Guang Hong Ji - Yuri!!! on Ice
Kuvaaja: Roosa |
Asuksi valitsin tunnistettavimman mahdollisen, eli maajoukkue-takin. Omplein sen itse ja matka oli sen kanssa ensin vähän mutkainen, kun ajattelin, että tekisin kerrankin sopivankokoisen takin enkä liian isoa. Mutta sitten tietysti siitä tuli liian pieni. Sain takin pelastettua tekemällä isommat hihakappaleet ja lisäämällä kylkiin leventävät palat. Oli kivaa olla söpö anime-poika vaikkei kukaan tullutkaan puhumaan minulle.
Eric "Bitty" Bittle - Check, please!
Kuvaaja: Roosa |
Taas asialla olivat kaverit, jotka olivat lukeneet sarjiksen ja mainostivat sitä. Nähtyäni kuvan päähenkilöstä, totesin heti, että minulla on juuri tuollainen naurettava babyface, joka sopisi Bittylle. Lisäksi tietysti luin sarjiksen ja tykkäsin. Oikeastaan lähinnä halusin cossata Bittyä, että pääsisin juttelemaan sarjasta muiden kanssa tai ainakin tuomaan sarjaa jotenkin näkyville.
Puku itsessään ei ollut mitenkään ihmeellinen tai vaikea, mutta kasasin sen kokonaan parissa päivässä. Oikeasti suurin työ oli melkein kaikkien kaupungin kirpputorejen kiertäminen yhdessä päivässä puvun osien löytämiseksi.
Ned the Piemaker - Pushing Daisies
Kuvaajat: minä ja Shiro samurai |
Katsoimme Roosan kanssa lähiaikoina Pushing Daisiesin ja tykästyin sarjaan kovasti. Halusin cossata siitä, koska olisi kivaa päästä jutustelemaan sarjasta ja Ned on ihanan awkward.
Heitin ensin kasaan omistamistani vaatteista aika perus version Nedistä. Mutta halusin tehdä myös jonkun muun version. Roosa ehdotti puolivakavissaan Comfort Food -jakson kisa-asua ja päätinkin tehdä sen ihan oikeasti.
Piirakka-hatun askartelu oli kivaa, liivin ei niinkään. En ole liiviin täysin tyytyväinen, koska kiireessä jouduin tekemään huonohkoja kangas ja tekniikkavalintoja.
Nitori Aiichirou - Free! Iwatobi swim club / Eternal summer
Kuvaajat: Roosa ja minä |
Nitorista tuli suosikkihahmoni joskus Free!:n toisella kaudella. Nitori on tosi herttainen ja kaupan päälle vielä söpö.
Meido-puvun halusin tehdä, että voisin vaihteeksi kokeilla jotain erilaista. En ollut käyttänyt mekkoja vuosiin, etenkään vapaaehtoisesti, mutta se oli yllättävän mukavaa. Ehkä se auttoi, että Nitori on kumminkin poika.
Tykkään myös itse designata juttuja. Bile asun tein Nitorille cosplaytanssiaisia varten. Ja puku on myös tosi mukava päällä, joten ilman muuta sunnuntaipuku-materiaalia
Sunnuntaipukuja ovat myös pari muuta kasuaalia versiota, jotka on repäisty kaapista juurikin sillä ajatuksella, että puvut olisivat mukavia päällä.
Teddy Lupin - Harry Potter
Kuvaaja: Helene Lindfors |
Halusin muuten vain askarrella itselleni Harry Potter teemaisen punk liivin. Teddy vain sattui hahmona olemaan sellainen, että fandomissa on yleinen mielikuva, että Teddy on sinihiuksinen ja vähän kapinallinen/punk henkinen. Myöskin Teddy valikoitui hahmoksi, koska tämä on Puuskupuh ja liivin selässä oli jo minulle itselleni Puuskupuh-vaakuna.
Liiviä oli hauska askarrella ja muiden Potter-fanien kanssa kiva jutustella.
Hiccup Horrendous Haddock III - How to Train Your Dragon
Kuvaaja: Roosa |
Hiccup on taas näitä awkwardeja teinisällejä, joita tykkään cossata. Olin myös tosi innoissani pehmo-Toothlessin tekemisestä. Pukuun olen aika tyytyväinen. Vaikkakin kun olen hiukan lihonut, puku ei istukkaan ihan niin hyvin. Oh well.
