Toothless the derping dragon

Niin kuin lupailin, tein Toothless pehmolelun täydentämään Hiccup-cossiani. Kaavan löysin deviantArtista Katy-A:n tekemänä. Itse printtasin kaavat A3:lle ja käytin niitä. Tavallaan olisin halunnut tehdä vielä isomman lohikäärmeen, mutta toisaalta pienempi tulee halvemmaksi. :D Kankaaksi ostin lopulta ihan fleeceä, koska halusin pehmosta ihan oikeasti pehmeän ja halittavan. Myönnettäköön, että puhtaasti cosplay-propiksi parempi olisi ollut etsiä jotain ohuempaa. (Ja suomukuvio olisi kruunannut kaiken, mutta ei voi mitään.)

Muuntelin ihan vähän esim. pään ulokkeita ja pyrstön/hännän muotoa, mutta tuntuu siltä, että muutoksilla ei ollut ihan hirveän suurta vaikutusta. Ompelemisesta sinänsä ei ole paljoa mainittavaa. Vähän haasteita tuotti se, että kangas oli niin paksua, joten oli homma ahtaa kaikki siivet ja raajat sisään, kun ompeli koko lohikäärmettä kasaan.

Ennen lopullista täyttämistä askartelin vielä silmät fimosta. Päätin rakentaa ne pehmoleluille tarkoitettujen silmien päälle. Ostin mahdollisimman pienet silmät, kahdet per lohikäärmeen silmä ihan vain kaiken varalta. Fimo oli sitruunankeltaista paketin mukaan ja mielestäni se oli melko sopivaa Toothlessin silmiin.

Muovailin ensin silmät paperille mallirinkuloiden päälle, jotta saisin niistä suunnilleen samanlaiset. Vaaleassa massassa näkyi turhan hyvin kaikki pöly ja langanpätkät. Sitten sovitin niitä päähän, jotta saisin ne kiinni pohjiin sopiville etäisyyksille toisistaan ja koko silmän sopivan kaarevaksi. Silmien paistuttua uunissa maalasin niihin vähän pintakuviota ja pupillit tietysti. Kun olin tyytyväinen, kiinnitin ne paikoilleen ja täytin pehmon.

Archipelacon suunnitelmia ja innostusta

Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna on tiedossa Arcipelacon. Kun alunperin kuulin tästä conista, olin äärimmäisen innostunut, koska hieman kansainvälisemmäksi suunniteltu tapahtuma Maarianhaminassa? Hell yeah! Hieman intoni ehkä karisi ajan myötä kun monet kaverit ja tutut joutuivat rahan tai huonojen työaikojen takia jättämään conin sikseen. Mutta kyllä meillä Roosan kanssa kahdestaankin on kivaa. Ja kai sieltä silti jotain tuttuja bongaa. (Tai vaikka näkisi ihan uusiakin naamoja. :o)

Archipelacon on tosiaan painottunut scifiin ja fantasiaan; enemmän Finnconin tapainen tilaisuus siis. Mutta olen lähiaikoina muutenkin viihtynyt enemmän länsimaalaisten sarojen parissa ja scifi ja fantasia kuuluvat ihan yhtälailla mielenkiinnonkohteisiini. Conin ohjelmassakin näkyy olevan paljon mielenkiintoisia, enemmän ehkä akateemisia/syväluotaavia ohjelmia. Ja aamujoogaa, suklaan maistelua ja turistikierros, mikä on mielestäni yhtä aikaa jotenkin hirvittävän tätimäistä mutta myös uutta ja raikasta.

Archipelacon on neljäpäiväinen, vaikkakin torstai on tynkä ilmoittautumispäivä. Tämän hetken aikataulu näyttää siltä, että olemme Maarianhaminassa perjantaina päivällä ja palaamme maanantain päivälaivalla takaisin. (Tiesittekö muuten, että voi tulla halvemmaksi ottaa piknikristeily kuin pelkkä matka Maarianhaminaan? Ja tietysti laivan vaihdon sijaan jäädä sinne Maarianhaminaan kesken risteilyn. Minä en tiennyt.) Joten perjantaille laitan jotain rentoa, jos cossaan ollenkaan. Olen ainakin harkinnut Remus Lupinia.

Lauantaiksi ajattelin Bilboa. Olen ihan tyytyväinen Bilbon pukuun ja viihdyn siinä hyvin. Olisi toki mukavaa tehdä pukuun joitain lisäyksiä, kuten esim. miekka, mutta en ole varma onko minulla siihen aikaa ja energiaa.

Sunnuntaille ajattelin laittaa Hiccupin. Hiccupia olen käyttänyt vain kerran ja silloin omat hiukseni olivat ehkä vähän lyhyet ja pisamien laittoa olisi pitänyt harjoitella. Joten haluaisin kovasti uusia Hiccupin ihan vain parantelu mielessä. Ja sen lisäksi haluaisin ehkä tehdä isohkon Toothless-pehmon propiksi ja yökaveriksi.

PopCult Helsinki - kaappicosplayta, homo puuskupuh ja puolikkaita ohjelmia

PopCult Helsinki oli tosiaan jo aikaa sitten. Postauksessa kesti, koska odottelin ensin kuvia ja sitten opiskelukiireet veivät aikaa kuvien läpikäymiseltä. *selityksiä* En tehnyt ennen conia mitään cosplay-suunnitelmapostausta, koska siihen ei olisi tullut paljoa sisältöä. Tällä kertaa coniin lähti koko kaveriporukka, jota kutsumme Parhaiksi Bardeiksi ja joiden kanssa lähinnä pelaamme DnD:tä ynnä muuta hauskaa. Suuri osa meistä majoittui taas ilmaiseksi Idan luona, kuten on muodostunut tavaksi aina kun ollaan pk-seudulla liikkeellä.

