Wednesday 22 May 2013

Bilbo edistyy ja Kyon peruukki tuli

Yksi päivä tässä tein ensin reissun kangaskauppaan. Ajattelin, että viininpunaista vakosamettia ei varmaan olisi missään, mutta sepä löytyikin ensimmäisenä. Myös vihreä kangas liiviä varten löytyi suhteellisen äkkiä. Varmaan vaivattomin kankaiden etsintä vähään aikaan.








Takkikangas on edelleen nätisti viikattuna pussissaan, mutta liivi on aikalailla valmis. Minulla oli jo ennestään perus-kaava liiville ja edellinen (ehkä hiukan epäonnistunut liivi) kaapissa. Otin siis edellisen liivin huonoista kohdista oppia; Suurensin rintakehän ympärystä ja käsien aukkoja ihan vähän. Ja muokkasin liivin reunan muotoa pyöreämmäksi. Minulla on yleensä hassu tapa tehdä asiat turhan perinpohjin, mutta tällä kertaa tingin ainakin yhdestä asiasta enkä ruvennut tekemään liiviin oikeita taskuja. Napit puuttuvat vielä. Bilbolla on messinkiset napit, joissa näkyisi olevan tammenterhot. Sellaisia en varmaan löydä tähän hätään, mutta yritän löytää mahdollisimman close enough napit jostain.
 Housut ovat kirpputoriostos, joista lyhensin lahkeet sopiviksi.

Myös Kyon peruukki tipahti eilen postilaatikkoon ja pitihän sitä heti kokeilla. Kyseessä on Epic Cosplaylta tilattu, 12'' pitkä ja autumn orange. Se on ehkä hiukan lyhyempi kuin mitä olin ajatellut, mutta olen aika tyytyväinen, etenkin väriin. Kuitu on jännän karheaa ja sen ansiosta se olisi aika helppo pörröttää enemmän pystyyn jos olisi tarvis. Tässä ei kyllä taida olla paljoakaan muokkaamista.

Jos muilta cosplayn osilta jää aikaa, teen Kyolle pehmokissan mukaan. Löysin jo kaavat, joita voisin käyttää ehkä vähän muunnellen.

9 comments:

  1. Oi Bilbo cossi edistyy huimaa vauhtia! Ihana tuo liivi, approovaan!! Ja sulla kävi kyllä hyvä tuuri kankaanetsinnöissä!

    Minusta tuo Kyo-peruukki on hyvä, näyttää mukavan semi-pörröiseltä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niin edistyy, se on kätevää ku on päivätki aikaa tehdä kaikkea. Niin kävi, yleensä täytyy vähintään käydä kahdessa ja palata sit kuitenki siihen ekaan tai jotain. :D

      Joo, se on ihan hyvä,ainaki ku sitä tottu kattomaan.

      Delete
  2. Susta tulee ihan loisto Bilbo! Koko olemukses jotenki huokuu sitä >8D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Heh, mä luulen kans et tuun tykkäämään Bilbona olemisesta.

      Delete
  3. Herran jestas susta tulee oikeasti vallan loistava Bilbo! 8D <3

    Oisitkos muuten cossaamassa Bilboa tänä vuonna missään muussa conissa? c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitti ^_^

      Varmasti jossain, en vaan tiedä missä vielä.

      Delete
  4. Bilbosi näyttää todella hienolta~^^ tuli katsoessa sellainen tunne ''tuohan on kuin elokuvasta repäisty'' o_o

    ReplyDelete
  5. Kiitti. ^_^ Desusta tule varmasti oikein hyvä con.

    ReplyDelete