Olen muuten myös erityisen tyytyväinen viereiseen kuvaan. Siinä on jotenkin ilme kerrankin tosi kohdillaan.
prince Zuko - Avatar the Last Airbender
Kuvaaja: Ida Juva |
Kavereiden kanssa oli jo pitkään ollut puhetta AtLA ryhmästä, koska niin moni löysi itselleen sopivan hahmon ja hahmotoiveet eivät edes menneet pahemmin ristiin. Minä olin tietysti angstinen teini-Zuko, joka ei osaa hankkia ystäviä.
Zukon kanssa pääsin maskeeraamaan arpea, mikä oli hauskaa. Lateksi-nenäliina pohjan tekeminen oli hauskaa, mutta arven värittäminen osoittautui vähän haasteellisemmaksi. Voisin ihan mielelläni joskus kyllä kokeilla arven maskeeraamista uudestaankin.
Peruukin kanssa oli omat ongelmansa, kun otsahiukset eivät meinanneet asettua nätisti. Ja piilarit hiersivät silmässä sen verran, että luovutin puolessa välissä päivää. Tämä puku täytyy joskus ehkä uusia vielä.
Tein myös toista kertaa jonkinlaista kenkien muokkausta. Ehkä tästä joskus vielä tulee jotain.
Nanase Haruka - Free! Iwatobi swim club
Kuvaajat: Thalionkalwen ja Sanna |
Harua cossasin alunperin ranta Yukiin. Uikkarit tein, mutta muuten nappasin vaan kaapista mukaan hupparin ja uimalasit. Ranta Yukissa kävin ensimmäistä kertaa uimassa cossi päällä. Ensimmäinen kerta oli myös teippibindaukselle. En ollut ennen tullut tarvinneeksi open chest bindausta.
Myöhemmin innostuin tekemään version, jossa Harulla on pelkät uimahousut ja essu. Puku oli oikeastaan yllättävän mukava, joskin vähän viileä Traconiin. Essun kanssa tuli kokeiltua jotain open chest bindauksen vastakohtaa, kun selän piti olla teipitön.
Mihashi Ren - Ookiku furikabutte
Kuvaajat: Paula Rynty ja Laura Tikkanen |
Roosa esitteli minulle Oofurin tosi homona baseball animena. Mihashi on tosi sympaattinen hahmo ja halusin cossata häntä. Puvun tekeminen oli ihan hauskaa. Tosin housut eivät nykyään enää taida mahtua, joten tämä puku lienee eläkkeellä, kunnes hankin uudet.
Oofuri ei ole ihan niin tunnettu sarja, joten kun bongasin muita cossaajia sarjasta, siinä tuli juteltua ja sovittua shootti Ropeconiin. Shoottaaminen oli hauskaa ja muu porukka oli tosi hilpeää. Silloin oli puhetta, että olisi kivaa saada kasaan koko joukkue, mutta sitä ei koskaan tullut tehtyä.
Myöhemmin heitin myös kaapista päälle Mihashin koulupuvun Turussa pidetylle cosplay-piknikille.
Armin Arlert - Shingeki no kyojin
Kuvaaja: Shiro samurai |
SnK oli kovassa suosiossa ja pitihän se sitten itsekin katsoa. Tykkäsin hirveästi siitä, miltä sarjan animaatio näytti ja olin hirveän utelias tulevien juonenkäänteiden suhteen. Armin nousi nopeasti suosikikseni ja totesin myöskin, että sopisin kasvonpiirteideni puolesta häneksi ihan hyvin.
Lapsi-versio oli kaappicossi, kun 3D gear valjaat eivät valmistuneet ajoissa. Halusin kuitenkin tehdä remmit itse, koska se tarjosi mielenkiintoisen homman niiden hahmottamisessa. Tein myös ensimmäistä kertaa jonkinlaiset boot coverit. Onhan ne aika kömpelöt, mutta se oli ihan opettava kokemus.
Carlos the Scientist - Welcome to Night Vale
Kuvaajat: Ronja Verkkapuro ja minä |
Iso osa kavereistani oli alkanut kuunnella Welcome to Night Valea, joten pitihän siitä sitten itsekin ottaa selvää. Roosan kanssa totesimme, että olemme selvästi Cecil ja Carlos, joten pitihän heitä sitten cossata.