Lauantaina oli tiedossa ryhmä Good Omens-kirjasta. Osa ryhmäämme tutustui alunperin kyseisen kirjan ansiosta ja ryhmä-cossista on ollut puhetta aluksi ihan vain hauskana heittona ja lopulta ihan oikeasti. Ryhmä sisälsi kirjan päähenkilöt Crowleyn ja Aziraphalen sekä maailmanlopun neljä ratsastajaa (Kuolema, Sota, Nälänhätä ja Saaste) sekä pariskunnan Newton Pulsifer (minä) ja Anathema Device. Erityinen shout out Sannalle, joka repäisi meille kaapistaan Nälänhädän, joka meiltä muuten olisi puuttunut.

Itsekin vedin Newtin asun kokonaan kaapistani. Hahmon ulkonäköä ei ole kuvailtu oikein ollenkaan, paitsi että lapsena tällä oli silmälasit. Hahmo on kuitenkin perusolemukseltaan tylsän toimistotyöntekijä-miehen perikuva, joten asuni koostui lähinnä kauluspaidasta ja neuleliivistä neutraaleissa ja tylsissä väreissä. Lisäksi maskeerasin hiukan parransänkeä. Kaiken kaikkiaan puku oli siis äärimmäisen geneerinen enkä edes olettanut, että kukaan tunnistaisi hahmoa yhtään miksikään. Niinpä conikokemukseni oli pääosin sama kuin ilman cosplayta.

Coniin saavuimme ehkä hiukan myöhässä. Harry Potter not so siriusly-luennolle menosta muutin mieltäni kokoajan ja kun sitten päätin mennä, olin jo myöhässä ja sali oli täynnä. Niinpä seikkailin pitkin tapahtumaa milloin kenenkin seurassa. Taidekujasta diggailin kovasti. Se oli melko iso ja tilava ja valikoima oli monipuoleista. Kaverin houkuttelun seurauksena kävin katsomassa ehkä viimeiset 10 minuuttia Game of Thronesiin keskittyvää luentoa adaptaatioista. Lopun perusteella se vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja arvostin yleisön yltymistä keskusteluun siitä miten HBO on muuttanut kirjan feministisiä hahmoja vähemmän feministisiksi ja minkä takia.

Kuvaaja: Mira Strengell

Livahdin myös keskenkaiken tanssipajaan, jossa tansittiin Rocky Horrorin Time Warpia. Varmasti feilasin mitä karmeimmin, koska olin kokoajan puoli askelta jäljessä, mutta oli minulla hauskaa ja löysin juttuseuraa hetkeksi. Tässä välissä kävimme ainakin kaupassa läsnä olleella kaveriporukalla ostamassa lounasta. Olimme puhuneet photoshoottia tähän väliin, mutta minä halusin cosplay-kisaan, joten siirsimme sen kisan jälkeen.

Kisassa oli kovin vähän osallistujia, mutta en ihmetellyt sitä sen enempää. Tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa ja innokkaita kisaajia ei ehkä sitten riitä ihan kaikkiin tapahtumiin. Alunperin ennakkoilmoittautumisen vaatinut parikisa oli muutettu hall-kisaksi. Mutta kilpailussa nähtiin kyllä silti upeita pukuja. Pidin myös design-kisan ideasta ja kisaajat olivat kuitenkin selvästi panostaneet paljon siitä huolimatta että oma design olisi sallinut vähän oikomista.

Tämän jälkeen pääsimme vihdoin shoottaamaan. Valokuvaaja vaihteli sen mukaan kuka milloinkin ei ollut kuvattavana ja Jyri otti muutaman kuvan koko ryhmästä. Jyri myöskin suoristi silmälasieni sangat, kun valittelin, että ne istuvat päässäni vinossa, mistä olen kiitollinen. Nyt lasit istuvat niin paljon paremmin! Otimme kuvia vähän eri hahmokokoonpanoilla. Newtistä otettiin kuvia lähinnä Anatheman kanssa. Oli hauskaa seurata muidenkin shoottailua, koska juttu oli hauskaa ja kuvien ottaminen otettiin aika rennosti. Lisäksi "kannustimme" lähistöllä shoottaavaa Riniä ja Nitoria ja aiheutimme näille varmaan vakavamman laatuisen pokan menetyksen.

Vaikka ilma sinänsä oli hyvä, ulkona oli kuitenkin aika kylmä ja olin ihan iloinen paluusta sisälle. Olimme aikoneet suunnata Naiskuva Disneyn klassikoissa-luennolle, mutta ei kovin yllättäen sali oli täyttynyt jo ennen luennon alkamisajankohtaa, joten jäime siitä luennosta paitsi. Vaikka aikaisemmin oli ollut puhetta iltabileistä, koska ne kuulostivat vaihteeksi mukavilta (Lautapelimahdollisuus = Ei hirveää meteliä?) olimme lopulta väsyneitä ja palasimme kämpille syömään pakaste-pizzaa.

Kuva: Helene Lindfors

Sunnuntaina oli minulle tiedossa hauskempi asu. Olin askarrellut itselleni punk-liivin, jossa oli Potter-maailma aiheisia sloganeita, logoja ja rintanappeja. Oikeasti halusin vain sellaisen itselleni, mutta päätin, että siitä voisi samalla tehdä jotakin cosplayn tapaista. Niinpä otin hahmokseni teini-ikäisen, sinihiuksisen Teddy Lupinin. Hahmosta ei canonissa ole sanottu paljoa, joten noudatin monien fanien yhteisiä mielikuvia siinä toivossa, että hahmo olisi tunnistettava. Siniset hiukset yritin tehdä hiusliidulla. Väri ei ollut lopulta kovin kirkas omissa ruskeissa hiuksissani, mutta kunnon hiuslakkaus takasi sen ettei väri varissut tai bleedannut hirveästi.

Tänä aamuna olimme ajoissa, koska Aman piti ehtiä pitämään luentoa K-popin fanikulttuurista. Minä linnoittauduin hetkeksi pukuhuoneeseen viimeistelemään meikkini ja laittamaan lopun asun päälle. (Hiusliidun kanssa räpellys vei ison osan aamustani.) Mutta livahdin taas kesken kaiken katsomaan Aman luentoa, vaikken K-poppia kuuntelekaan. Yleisö ainakin tuntui reagoivan ihan positiivisesti ja Ama oli jo aiemmin automatkoilla huvittanut/järkyttänyt meitä hulluuksilla, joita K-pop fandom voi keksiä. (Kuten idolin heittäminen pihvillä, jotta tulisi muistetuksi. Tai vaikka pikaliiman livauttaminen juomaan, samasta syystä.)

