kaupassa, koska se ei sunnuntaina olisi auki sekä menimme kiinalaiseen syömään kolmestaan. Ja pyysin Idaa ottamaan pari ruokakuvaa, koska siitä on muodostumassa perinne. Ulkona satoi, mutta se ei meitä autolla varustettuja ihmisiä haitannut.

Käväisimme vielä conissa ja Ida shoottasi cossejamme. Katselin myös hetkisen Metsähallissa meneillään olevaa ohjelmaa ja juttelin Valkoisen Samurain ja Hasakitsukin kanssa ennen kuin nämä lähtivät yöpaikkaansa.




















Itsekin vetäydyimme majoitukseemme: Camping Messilän majatalohuoneistoon. Siellä oli kaksi sänkyä ja sohva, mutta kämppään olisi koon puolesta mahtunut useampikin. Meillä oli jopa käytössämme jääkaappi ja hella sekä huoneen omia astioita. Kahden muun viimeistellessä huomisia cossejaan, minä teinkin huomiseksi eväitä. Onigirit levisivät käsiin, mutta survoin kaksi eväslaatikoihin siitä huolimatta. Muita eväslaatikkoon päätyneitä asioita olivat keitetyt kananmunat, nakki-mustekalat sekä hiukan salaattia ja tomaattia. Olin siis jo etukäteen suunnitellut bentojen tekemisen juurikin kaupan kiinni olemisen vuoksi. (Ja koska tykkään bentoista.) Valitettavasti bentoista ei ole kuvaa, koska onigirit näyttivät tyhmiltä ja myöhemmin vain unohdin, koska olin turhan innokas syömään.

Sunnuntaikin valkeni meille vähän myöhään, koska ilta oli taas mennyt pitkäksi. Roosalla ja Idalla oli paricossina jonne!Adventure Times hahmot, Finn ja Jake (nokkelasti nimetty Jonne Finneksi ja Jolo-Jakkeksi). Minulla taas oli Armin, jonka remmit ja saappaat laitoin päälle vasta conissa.

Remmit on tosiaan melko haastavaa pukea. Itse opin ekoista yrityksistäni sitomaan parilla narulla kummankin jalan remmit nippuun niin, että kun laitan jalat niistä sitten läpi, voin vain vetäistä remmit ylös, niinkin housut ikään. Paitsi että paljon hitaammin ja kömpelömmin. Kavereiden apu remmien suoristelun kanssa olikin iloinen asia. Omissa remmeissäni reisien ympäri menevät remmit valuivat kävellessä. Hakaneula kummallekin puolelle kuitenkin auttoi, eikä minun tarvinnut loppupäivänä niitä nostella. Remmit olivatkin kaiken kaikkiaan paljon mukavammat kuin mitä olin pelännyt.

Sunnuntai meni totta puhuen vain ympäri conialuetta kulkemiseen. Hiukan oli paha fiilis siitä, että "Äh nyt vien jonkun 'todellisen fanin' paikan ja vain kuljeksin ympäriinsä". Toisaalta koen 'todellisen fanin' terminä aika ongelmallisena, joten olkoon.
Parasta oli ehkä rannassa kävely, koska siellä oli paljon cosplayta bongattavana yksinkertaisesti paikoillaan istuen. Harmitti, koska kamerastani oli loppunut akku aamulla. Olisin voinut pyytää ainakin kuvan pienestä Bleach ryhmästä, joka koostui Hitsugayasta, Matsumotosta, Ginistä ja Kirasta, jotka näyttivät kaikki oikein hyviltä ja aiheuttivat minulle nostalgia-aallon.

Arminista pyydettiin joitain kuvia, mutta enemmän ihmiset tuntuivat tahtovan haleja Arminilta. Onko se kiinni siitä, että Armin on söpö ja näyttää tarvitsevan niitä? Vai mistä? Ja joku ohi kulkenut ihminen yksinkertaisesti sanoi "Ota Armin ankka" tai jotain sinne päin ja eteni antamaan minulle pienen kankaisen ankkamerkin. En tiedä miksi, mutta onhan se söpö.