Tykkäsin olla Carlos. Puku oli rento ja labratakkikin löytyi opiskeluiden puolesta autenttisesti hopeanitraatti- ja joditahraisena. Oikeanpuoleisen on tarkoitus olla enemmän kouluikäinen Carlos ja vasemmanpuoleinen on lähinnä puvun testausta.
Kokeilin myös ekaa kertaa hiuspuuteria ja se osoittautui sottaavaksi, mutta ihan ok ratkaisuksi ehkä pienissä määrissä.
Will Graham- Hannibal
Kuvaaja: Sofia Flinck |
Will oli aika äkillisesti mieleen tullut cosplay idea. Osa siitä lähti liikkeelle, kun tajusin, että minulla on vähän saman malliset silmät kuin Willillä ja naamani olisi ehkä helppo taiteilla saman näköiseksi.
Puku oli oikeastaan suoraan kaapista ja kirpputorilta, mutta partaa pääsin tekemään ensimmäistä kertaa. Ja opin ehkä edes vähän kihartamaan hiuksiani suoristusraudalla.
Kyo Sohma - Fruits Basket
Kuvaaja: Shiro Samurai |
Kyota cossasin lähinnä Shiro samurain pyynnöstä. Tämä oli cossaamassa Kyon senseitä ja isähahmoa, Kazumaa, ja kaipasi Kyota seurakseen. Olin joskus teininä katsonut animen, mutta se ei herättänyt erityisen suuria tunteita, vaikka pidinkin sarjan ideasta. Nyt luin kuitenkin mangan, joka oli paljon parempi.
Kyon puku näyttää yksinkertaiselta, mutta housujen ompelu taskuineen kaikkineen oli oma projektinsa. Kävi ilmi, että paitoja on helpompi tehdä kuin housuja, joissa on vetoketjusepalus.
Bilbo Baggins - the Hobbit: An Unexpected journey
Kuvaaja: MinMinWitch |
Olen ollut Tolkien-fani jo kauan ennen kuin edes kuulin cosplaysta. Hobitin luin joskus ala-asteella, vaikkakin Sormusten Herra oli aina se suurin suosikki. Kun Hobitti-leffat ilmestyivät olin kuitenkin jo syvällä cosplay-suossa. Tykkäsin Bilbon designista ja arvelin oman naamani sopivan ihan hyvin hobitille.
Tähän pukuun ompelin oikeasti aika paljon osia ja maalasin kuvioita huiviin. Ja tein fimosta nappeja. Ensimmäistä kertaa myös liimasin Punanaamiosta vuonna nakki ostetut suippokorvat päähäni.
Tähän pukuun olen itse asiassa tosi tyytyväinen ja olen käyttänyt sitä aika paljon. Vieläkin voisin ehkä lisätä siihen miekan jos jaksaisin.
Bilbon kanssa osallistuin ensimmäistä kertaa jonkinlaiseen lavapyörähdykseen. Se oli kuumottavaa ja harmittaa, kun jälkikäteen olisin keksinyt ihan esityksentyngänkin. Mutta hei, ihan jopa sijoituin!
Ichijouji Ken - Digimon 02
Kuvaaja: Shiro samurai |
Lapsena tykkäsin ehkä enemmän Pokémonista, mutta on pakko myöntää, että näin aikuisena Digimon vie voiton syvemmillä teemoillaan ja juonellaan. Tykkäsin aina hirveästi Digimon Keisarin/Kenin hahmokehityksestä. Halusinkin nimenomaan cossata "kilttiä" Keniä, joten valitsin villapaitaversion.
Puku oli aika yksinkertainen, mutta innolla askartelin itselleni vähän kömpelön digivicen ja söpön pehmo-Leafmonin.
Dr. Spencer Reid - Criminal Minds
Kuvaajat: Shiro samurai ja minä |
Criminal Mindsia on tullut jo varsin monta tuotantokautta ja Reidin hiusmalli on vaihtunut usein. Samoin hahmon vaatemaussa on tapahtunut selvää kehitystä. Reid on ollut uskollinen ja mukava puku conien sunnuntaille. Vaatteet ovat yleensä olleet vain jotakin kaapista napattua. Kun hahmon vaatteet vaihtuvat n. kolme kertaa jaksossa, en näe että tarvitsisi välttämättä suoraan seurata referenssikuvaa.
Hahmon tunnistettavuuden kannalta olen hiljaksiin lisännyt pukuun luotiliivin, laminoidun henkilökortin ja revolverin. Etenkin revolverin muokkaaminen oli ihan hauska projekti.