Kuva: Helene Lindfors

Sitten oli pitkä väli, jolloin ei ollut minua kiinnostavaa ohjelmaa. Sen sijaan jäin juttelemaan tuttujen kanssa, kiertelin vielä taidekujaa ja kävin kuvauspalvelulla ottamassa pari kuvaa puvustani. Kuvia minusta ei ihmeemmin pyydetty, mutta liivin takaosan "Hufflepuff, Queer & Proud"-vaakuna sai paljon kehuja, mistä iloitsin, koska maalasin sitä melkein kokonaisen päivän.

Kuva: Mira Strengell

14:30 alkoi Potter-miitti.  Miittaajia oli niin paljon, että päädyimme siirtämään pöydät ja tuolit huoneen reunoille ja istuimme lattialla. Kävimme läpi esittelykierroksen ja vaikka kukaan tuskin oikeasti oppi toistensa nimiä, oli ihan hauskaa että kaikki pääsivät hetkeksi esille. Ja ainakin tämä synnytti paljon keskustelua Tylypahka-tuvista. Minulle jäi ehkä päälimmäisenä mieleen jonkun heittämä toivomus jästihuispaus-joukkueesta Suomeen. Minä ainakin kokeilisin! Jos jo vaikka PK-seudulle, Turkuun ja Tampereelle saisi tiimit niin se olisi paljon.

Miitistäkin lähdin pois kesken kaiken, koska halusin taas cosplay-kisaan. Pidin tarinasta, jonka ympärille juonto oli rakennettu. Se oli hauskaa vaihtelua. Taas kisaajia oli kovin vähän, mutta sentään esitykset olivat kaikki aika erilaisia keskenään. Voittajaesitys oli kyllä mieleenpainuva ja Visan skillit jo-kepin kanssa eittämättä siistit. Omasta puolestani koreografiaa olisi kyllä silti voinut vähän lyhentää, eikä mitään olennaista olisi jäänyt esityksestä pois. Kisan jälkeen lähdettiin oikeastaan samantien, vilkutellen vielä niille tutuille, joita satuttiin näkemään.

PS. Yle teki pääosin ruotsinkielisiä haastatteluita ja jutun Popcultista. Osa haastatteluista on ihan suomeksikin, jos kiinnostaa. Jos ei muuta niin menkää katsomaan artikkelin lopun kuvia ja niiden kuvatekstejä, ne olivat hienoja. Ja ruotsia puhuva kaverini Sofia ainakin sanoi, että artikkeli on kirjoitettu vaihteeksi todella hauskasti ja hyvin. (Toisin kuin ne tyypilliset "hassusti pukeutuneet nuoret valtasivat Kulttuuritalon"-uutiset.)

Syrjähyppy larppauksen maailmaan, osa 2

Peli oli mahtava ja olen pari päivää sen jälkeenkin innoissani ja peli-fiiliksissä. Jos ajattelin, että cosplaysta tutustuu helposti uusiin ihmisiin niin larpeissa se tapahtuu näköjään vielä helpommin. Kai se johtuu siitä, että pelaaminen on yksinkertaisesti kovin intensiivinen kokemus ja viikonlopun aikana on hirveästi actionia. Tässä postauksessa en kovin tarkasti pui pelin juonta, koska se oli massiivinen ja monijuonteinen, koska kaikilla oli omat salaisuutensa ja ongelmansa. Kaiken lisäksi tästä on jo nyt tulossa pitkä ja tekstipainotteinen postaus. (Lopussa on tiivistelmä, jos et jaksa lukea kaikkea.)

Pelipaikalle saavuttiin jo perjantai-iltana. Minua jännitti ja kuumotti kamalasti edeltävänä iltana ja perjantaina sillä yhdellä ainoalla luennolla. Kun kyytiläiseni oli autossa ja nokka oli kohti Sastamalaa, uskalsin rentoutua. Emme tunteneet toisiamme ennestään, mutta juttelimme erilaisista roolipelikokemuksistamme ja tulevasta pelistä ja proppien tekemisestä siihen. Juttu luisti ja matka sujui. Otimme myös läheltä pelipaikkaa mukaan vielä lisäkyytiläisen ja taisimme olla ensimmäisinä pelaajina pelipaikalla.

Paikka oli leirikeskus, jossa oli tilaa meille n. 20 ihmiselle. Saimme tietysti kaapattua parhaat sängyt itsellemme. Samassa porukkaa tuli lisää ja kaikki palloilivat varaamassa sänkyjä ja kerääntyivät alakerran saliin. Mitään ohjattua ei ollut, mutta saimme nimilaput, joissa oli hahmojemme nimet ja pidimme pienen esittelyringin ihan vain koska harvat tunsivat ennestään muita. (Itselläni oli Vuotavan noidankattilan miittien puolesta pari tuttua naamaa.) Itse livahdin nopeasti hahmoni Aaronin parhaan kaverin, Blaken, pelaajan (Uppe) luo. Meillä oli onneksi yhtä hyvä/huono huumorintaju ja minulle jäi hyvä fiilis siitä, että pelaisimme bestiksiä. Myös hahmojemme klikkiin kuuluvan Belindan pelaaja oli siinä ja monen muunkin kanssa tuli vaihdettua sana tai pari.

Jokainen kävi myös briiffattavana pelinjohdon kanssa. Minä sain Aaronille ohjelappuja, koska Aaron posessoitaisiin pelin aikana useampaan otteeseen ja talossa oleva henki tekisi tiettyjä juttuja. Muuten vain kertailtiin hahmon pää juonet, kuten professori Punurmion mielistely, jotta tämä siirtäisi jälki-istunnon pois huispauspelin päältä ja Blaken varastetun kellon etsintä.