Päättäjäisissä kävin, mutta niissä ei tapahtunut mitään ihmeempää. Lihaksikkaat dugtrio dudet voittivat esityskisan (Katsoimme heidän esityksensä myöhemmin netistä, ja se oli kyllä loistava!) ja conivideo oli ihan kiva. Päättäjäisten jälkeen meidät hätisteltiin ulos innokkaammin kuin mistään conista ikinä.

Valkoiselle Samuraille ja Hasakitsukille olin aiemmin luvannut photo shootin, joten shoottailimme conirakennuksen läheisellä puistonpenkillä. Tänään kuvaaminen tuntui sujuvan ja olimme kaikki aika tyytyväisiä kuviin, joita tuli paljon. Valkoinen Samurai myös otti vastapalvelukseksi vähän kuvia Arminista, joita olin kaivannutkin.



Sitten yksinkertaisesti ajelimme takaisin kotiin pysähtyen matkalla huoltoasemalle syömään heseruokaa ja pelleilemään leikkikentälle. Conista ei oikein jäänyt mitään fiilistä. Ihan kivaa kai oli lopulta. En sitten tiedä onko vika vain itsessäni. Mutta saattaa käydä niin, että alan suosia muita coneja. Desu on kuitenkin aika kallis ja suhteessa kaukana siihen nähden, että esim. Helsingissä ja Tampereellakin tapahtuu asioita.

7 comments:

  1. Olit kyllä tosi söpö Mihashi, harmi etten jotenkin onnistunut huomaamaan sua koko conissa. >___< Täällä muuten yksi kova Oofuri-fani. ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti~ ^◇^ Ei voi mitään, coneissa käy joskus niin. Mut laitan varmasti Mihashin vielä joskus uudestaankin johonki coniin.

      Delete
  2. Tosiaan. Tai vaikka seuraavalle Cosvisionille tai muulle cosplay keskeiselle tapahtumalle. Olis ohjelmaa, johon mennä.

    Kiitti. ^_^

    ReplyDelete
  3. Niin oli. ^_^

    Joo, mahdollisesti. Sen jälkeen ku kiinnitin ne reisillä olevat neliöt hakaneuloilla, ei oikeestaan. Ne oli mukavammat mitä olin odottanu.

    ReplyDelete
  4. Jotenki mua huvittaa tuo random conkuva koska mä olen siinä ja olet ottanut ton kuvan just vähän sitä ennen/jälken ku itse otin myös random conikuvan. XD

    Oli mukavaa tavata conissa vaikka loppujen lopuks ei niin paljon törmätty yhteen. :D
    Ja kyllä, epämääräisistä ruokakuvista on muodostunut perinne! Om nom nom niitä pitää olla! Ruuasta puheen olleen nakki-mustekalat ovat aika nostalgisia; joskus kauan sitten Thaimaassa söin niitä. x)

    Häh, missä muka näit Bleach ryhmän? Mä taisin missata täysin! Yyh nostalgiaa! Pitäis taas cossata Bliitsistä ryhmänä joskus!

    Hyvä että Diglett/Dugtrio dudet voittivat! Mitä itse sen esityksen näin kameraan tallettuna ilmaan ääniä niin se oli loistava! Katson Youtubesta kunnolla myöhemmin.

    Kiitos myös ku kuvasit meitä; tuli yllättävän paljon hyviä kuvia! :D Oli mukavaa nähdä conissa ja kaikkee sinne päin näin vielä lopuksi!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mäki huomasin sitä muokatessani, et oot siellä. En kuvaa ottaessani huomannukaan. xD Melkein outoa oikeesti miten vähän nähtiin siellä.

      Näin ne ainaki kerran siäl rannassa ja vissiin kerran jossain muuallakin. Niin pitää!

      Kannattaa kattoa, ne äänet teki siit oikeesti puolet.

      Ole hyvä vaan! En tosiaan tiedä miten niin pääsi tapahtumaan, olitte vaan niin kuvauksellisia sinä päivänä tai jotain. Ja oli kyl kiva nähdä kuitenki, vaiks sitä tapahtu aika vähän.

      Delete
  5. It was super nice to see you there! (And I know, late comment is late. Blame my Internet. XD)
    I really like your Armin cosplay. Moar please. ^-^
    And thank you so much for photoshooting our SSL cosplays! <3

    ReplyDelete