Sunday 23 February 2014

Mitäs tänä vuonna cossattaisiin?

Hei vaan tällaisen pienen radiohiljaisuuden jälkeen. Uutenavuotena olin vähän kiireinen, enkä ehtinyt kirjoitella mitään kunnon kokoelmapostausta viimevuodesta ja sen jälkeen on tapahtunut jänniä asioita siinä määrin, että minulla on ollut paljon muuta ajateltavaa. Nyt tulin tänne kuitenkin taas, koska hiljalleen olisi ehkä aika ajatella vuoden ensimmäisiä cosseja ja coneja.

Tampere Kupliista on ollut puhetta muutamien kavereiden kanssa, mutta se ei ole mitenkään päätetty. Ja jos menen Kupliiseen, tuskin teen mitään uutta uljasta cossia. Saatan kierrättää jonkun vanhan tai korkeintaan kasata jonkin erittäin laiskan kaappicossin. Joten minulle vuoden ensimmäinen kunnollinen ja varma con on Cosvision.

Cossien kannalta en ole vielä lyönyt mitään lukkoon, mutta muutamia uusia sarjoja on tullut katseltua ja niiden hahmoja mietittyä cosplay fiiliksissä.

Ensimmäinen tällainen hahmo on Armin Arlert (Shingeki no Kyojin). Anime on törkeän hienosti animoitu ja olen äärimmäisen utelias sen suhteen miten kaikki lopulta ratkeaa. Sarja on hirmuisen suosittu tällä hetkellä ja yritän olla ajattelematta, että hyppään jotenkin kyytiin uusimpaan villitykseen tämän kanssa, koska tiedostan että se on typerä ajatusmalli. Mutta itse asiassa sarjan suosio voi olla hienokin asia, koska mikä olisi mukavampaa kuin päästä tutustumaan ihmisiin, jotka pitävät samasta sarjasta, kun heitä kerrankin tuntuu olevan paljon. Armin oli oma suosikkini oikeastaan heti alusta lähtien. Nyt kun ajattelen, niin Arminissa on monia samoja asioita kuin Kira Izurussa (Bleach), joka niin ikään lukeutuu suosikkihahmoihini.

 Toinen on Haruka Nanase (Free!). Edellisen tapaan viimevuoden uusia animeita. Haru sopii sarjan hahmoista luonteelleni (ja naamallenikin ehkä?) parhaiten. Ja omistan mahdollisesti sopivan peruukin. Mahdollisesti, koska se on ehkä hiukan liian ilmava ja lyhyt, mutta sille voisi yrittää tehdä jotain. Muutenkin Harun kohdalla voin hiukan valikoida hahmon asuista jonkun sopivan. Haru toimikoon siis jonkinlaisena varahahmona ja mukavana sunnuntai/perjantai cossina.
Kolmas on Mihashi Ren (Ookiku Furikabutte, tuttavallisemmin Oofuri). Kyseessä on siis baseball anime ja Mihasi on joukkueen pitcher. Ja äärimmäisen söpö ja epävarma itsestään ja baseball taidoistaan. En nyt ehkä sentään ole yhtä epävarma kuin Mihashi, mutta samaistun silti hahmoon aika paljon. En kuitenkaan ole vielä katsonut/lukenut sarjaa loppuun, joten en vielä osaa sanoa varmaksi miten Mihashin cossaamisen käy.
Länsimaisista sarjoista taas mielessäni on käynyt joko Hannibal Lecter tai Will Graham Hannibalista. Ehkä vähän mieluummin cossaisin Williä, mutta luulen että Hannibal olisi helpompi tehdä. Will ja Hannibal ovat enemmän sen tyyppisiä cosseja, joiden osat löytyvät kirpputorilta ahkeran metsästyksen jälkeen ompelemisen sijaan.

Mainitaan nyt vielä viimeiseksi Zuko (Avatar the Last Airbender). Muutamien kavereiden kanssa on ollut puhetta Avatar-ryhmästä. Ongelma on lähinnä saada sovituksi jokin con, johon kaikki sitten pääsevät ja saada sitten cossit tehdyksi koko porukalle. Joten Zuko voi tapahtua tämän vuoden puolella tai voi olla tapahtumatta.

13 comments:

  1. Oi oi oi sun blogi heräs henkiin taas! <3

    Aah ku kaikki cossaa (tai meinaa cossata) AoT/SnK sarjasta, mun pitäis ihan aikuisten oikeesti katsoa se. xD Hirvee kiinostus sitä kohden on kyl tullut!

