Laitoin lopun cossin päälle autossa ja lähdin seikkailemaan conialueelle. Piakkoin törmäsinkin jo tuttuihin ja lyöttäydyin Valkoisen Samurain, Hasakitsukin ja Jäätyneen Enkelin seuraan melko pitkäksi aikaa. Myös Sairu-chan ilmestyi mukaan ja tällä porukalla kiertelimme myyntipöytiä ja conialuetta nyt muutenkin. Ja kävimme kaupungilla katsomassa mitä ruokapaikkoja oli lähellä. Minun tuli myös todettua, että maailma on pieni paikka, kun törmäsin sattumalta Turussa asuviin Harry Potter-miitti tuttuihin, jotka eivät edes olleet Kuopiossa conin takia!
Ensimmäinen tekemäni giffi ikinä, be proud! |
Jäärä toimi kuvaajana.
Se pakollinen derp-kuva. |
Onnistuin myös löytämään Valkoisen Samurain ja tupla Chizurut (Sairu-chanin ja Hasakitsukin) juuri kun nämä olivat shoottaamassa ja sain siis mukavasti lisää kuvia Kyosta, joita Desun jäljiltä olin jäänyt vähän kaipaamaan. Ja kiipeilin hiukan taas puussa. Ja pääsin myös hyödyntämään sitä että osaan suurin piirtein lyödä ja potkia, joten sain Kyosta kivoja treenaus/taistelu-poseja. Hiukan piti pitä huolta, etten nosta vasenta kättä liikaa naaman eteen.
Kuvaajana Valkoinen Samurai.
Jäätyneen Enkelin liityttyä joukkoon käytiin Hesellä ja palattiin sitten conipaikalle lähinnä lagaamaan ja olemaan väsyneitä. Tavattiin myös Aisu, MMW, SevenTan ja Chooichi, joiden kanssa juteltiin jonkun aikaa sitä sun tätä.
Meikäläisen totally fabulous majoitus. |
Karaoke onneksi loppui pian ja pientä palelemista lukuun ottamatta yö meni ihan mukavasti. Heräsin seitsemän maissa kun viereisen teltan ihmiset alkoivat osoittaa elonmerkkejä. Olin hiukan toivonut, että leirintäalueen keittiörakennuksessa olisi kattiloita, että voisin keittää itselleni nuudeleita aamupalaksi. Näin ei kuitenkaan ollut, joten mutustelin sitten raakoja nuudeleitani, jotka kanan makuisen mausteen kanssa olivat yllättävän hyviä, samalla kun laitoin Saitoun meikkejä.
Tavaroiden pakkaamisen ja cossin pukemisen jälkeen ajelin taas conialueelle. Olin sen verran ajoissa, että parkkipaikka löytyi tällä kertaa helposti. Harmikseni olin unohtanut ottaa Saitoulle valkoiset sukat, koska olin aikaisemmin pessyt ne kotona ja perjantai-iltana ne olivat vielä märät. En jaksanut lähteä etsimään kauppaa, joka myisi minulle sukkia, joten olin ilman. Ehkä Saitou nyt joskus kulkee ilman sukkiakin? Vaikka warajit eivät kyllä välttämättä ole mukavimmat jalkineet sellaisenaan.
Ensimmäiset tutut ihmiset, jotka löysin, olivat Jäärä ja muut joiden kanssa otettiin eilen kuvia ja ninjailinkin sinne viettämään aikaani. Siinä pysyinkin suhteellisen kauan seuraten muun muassa Pasila-ryhmän edesottamuksia ja ihmisten taakse hiippailevaa Slendermania.
Tosiaan vaihteeksi olin aika laiska ottamaan kuvia tai käymään ohjelmissa ja koko päivä meni lähinnä istuskellessa portailla kavereiden kanssa. Photoshootista oli kyllä puhetta, mutta uhkaavan näköiset pilvet pitivät meidät katoksen alla.
Sairu-chan taitaa vaihteeksi laittaa hattua takaisin. |
Ulkona alkoi sataa kokoajan enemmän ja vaikka pääosin tykkään hirveästi sateesta, se osaa olla aika epäkäytännöllistä kesken conin. Kun yhdessä vaiheessa kävin autolla, jouduin kahlaamaan puoleen sääreen asti olevassa vedessä, kun sitä oli hetkellisesti kertynyt parkkipaikalle. Olin hiukan ärtynyt läpimäristä tennareista, mutta lopulta se oli myös aika huvittavaa. Eipä ole ennen näinkään käynyt.
Kierreltiin vielä viimeisen kerran myyntipöydillä ennen sen sulkeutumista ja halittiin sitten kavereita sitä mukaan kun näiden piti lähteä. Viimeiseen asti hengasin tuttujen ihmisten seurassa aina siihen asti, että nämä nousivat conibussiin. Tämän jälkeen kävin ostamassa Mäkkäristä ruokaa, koska halpaa, ja aloitin pitkähkön ja tylsän kotimatkan.