Kaikkien briiffauduttua oli myös yhteisbriiffi, jossa käytiin läpi säännöt, jotta kaikki varmasti tietäisivät ne.  Meille demonstroitiin, miten turvasanaa käytetään ja miten tappeluita ja pusuja simuloidaan sekä miten off game-merkkiä käytetään ja millaisiin tilanteisiin se on tarkoitettu. (Jos joku nyt haluaa tietää niistä lisää sama kyllä löytyi pelin sivuiltakin.) Minusta hyödyllisin osio oli kuitenkin virallinen esittelykierros, jossa kaikki saivat kertoa mahdollisista rajoitteistaan tai sallituista jutuista. Monet kokeneet pelaajat tunsivat rajansa jo niin hyvin, että antoivat esimerkiksi luvan oikeasti vähän riepotella/läpsäistä/kähmiä/pussata. (Kun oletusarvo on tietysti aina tilanteen simuloiminen turvallisesti.) Toisaalta muutama myös infosi kipeistä paikoista. Ihailin kovasti sitä hieman enemmän pelannutta, joka nosti esiin mielenterveyden ongelmat, kuten paniikkihäiriön ja miten hänen kohdallaan tulee toimia. Tämä rohkaisi ääneen muutaman ensikertalaisenkin, jotka ehkä muuten olisivat ajatelleet, että ei tässä nyt tällaisia tarkoiteta tai ettei uskalla kertoa. Ja koko porukka myös osoitti olevansa ymmärtäväisiä ja fiksuja.

Lopun iltaa me vapaasti seikkailimme pelipaikalla syöden eväitä ja jutellen uusien tuttavuuksien kanssa. Pelipaikalla kuului hyvin äänet, joten kun ensimmäiset menivät nukkumaan, joku joutui kokoajan hyssyttämään innostunutta pelaaja-laumaa. Itse viihdyin hereillä melko pitkään.

Yöllä oli vähän kylmä, mutta kyllä peitto ja villapaita lämmittivät. Osa oli jo noussut, koska heillä oli enemmän pukeutumista. Monet tyttöä pelaavat joutuivat tietysti meikkaamaan ja laittamaan hiuksensa/peruukkinsa. Ja vaikka minäkin tein molempia, Aaron on todella perusjätkä, joten suin vain hiuksiani vähän jakaukselle ja varjostin hiukan poskipäitä ja leukaa yms. Ja harkinnan ja Aaronin kavereiden pelaajien mielipiteiden jälkeen tein pienet amis-viikset maskaralla. Aamiaiseksi kaikilla oli omia eväitä, joita syötiin kun ehdittiin.

Minua alkoi hiljalleen jännittää. Olin vähän huolissani siitä, etten ollut jutellut Uppen kanssa kunnolla Aaronin ja Blaken taustasta ja muista asioista. En myöskään tiennyt miten ja mistä haluaisin aloittaa pelin. Ennen peliä otettiin ryhmäkuva ja sen jälkeen siirryttiin sisälle, missä kaikille annettiin hetki aikaa asettua ennen kuin peli alkoi. Minua tosiaan jännitti ja me kaikki haparoimme vähän sen kanssa mistä aloittaisimme ja sitten peli alkoikin jo ja... Sitten aluksi vähän kankeasti Jessica kyseli miten hänen ystävänsä olivat nukkuneet ja pienen small talkin jälkeen peli lähti liikkeelle. Alku meni vähän oman hahmonsa löytämiseen. Mutta meille oli jo alkubriiffissä sanottu, että niin käy kaikille ja sitä ei pidä pelästyä. Kunhan rentoutuu ja parhaansa mukaan miettii mitä hahmo tekisi, se alkaa tulla luonnostaan. Kyllä se sitten alkoikin sujua kun kaverit ympärillä juttelivat ja vitsailivat ja ensimmäinen oppituntikin alkoi.

Totta puhuen en tiedä pääsinkö täysin hahmoni päähän ollenkaan. Toisaalta Aaron ja minä olemme niin samanlaisia, etten tiedä aina ihan, milloin jokin reaktio oli kenenkin. Ehkä se kuulostaa vähän hullulta, mutta periaatteessa kyse on jostakin saman tapaisesta kuin metodinäytteleminen. Muutaman kerran kyllä olin selvästi Aaron. Muun muassa silloin kun näin Belindan kävelemässä käsi kädessä toisen tytön kanssa ja Aaron vain pisti sen sen piikkiin, että eivätkö tytöt nyt kävele käsikkäin kavereidensa kanssa? (Jessica oli kuitenkin oikein skandalisoitunut asiasta). Tai kun Blake ja Belinda "erosivat" ja Aaron sitten lohdutteli Blakea ja napitti tämän juoponnapissa ollutta paitaa oikein ja koki tarpeelliseksi sanoa "no homo", mitä minä en ikimaailmassa tekisi.

(Koitin valita kuvia, joissa muista pelaajista ei näy hirveästi, jos he eivät halua olla vierailevina tähtinä blogissani. En tiedä varmaksi kuka kuvia on ottanut, mutta Pauliina ainakin otti paljon.)

Aaronia epäilytti, mutta "eihän kaverit mua nyt huumaa."

Lisäksi pelaaja minussa stressasi kamalasti sitä, että saisin liimattua hengen kirjoittamat laput seinälle ilman, että kukaan epäilee Aaronia ja tämäkin ehkä etäännytti minua kovasti hahmostani. Se oli yllättävän vaikeaa ja vapisin aina sen jälkeen. Mutta kanavoin sen vapinan siihen, että Aaronilla nyt vain oli järkytys siitä, että hän oli taas kokenut muistikatkoksen. En tiedä johtuiko se tästä jännityksestä, mutta minulla oli hetkellisesti kova off game päänsärky ja muiden laittaessa ruokaa jopa etäinen etova olo. Pelasin kuitenkin sen läpi ja olen iloinen, koska lopulta peli oli hauska ja paljon jännittäviä asioita tapahtui. Ja ehkä Aaron saikin kirjaimellista päänsärkyä kaikesta siitä posessoinnista.

