Thursday 17 May 2012

Katanan tekoa osa 3

Olen tässä viikon aikana maalaillut katanoita ja niiden tuppia ja jättänyt aina yöksi autotalliin kuivumaan. Ensin pari kerrosta valkoista maalia ja sitten sopivan väristä spray-maalia päälle.

Tupet kuivuvat vielä autotallissa yhden yön, mutta sillä aikaa askartelin katanat kasaan. Ja tein iloisen löydön, kun etsin iskän auton takalaatikosta liimapyssyä. Löysin nimittäin alumiiniteippiä. Eli alumiinifoliota valmiilla liimapinnalla rullan muodossa. Ilmeisesti sitä käytetään ilmastoinnin teossa johonkin, mutta minun silmissäni se oli loistavaa katanan terän päällystämiseen. Paljon helpompaa, kuin alumiinifoliolla ja liimalla leikkiminen, mitä olin harkinnut kokeilevani näiden kanssa.



Katanat ovat siis pieniä loppusilauksia vaille valmiita. Suurin homma on nauhan sitomisessa kahvaan. Tutoriaalit, joita netistä kaivoin, saavat sen näyttämään helpolta, mutta random nauhalla kokeilu kertoi muuta.

Ja pian pitäisi alkaa ihmetellä Raistlinia. Desuun ei ole enää paljon aikaa ja Raistlinia varten ei ole vielä vaatteita tai sauvaa. Eli kaikki oleellinen tuntuu puuttuvan. Sentään piilarit, peruukki ja meikki alkaa olla kasassa.

4 comments:

  1. Ooh hianot miekat! <3 Saitoulla hienot tippaleipä-tsubat lol ku täynnä reikiä. XD

    Ja mä tahdon nähä miltä se Raistlin cossi tulee näyttämään, varmaan aika erikoinen!!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Reikäleivät tosiaanki. xD Onneks ei tartte vähään aikaan tehä samanlaisia.

      I'll do my best! Tajusin muuten et meitä taitaa olla lauantaina samassa Omppuhuoneessa kolme ihmistä, joiden pitäis vaihtaa ihon väriä. xD

      Delete
  2. Ihanat katanat!! <3 Niitä saat sitten heilutella desussa XD

    Ja jos tulee kiire niin laitat Raistlinille vaan perunasäkin päälle niin joku on pöllinyt kato sen vaatteet XDDD

    ReplyDelete
    Replies
    1. ^_^ Jep, kömpelösti vasemmalla kädellä. xD

      XDD Tai jotku random vaatteet ja oon vaan silleen "Problem?"

      Delete