Saitou Hajime - Hakuouki Shinsengumi Kitan
Kuvaajat: pikkuveli ja Shiro samurai |
Tästäkin sarjasta taisin innostua kavereiden takia. Minut voi usein houkutella katsomaan ainakin pari ekaa jaksoa jotain intoilemalla cosplay-ryhmästä. Nytkin löysin siis itselleni mieluisan hahmon.
Tässä puvussa näin oikeastaan aika paljon vaivaa miekkoihin ja tuppiin, jotka on tehty puusta. Totta puhuen tupet olisi ehkä suosiolla kannattanut tehdä jostain kevyemmästä.
Länsimaisen asun takkiin en ehkä ole ihan niin tyytyväinen kuin voisin. Mutta sen aikaisille ompeluskilleilleni se oli kyllä ihan hyvä suoritus.
Olennaisinta kuitenkin lienee, että ryhmässä cossaaminen oli kivaa.
Raistilin Majere - Dragonlance
Kuvaaja: Inkeri Lahtinen |
Luin Drangonlanceja joskus teininä ja tietysti Raistlin oli suosikkini, niin kuin varmaan koko muunkin fandomin. Minkäs sille mahtaa; Raistlin on kryptinen ja ristiriitainen hahmo ja siksi todella kiehtova.
Tavallaan on harmi, ettei pukua ole tullut käytettyä sen enempää, koska sillä olisi ollut potentiaalia olla hieno. Näin jälkikäteen kaavun kangasvalinta kyllä kaduttaa. Kuvissa se voi näyttää siedettävältä, mutta on omaan makuuni ihan liian vaalea. Jos joskus innostuisin, voisin ehkä vähän korjailla pukua paremmaksi. Siitä voisi halutessaan tehdä tosi hienonkin.
Ukitake Juushiro - Bleach
Kuvaaja: Shiro samurai |
Nuori Ukitake on niiltä ajoilta, kun Bleach ryhmä oli vielä vauhdissaan. Olin tehnyt uniformun jo aiemmin Kiralle, joten pelkästään uudella peruukilla sai uuden cossin. Ukitakea on taidettu pitää vain kerran eikä sitä ole edes kovin montaa kuvaa. Mutta en koskaan tainnut panostaa kyseiseen pukuun hirveän paljoa, joten ei sillä väliä.
Kikumaru Eiji - Pronce of Tennis
Kuvaaja: Shiro samurai ja ?? |
PoT innostus jatkui kavereiden kanssa ja puhetta oli edelleen ryhmäcosplaysta. Nyt kun yhden joukkueen uniformut oli jo tehty, niin niitähän voi ihan hyvin käyttää uudelleenkin. Päätin cossata Kikumarua, koska kaverini olivat cossaamassa Fujia ja Ryomaa ja Kikumaru meni hahmona paremmin yhteen näiden kanssa.
Kikumarun peruukki oli ensimmäinen, jota muokkasin ihan kunnolla. Ostin sopivammat sakset ja käytin paljon hiuslakkaa hiusten latvoihin. Olin ja olen edelleen melko tyytyväinen lopputulokseen.
Remus Lupin - Harry Potter
Harry Potter on kestosuosikkini mitä fandomeihin tulee ja samaa voisi sanoa Remuksesta hahmona. Pidin Remuksesta oikeastaan ihan heti ja tämän kouluajat vangitsivat mielikuvitukseni jo ala-asteella. Ensimmäisen puvun Remukselle heitin kasaan, kun viimeinen elokuva ilmestyi ja reissasin Helsinkiin katsomaan sitä yhdessä muiden fanien kanssa. Sittemmin olen päivittänyt pukua aina välillä. Kirjoihin perustuvissa puvuissa on se kiva puoli, että voi vähän vapaammin tulkita hahmoaan. Viimeisimmäksi olen myös tehnyt "kirjaversion" aikuisesta Remuksesta.
Kuvaaja: minä ja Milja Koskimies |
Remukseni hiusmalli onkin siis vaihdellut jonkun verran. (Koska cossaajan oma hiusmalli on vaihdellut.) Aluksi en tehnyt kasvojen arpia, mutta myöhemmin aloin tehdä ne leffan malliin. Myöskin paremmin istuva kauluspaita ja neule on tullut ostettua, samoin leffoista tuttu kravatti. Aikuiselle remukselle ostin lähes kaiken kirpputorilta ja muuntelin tarpeen mukaan, mutta kaavun ompelin itse. Myös maskeeraaminen oli kivaa.