Iltabileet oli kovat.

Mutta nämä pojat ei tanssi. Ja Jessica ei sitten menny yksin.

Suosikkijuoniani oli se, että Blaken, koulun homoimmaksi jätkäksi haukutun pojan, ja Belindan suhde olikin alusta asti ollut kulissisuhde, koska Belinda oli lesbo ja sekä mukana olevat hahmot että pelaajat nauroivat tälle niin paljon pelin aikana tai sen jälkeen. Hieno hetki oli myös se, kun me onnistuimme vakuuttamaan itsellemme, että ihan tavallinen perhonen olikin professori Punurmio animagi-muodossa ja humalassa. Ja yhdessä kohtaa Blake, Belinda ja Jessica juottivat Aaronille jotain hyväntuulenjuomaa piristääkseen tätä. Aaronia kyllä epäilytti, koska kaverit eivät aina ole ihan niin hienovaraisia, mutta joi sen lopulta silti. Ja he patistivat Aaronia puhumaan parantajalle muistikatkoksistaan. (Aaronilla oli niin ihania ystäviä. <3 ;_;) Sain myös vetää muutaman julkisen posessoinnin ja vaikka taas sydän hakkasi ja oli sellainen olo, että kusin taas koko jutun, kaikki kääntyi parhain päin lähinnä ehkä koska pelin kirjoittaja (ja itse asiassa sen hahmon pelaaja, joka oli hengen vihan kohde) ohjaili asiat nokkelasti raiteilleen. Olin kuitenkin aika ylpeä itsestäni kun uskalsin nousta paikaltani ja pitää melua. Ja kai se posessoituna oleminen onnistui lopulta ihan tarpeeksi vakuuttavasti. Peli sisälsi myös huimat iltabileet ja pullonpyöritystä, jossa Aaronilla ja Blakella epäiltiin olevan jotain juttua, vaikka pojat molemmat ovat heteroita, ainakin kaksi homo-pusua tapahtui muiden jätkien välillä ja Aaron joutui tunnustamaan että on joskus fantasioinut jostain huispausjoukkueensa jäsenestä.

Pelin jälkeen oli heti paikalla loppubriiffi. Loppubriiffin pointti oli se, että kaikki saivat nyt käydä läpi omia fiiliksiään. Pyydellä anteeksi hahmonsa toimia tai käydä läpi toisen pelaajan kanssa, jos jotain jäi hampaan koloon. Tämä on tärkeää, ettei kellekään jää huono fiilis. Meitä ohjeistettiin hyvin selvin sanoin siihen, että pelin jälkeen tapahtumista puhutaan kolmannessa persoonassa (kuten olen tässäkin yrittänyt tehdä), jotta olisi helpompi erkaantua hahmosta ja asioista, joita tälle tapahtui. Esim. se toinen pelaaja ei inhoa sinua vaikka teknisesti sen nyrkki kävi naamassasi pelin aikana. Iso osa loppubriiffiä oli kuitenkin sitä, että kaikki olivat innostuneita ja kyselivät toisiltaan mitä näiden hahmoilla oli ollut meneillään ja kuka oli lähettänyt salaisia viestejä ja kenelle ja kuka oli lopulta oikeasti ollut rakastunut ja kehen ja mitä joku muu kaveriporukka oli pelissä tehnyt. Paljon haleja ja silityksiä vaihdettiin.

Ihan viimeiseksi vielä käytiin taas esittelyrinki, mutta nyt sellainen, missä kaikki kertoivat kuka ihan itse on (nimi, ikä, harrastuksia, muuta). Tämäkin ehkä antoi oman osansa sille, että nyt ollaan taas omia itsejämme ja kaikilla on muukin kuin hahmon nimi. Puhe jatkui pitkälle yöhön ja osan mentyä nukkumaan jonkun piti vähän väliä hyssytellä toisia, koska innostuimme puhumaan liian lujaa.

Seuraavana aamuna siivottiin kaikki porukalla ja vielä höpistiin lisää pelistä ja muusta. Ja viimeiseksi pihalla tehtiin iso halausrinki. Oli tosi haikeaa jättää kaikki uudet tutut ja todellakin olin saanut kasan facebook-kaveripyyntöjä jo ennen kuin poistuin. Kaikkien kanssa en tietenkään niin ehtinyt tutustua, mutta omat kontaktipelaajat tulivat tutummiksi ja muutama vanha kaveri läheisemmiksi.

Tiivistettynä: Tutustuin paljon uusiin ihmisiin ja kaikki olivat tosi mukavan ja positiivisen oloisia, eikä kukaan tuominnut toisia tai ollut ilkeä (paitsi hahmossa tietenkin). Säännöt olivat hyvät ja tosi paljon juttuja, joita ensikertalaisena ei edes tullut ajatelleeksi, oli jo otettu huomioon, koska pelin tekijöillä oli kokemusta. Pelaaminen itsessään oli lopulta tosi hauskaa. Hakemuksessa oli tosiaan saanut toivoa juonia ja kertoa rajoituksia, joten oma pelini oli paljolti mysteerien selvittämistä ja ongelmien, oman ja muiden hahmojen, ratkaisua. Itse nautin siitä kovasti. Ja varmasti rakkaus-juonetkin ovat huippuja niitä haluaville. Ehkä itsekin haluan vielä joskus kokeilla jotain missä pääsen osalliseksi tappeluihin tai kähmimiseen, koska miksi ei? :D Ja ei se niin vakavaa juuri ole, jos ei aina ihan suju tai ei oikein pääse hahmoonsa heti ekalla kerralla. Pelaaminen voi silti olla hauskaa ja oletan että hahmossa pysymisessä kehittyy paremmaksi.