    Ai niin, Arminista puheen olleen, ootko nähnyt tän hienouden? :-DD http://i1.kym-cdn.com/photos/images/original/000/542/940/250.jpg

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jep, ei oo hetkeen ollut niin paljoa päivitettävää.

      Kannattaa sitä ainaki vilkasta. Se anime on tosi nätisti piirretty ja mä ainaki tykkään hirveesti juonesta ja hahmoista.
      Haha, joo oon nähny ton. (Ja paljon kaikkea muuta vastaavaa mitä SnK fandom nyt keksii.)

      Delete
  2. Tervetuloa SnK maailmaan, meillä on titaaneita omnomnomnom.

    Kaikkien on varmaan kerran cossiuransa aikana cossattava SnKsta, siltä alkaa vaikuttamaan. Hieno sarja ja hienosti animoitu. Toivottavasti lopusta ei tule kauheaa kaikki-kuolee-kummiskin splätteriä.

    Minu pitäis kahtoa tuo Last Airbenderi joskus kokonaan, ku lähinnä katsonut tvstä lastenohjelmien aikaan sitä, niin en ole oikein kokonaiskuvaa saanut. Mutta toivittavasti törmäillään coneissa o/

    ReplyDelete
    Replies
    1. Siltä alkaa näyttää, et yhtäkkiä kaikki cossaa SnK:sta. Mut ku oikeesti tosi hyvä sarja.

      Mä taisin kans ekaks nähä Last Airbenderiä just telkkarista. Se on tosi hauska ja tykkään hirveesti sen ideasta.
      Joo, varmasti me jossain conissa nähdään~

      Delete
  3. SnK on hieno sarja kaikinpuolin xD Itsekin aijon cossata siitä!

    Ja pakko ylistää Hannibalia koska aivan huippusarja! <3 Niin hienoa, ett sie cossaat siitä! c:

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, niin paljon kavereita jotka aikoo kans cossata SnK:sta.

      Joo, odotan innolla Hannibalin seuraavaa kautta. Täytyy vaan päättää kumpaa hahmoa cossais.

      Delete
  4. Oih Haru ja Mihashi on ihania! ^^ Oofuri on tosi ihana sarja, kivaa että ihmiset cossaa (tai aikoo cossata) siitä, vaikka se ei olekaan mikään uusi tai kaikkein suosituin sarja. ^^ Ja Free! nyt on muuten vaan paras sarja, haha. xD

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oon ihan joku aika sit löytäny Oofurin, mut se on kyl tosi ihana ja katon/luen sen viäl loppuun kunhan ehdin.
      Ja Free! myös. <3

      Delete
  5. Joo, se on ihan oikeesti tosi hyvä anime. Oon niin utelias tietämään miten se juoni etenee!
    Levi sopii sulle tosi hyvin, oon samaa mieltä kavereiden kanssa jotka niin sanoo.

    ReplyDelete
  6. Ihanainen ja ikuisesti Kiraliini.chan on vielä elossa <33
    Iiihihihihiih, tiesin ettet voi välttyä SnK junasta ;DD tahtoo sitten sun kanssa photoshootata pitkästä aikaa <3

    ReplyDelete
    Replies
    1. Ihihih <3 Joo, elossa ollaan edelleen.

      Sitä se tumblr tilin omistaminen tekee, pakko oli katsoa mistä siinä oikein on kysymys. Joo, olis kivaa kyl shootata yhdessä/porukalla~<3

      Delete
  7. Susta tulee mielettömän hyvä Armin <3

    Tiedän täsmälleen mitä tarkoitat tuolla villityksen kyytiin hyppäämisen kanssa. Itselläni oli varhaisteininä _todella_ paha miellyttämisen tarve ja tein kaiken sen mukaan mikä oli suosituinta. Kun tajusin tämän; tuli vasta iskuna "en tee mitään mikä on suosittua"-vaihe, joka on mielestäni yhtä paha ellei pahempikin. Vielä tänäkin päivänä säännöllisesti epäilen itseäni; teenkö tämän asian nyt sen takia, että itse hauan vai siksi, että paras kaveri tykkää siitä ja enkö tykkää tästä asiasta nyt oikeasti vai vaan sen takia että bestis rakastaa tätä...

    Mutta niin kuin sanoit, oli syy mikä tahansa, uusien ihmisten tapaaminen on aina plussaa ^^ Maltan tuskin odottaa, että itsekin pääsen jossain vaiheessa geareja vääntämään ^^

    ReplyDelete
    Replies
    1. Mä luulen kans et Armin sopii mulle hyvin.

      Joo, juuri tuota fiilistä meinasin. Jostain on tullut se asenne, että massan mukana ei voi mennä silloinkaan kuin haluaisi.

      Delete