Kaidoh Kaoru - Prince of Tennis
Kuvaaja: Inkeri Lahtinen |
Kaverini alkoivat taas intoilla uudesta sarjasta ja saivat minutkin mukaan. Urheiluanimet vetoavat minuun, koska joukkueen ryhmähengessä ja -dynamiikassa on aina jotain, mitä on kiva seurata. Ei minua niinkään se urheilu kiinnosta vaan hahmojen väliset suhteet ja niiden kehittyminen.
Prince of Tenniksestä suosikikseni valikoitui Kaidoh. Osittain siksi, että koin Kaidohn luonteen sellaiseksi, että kuvissa poseeraaminen olisi helppoa. Kavereiden kanssa ryhdyimme yhdessä tekemään pukuja. Oli omat haasteensa kolmen ihmisen kesken ihmetellä materiaaleja ja kaavoja. En tiedä ryhtyisinkö tähän uudestaan ainakaan kovin mielelläni.
Takkiin olen kuitenkin aika tyytyväinen. Ehkä se on vähän turhan iso, kun kokemattomina laitoimme aika reilusti varaa. Alla olevalla pikeepaidalla on kuitenkin ongelmia. Valitsimme joustamattoman kankaan, kuka enää muistaa miksi. Oma paitani on aika jämpti enkä varmaan mahtuisi siihen enää.
Kira Izuru - Bleach
Kuvaajat: Miika Ojamo ja Shiro samurai |
Bleachista innostuin muutaman kaverini kautta. Kira oli suosikkini ja muutenkin pidin hirveästi juuri Soul Societyn porukasta.
Kun bongasin Turun Animeconiin tulevan Bleach-ryhmän, päätin pistää toimeksi ja tehdä puvun. Hakaman rakenteen hahmottaminen oli jännää hommaa, mutta luulisin saaneeni aikaiseksi ainakin ihan okei puvun. Siihen nähden, että kyseessä on toinen tai kolmas pukuni, olen aika tyytyväinen. Pitäisin tätä vieläkin päälläni ihan mielellään.
Ryhmä oli oikein mukaansatempaava ja teinkin myöhemmin muitakin Bleach-pukuja. Ryhmästä löytyivät myös pitkäaikaisimmat coniystävät.
Hibari Kyoya - Katekyo Hitman Reborn!
Kuvaaja: Ida Juva |
Ensimmäinen cossini koskaan. Kaverit houkuttelivat Reborn! cosplay-ryhmään kanssaan. Hibari oli suosikkihahmoni ja puku ei näyttänyt liian monimutkaiselta.
Olin silloin ihan hirveän ylpeä itse ommellusta takista ja kaukaa katsottuna se näyttääkin ihan siedettävältä. Huom. kaukaa katsottuna... Peruukki on taattua Punanaamio-laatua ja on nykyään tallessa lähinnä sitä varten, että siitä voi vaikka tehdä keihääseen karvaturvelon tms.
Hibirdin tein itse ja siihen olen oikeastaan vieläkin aika tyytyväinen. Sen pyllyssä on magneetti, jonka oli tarkoitus pitää se paikoillaan. Ei se kyllä ihan niin toiminut ja jouduin kuitenkin hakaneulalla laittamaan sen takkiin. Mutta metallikaiteisiin se tarttuu ainakin jotenkuten.
Aah, oikeesti tosi kivaa ku teit tämmöisen cossilistan! ♥ Tuli niin muistoja mieleen ja nostalginen olo – hitsi, mulla on ikävä sua. ;_;
ReplyDeleteKivasti oot kehittynyt ja nyt mullaki tekee mieli tehä tämmöinen lista! Käynyt mielessä monta kertaa mutta en oo vaan saanut aikaseksi koska tietyistä cosseista ei oikein oo kuvia jne... Mutta joo, teen tämmöisen vielä joskus!
Sama! Mulle iski kans hirvee nostalgia ja ikävä!
DeleteJoo, mullaki tää pyöri iäisyyden keskeneräisenä, ku en jaksanu viimeistellä ja kasata viimisiä kuvia ja kaikkea.
Yeah, group cosplays were great! I don't know if we just haven't cosplayed from the same shows recently. But we should definitely do groups more often.
ReplyDeleteDo it! Or you can at least start drafting it and continue whenever you have nothing else to do. That's what I did.