Syrjähyppy larppauksen maailmaan, osa 1

(Arkielämäni puolella kandidaatin tutkielma alkaa olla pulkassa ja edessä on enää hajanaisia kursseja loppuun suoritettavana. Ehkä se cosplay-elämä alkaa tästä taas aktivoitua. Lähiaikoina on tulossa PopCult Helsinki. Puhetta on ollut Good Omens-ryhmästä kaveriporukalla, mutta en ihan vielä tiedä ketä sieltä cossaisin.)

Päätin nyt tehdä tästä postauksen, vaikka larppaus nyt ei ole cosplayta ja lähinnä sivuaa sitä vähän. Mutta ajattelin, että jos jotakuta vaikka kiinnostaa miten larppaus nyt yleensä toimii, niin tässä saatte seurata sitä ensikertalaisen näkökulmasta.

Joskus pienempänä, ennen kuin olin edes kuullut cosplaysta, olin utelias larppauksen suhteen. En kuitenkaan koskaan saanut lähdettyä ihan oikeasti pelaamaan. Olin pieni, en ollut koskaan kulkenut junalla yksin ja pelkäsin etten osaa. Sitten larppaus vähän unohtui, kun tajusin, että ihan oikeasti haluan enimmäkseen tehdä pukuja ja cosplay on lähempänä sitä mistä tykkään. Mutta Harry Potter -fanipiireissä sitten kuulin puhetta Potter-larpeista ja kun bongasin nimenomaan vasta-alkajille suunnatun larpin, Tylypahkan kevätretken, olin utelias ja innostunut. Potter on maailmana minulle hyvin tuttu ja rakas, joten se olisi hyvä larppi harrastuksen kokeilemiselle.

Täyttelin siis ilmoittautumislomakkeen ja odottelin jännityksellä minkä hahmon saisin. (Ja laitoin veljeni tilaamaan minulle joululahjaksi eBaysta setin tupakravatteja.) Hahmokseni annettiin vasta kolmas toiveeni, ja olin aluksi vähän pettynyt, sillä olin yrittänyt laittaa ensimmäisiksi hahmoja, jotka eivät niin muistuttaisi itseäni, jotta pelaaminen olisi mielekkäämpää. Mutta sopeuduin aika nopeasti ajatukseen saamastani hahmosta, Aaronista, johon sitten sentään samaistun aika hyvin.

Seuraavaksi kaikki pelaajat saivat käsiinsä noin word-sivun pituisen rangan hahmostaan. Se sisälsi muutaman perustiedon ja lyhyen taustan hahmosta ja lisäksi kasan ohjailevia kysymyksiä, joiden mukaan hahmoa piti täydentää. Aikaa oli reilusti pari viikkoa, joten rauhassa sai pohtia hahmonsa menneisyyttä ja sen vaikutuksia häneen. Hahmon osittainen itse kirjoittaminen oli mukavaa. Saa ensinnäkin itse vähän vaikuttaa hahmon asioihin ja hahmon ehkä sisäistää vähän paremmin verrattuna siihen, että vain lukisi kokonaan jonkun muun tekemän hahmon. Ja itse löysin itseni pohtimasta kaikkia pieniä sivufaktoja, joita en edes kirjoittanut hahmooni, joten sekin vaikutus itse kirjoittamisella on.

Hetkeen hahmon palauttamisen jälkeen ei kuulunut mitään, kun järjestäjät kirjoittivat juonia ja viimeistelivät hahmoja. Pian kuitenkin saapui info-maili, joka sisälsi tiedot pelimaksusta ja mahdollisuuden autokyytien sopimisesta. Ilmoittauduin autolliseksi ihmiseksi ja maksoin pelimaksuni, 23 euroa, joka kattaisi pelipaikan vuokran ja pelin aikaisen lounaan ynnä muita kuluja.

Taas odottelun jälkeen saapui lopullinen hahmo. Itse kirjoitettuun osaan tuli lisänä lähinnä tietoa oman hahmon suhteista muihin hahmoihin ja viimeaikaisia tapahtumia. Niistä sai vähän paremman käsityksen siitä, miten hahmo suhtautuu kaikkiin muihin ja erityisesti asiat, joita hahmon päässä liikkuu parhaillaan. Omalle hahmolleni ainakin kertyi kasa ongelmia, joita voisin pelin aikana ratkoa. Siinäkin määrin, että löysin itseni luennolla pohtimasta millä tekniikalla saisin parhaiten hahmoni ongelman ratkottua, vaikka peliin oli vielä kuukausi. Ja lisäksi yleisinfosta paljastui, että leirin aikana olisi kilpailun omainen toiminta hahmoryhmien välillä, niin kuin kliseisellä koululeirillä ikään. Näillä tiedoilla näyttäisi siis siltä, että pelistä on tulossa tapahtumarikas.

Sitten tietysti se puku ja propit. Perus koulupuku minulla olikin jo Remuksen cossaamisen ansiosta ja kravatit olivat saapuneet oikein hyvissä ajoin. Kravatit eivät ehkä olleet kovinkaan laadukkaita, mutta toisaalta ne maksoivat n. 2-3 e/kpl, joten en valita. Muuten valikoin Aaronin vaatteita ja ulkonäköä sen mukaan mitä olin hahmolomaketta täyttäessäni ajatellut. Lyhyet ja yksinkertaiset hiukset huispausta pelaavalle ja ulkonäöstään piittaamattomalle jätkälle. Mustat lenkkarit samasta syystä. T-paita ja neuletakki, jotka ovat mukavia päällä. Hiukan pohdin vielä maskeeraisinko itselleni hiukan partaa tai viiksien haituvia, koska hahmoni on 18, oppilashahmoista mahdollisesti vanhin, ja minä sen sijaan voisin naamani puolesta mennä bussissa lastenlipulla.

Larppauksen puolella propit ovat tärkeitä ja itse asiassa koko pukeutumista kutsutaan proppaamiseksi. Cosplaysta eroten on tärkeämpää, että hahmolla on mukanaan esineitä, joita hän tarvitsee ja jotka hänelle sopivat. Pelin aikana on esimerkiksi oppitunteja, joten muutama "pergamentti" ja hahmolle sopiva sulkakynä tulevat ihan tarpeeseen. Taikasauva kuuluu pakollisiin välineisiin ja tietysti tarvitsen repun, jossa Aaron pitää kaikkia tavaroitaan. Ja muut asiat, kuten huispaus kirja, helpottavat hahmoon eläytymistä ja kertovat muillekin pelaajille ehkä jotain hahmosta.

Tulin myöskin höpisseeksi äidillenikin pelistä ja tämän reaktio oli yllättävän negatiivinen. Olin jotenkin odottanut, että koska olen käynyt coneissa niin paljon, tämä ei olisi mitenkään eronnut hänelle siitä. Mutta huolenaiheena oli, että "en tunne sieltä ketään" ja "entä jos siellä on jotain tiedätkö... epävakaita ihmisiä?" sekä "sehän on keskellä ei mitään, entä jos jotain sattuu?". Parhaani mukaan koitin sitten vakuutella, että tunnen sieltä pari tyyppiä ja että facbookin perusteella kaikki ihmiset vaikuttavat fiksuilta ja pelihakemuksissa kyllä kyseltiin mahdollisista triggereistä ja juonista jollaisia ei halua pelata ja muutenkin olen saanut pelintekijöistä hyvin positiivisen ja asiansa osaavan kuvan. Tämä ehkä avasi silmiäni myös sille, että on kivaa olla 23, kun voi vain todeta että "harmi jos sinua huolestuttaa, lue lisää pelin sivuilta, nähdään pelin jälkeen. :)". Alaikäiseltä olisi varmaan jäänyt peliin meneminen siihen.

Viimeiseksi kiertelin vielä kirpputorilla, koska kaipasin toimivaa rannekelloa. Koska ajan vilkuilu puhelimesta ehkä rikkoisi vähän tunnelmaa. Olin innostuksissani pakannut jo pari päivää etukäteen, mutta heittelin viimeiset tavarat vielä laukkuun. Varsinainen peli on lauantaina melkein koko päivän, mutta pelipaikalle pitäisi saapua jo edeltävänä iltana, jolloin olisi alkubrieffi säännöistä ja mahdollisuus kysellä vielä pelinjohdolta omasta hahmostaan. Sekä tietysti ihan vain mahdollisuus tutustua muihin pelaajiin, koska pohjimmiltaan larppaus on sosiaalista puuhaa.

Kirjoitan aika varmasti larpin jälkeen vielä pelistä itsestään, so stay tuned.

Yuki-raportti - cossikisoja ja pikkuisen lohikäärmeen seikkailut

Vihdoin sain Yuki-postauksen valmiiksi. Yliopisto on muuttunut osaltani varsin hektiseksi, enkä siksi aiemmin ehtinyt muokata kuvia ynnä muuta.

Raahauduimme porukalla pääkaupunkiseudulle jo perjantai-iltana. Kaverini Ida asustelee nykyään siellä päin ja taas pummimme ilmaisen yöpymisen siellä. Olin jopa valmis cossieni kanssa, joten mitään viimehetken paniikkia ei ollut ja ilta kului pizzaa syöden ja hengaten.

Lauantain cossi oli pikku-Hiccup. Tein pisamat roiskimalla Grimasin ruskeaa vesiliukoista väriä naamaani erilaisilla välineillä, pääosin hammasharjalla. Olin jo aiemmin saanut idean, kun roiskimme Will Grahamille verta naamaan samalla apuvälineellä. Mutta kurkistelin kyllä myös Yumin blogista pisama -postausta. Hammasharjalla tuli ehkä vähän pieniä roiskeita. (Olisi pitänyt lukea blogin neuvot vähän tarkemmin, huomaan.) Täytyy ehkä vielä kokeilla muilla välineillä. Muuten kyllä tykkäsin lopputuloksesta, sillä nyt pisamien koko ja sijainti oli todella satunnaista/orgaanista. Pisamien kanssa hämmästelyssä kesti niin, että päätin jättää hiusten laiton coniin.

Hetken jouduimme jonottamaan rannekkeitamme. Itse en palellut, mutta sääliksi kävi kaikkia niitä, jotka olivat varustautuneet shortseilla tai lyhyillä mekoilla. Olimme vähän myöhään liikkeellä ja kipitin ensimmäiseksi pianokonserttiin. Missasin tosin valitettavasti vähintään puolet siitä.

Tämä Astrid ensimmäisine proppeineen!

Konsertin jälkeen halusin äkkiä laittamaan hiukset kuntoon. En tykkää kulkea conissa osittaisessa cossissa. Mutta pian hiukset kunnossa olin vapaa kuljeskelemaan. Moikkasin tuttuja ja katsastin taidekujan tarjontaa Roosan ja Idan kanssa. Ostin pienen ja suloisen Toothless tarran, mutta myöhemmin selvisi, että se olikin magneetti. Nyt en tiedä mitä sillä teen; Tarrana sille olisi loistava paikka päiväkirjan kannessa, mutta magneetti on jotenkin liian hieno muuttaa tarraksi. Tai jotain.

Olin halunnut Free! luennolle, mutta kävikin niin, että ruuan kanssa kesti. Olimme ajatelleet nopsaan käydä conin läheisessä kiinalaisessa, mutta siinä kestikin odotuksia kauemmin. Jotenkin minulle tuntuu aina käyvän niin, että missaan ne luennot, joille alunperin halusin. Toisaalta cossatessa tykkään kyllä liikuskella ympäri conia ihan vain katsomassa pukuja ja siksi en yleensäkään käy monella luennolla.

Päivän kisoja kuitenkin menimme katsomaan. Kisan alku viivästyi ja ihmiset jonottelivat saliin. Olin aluksi lähinnä hämmentynyt, kun en kuullut kuulutusta, joka selitti mitä tapahtuu. Mutta onneksi minut on siunattu päättelykyvyllä. Emme jaksaneet jonottaa vaan odottelimme alakerran mukavilla penkeillä. Ja otin aikani kuluksi kuvia Roosan Toothless-figuurista, jonka olin kidnapannut mukaani.
Kisa oli kuitenkin hyvä. Voittanut Zelda-esitys oli hauska ja tykkäsin monipuolisesta proppien ja ruudun käyttämisestä. Kisa jätti minut pohtimaan sitä onko dialogin parempi olla äänenä vai tekstinä. Itse en puolet ajasta saanut ääninauhoista mitään selvää ja siksi pari esitystä meni vähän ohi. Tekstissä taas on se huono puoli, että ei voi lukea ja katsoa kisaajaa samalla.

Hiccup ei näkynyt olevan erityisen suosittu. Cossi oli kuitenkin mukava päällä ja laitan sen varmasti uudestaankin, ehkä Toothless-pehmolla varustettuna. How to train your dragon näytti kuitenkin olevan suosittu. Näin ainakin kaksi Astridia ja kaksi muuta Hiccuppia conin aikana. Ja näin myöhemmin netistä, että paikalla oli ainakin kaksi lohikäärmettä, jotka missasin molemmat. Höh.


Sunnuntaina oli sitten Ken Ichijoujin vuoro. Pelkään aina cossin housujen olevan liian tiukat. Olen lainannut äidiltä kahdet valkoiset housut ja sopivammista on vetoketju rikki, joten olen joutunut tyytymään pienempiin. Helpoimmalla pääsee, kun laittaa alle muotoilevat sukkahousut.

Kaivoin auton lumikerroksen alta ja ajelimme taas coniin. Haikyuu!-luento oli toinen urheiluanime-asia, johon olisin halunnut mennä, mutta olimme (taas) liikkeellä liian myöhään. Sen sijaan saavuimme juuri sopivasti luisteluesitykseen. Viimevuotisen näin vain youtubessa, mutta yhtä vakuuttavaa oli tälläkin kertaa. Edelleen tykkään cosplayn yhdistämisestä muihin asioihin ja harrastuksiin. (Aloittakaa joku kokkausta cosplayssa -youtubekanava!)

Muuten lähinnä seikkailin conissa. Leafmon oli mukana ja se sai osakseen monta nenän piippausta. Harkitsen puolivakavissani vinkulelun sisäosan laittamista sen nenään. Juttelin tyypin kanssa, joka ilmeisesti lauantaina oli toinen Digimonkeisari ja gushasimme hetken Kenin hahmokehityksestä. Toisen Digimonkeisarin näin muutamia kertoja, mutta hetki oli aina jotenkin huono yhteiskuvan pyytämiselle.

En ollut niin suunnitellut tämän päivän kisan katsomista, mutta päädyin sinne kuitenkin, kun muutkin menivät. Enkä ollut pettynyt. Minusta aloittelijoiden sarja oli varsin kovatasoinen. Ensimmäinen reaktioni oli, että jos tämä on aloittelijoiden sarja, mitä kokeneissa sitten on?

Päättäjäisten sijaan kävin vaihtamassa cossin pois. Conin sulkeutuessa lähdimme taas kiinalaiseen pienellä porukalla. Tykkään käydä conien jälkeen syömässä. Ehtii paremmin jutella. Vaikka itse nyt enimmäkseen kuuntelen ja esitän yksittäisiä kommentteja, mutta kuitenkin.

Tällä kertaa sain jopa otettua vähän kuvia muista cossaajista. Tässä pieni saaliini tältä erää:

Homura Akemi - PMMM

Dipper Pines ja Bill Cipher - Gravity Falls

Wirt - Over the Garden Wall

? - In the Flesh

Pohdintoja blogista ja Hiccupin kuulumiset

En koe tarpeelliseksi tehdä varsinaista uudenvuodenpostausta, mutta hyvät uudet vuodet kuitenkin kaikille, jotka tätä lukevat. Olen tässä pohtinut muutamaa blogiini ja omaan cosplay-elämääni liittyvää asiaa. Blogin puolella päivitykseni ovat ehkä vähän harvemmassa kuin aluksi. Alussa postasin innokkaammin progress-postauksia ja dokumentoin työskentelyäni tarkemmin. Ajan kuluessa en enää tee sitä niin paljoa ja blogini koostuu enimmäkseen coniraporteista ja suunnitelmista. Tämä johtunee osittain laiskuudesta ja osittain siitä, että en useinkaan koe tekeväni paljon mitään raportoimisen arvoista.

Tämä johdattaakin meidät toiseen asiaan cosplayelämässäni. Jotta viitsin raportoida, pitäisi päästä tekemään jotakin uutta ja jännää. Uutta ja jännää olisi monimutkaisemmissa designeissa kuin mitä yleensä teen. Tästä syytän pääosin sitä, että en hirveästi seuraa mitään missä olisi monimutkaisia designeja ja olen enemmän sen tyyppinen cossaaja, joka tahtoo vain tuoda eloon suosikkihahmojaan. Niinpä vaikka sarjassa olisi monimutkaisia designeja, saatan tykätä juuri sitten siitä helposta hahmosta. Minulle saakin siis ehdotella sarjoja ja/tai hahmoja; Olen avoin uusille ideoille ja lupaan ainakin vilkaista.

Hiccup, you're a fashion
catastrophe.

Hiccupin puvun eteen olen vihdoin tehnyt jotain. En vieläkään ole ihan varma ovatko hiukseni nyt ihan niin pitkät kuin toivoisin, mutta näihin tyydytään. Kirpputorilta löysin ruskeat, hiukan liian isot UGGin tapaiset kengät. Ne odottavat vielä jonkin asteista muokkausta. Lisäksi ostin kangasta paitaan. Mietin autenttisemman puuvilla/pellavakankaan ja trikoon välillä, mutta Hiccupin hihojen/käsien kapeus pakotti valitsemaan kankaan, joka joustaisi. Haluan voida nostaa käsiä puvussani. Paita on jo ommeltuna kasaan, mutta viimeistelyjä vailla. Kaavan nappasin Suuresta käsityölehdestä (vuoden 2012 numero 11-12, kaava 26) ja muokkasin sen tarpeisiini sopivaksi.