Cosvision - vanhoja ystäviä ja conifiiliksiä

Cosvision oli minulle tavallaan paluu conittamiseen nuorempana. Matkustin coniin yksikseni junalla ja nukuin lattiamajoituksessa. Nykyään sitä yleensä matkustaa porukassa ja tietää etukäteen kenen kanssa tulee liikkumaan conissa. Oikeastaan vähän tietoisestikin tein tämän valinnan enkä edes  hirveästi kysellyt minne kaverit ja tutut ovat menossa.

Tavaran raahaaminen mukana oli kyllä ikävää. En ole kaivannut tätä osaa teininä conittamisesta yhtään. Hiukan auttoi se, että olin ostanut kirpputorilta potkulaudan, jolla oli vähän nopeampi ja kevyempi potkutella sitten rautatieaseman, conipaikan ja majoituksen väliä.

Upea kulkupelini läpi conin.

Conipaikalla dumppasin tavarani narikkaan ja laitoin puvun kokonaan päälle. Cossattavat hahmot olivat oikeastaan samat kuin Popcultissa, mutta asut olivat erit. Lauantaina cossi oli Ned the Piemaker ja nimenomaan versio jaksosta Comfort food. Ajattelin, että hiukan monimutkaisempi asu kera piirakkahatun olisi paremmin tunnistettavissa. Puvun kanssa kyllä tuli kiire ja stressi ja olin oikeastaan aika helpottunut, että sain puvun yleensäkään valmiiksi.

Conipaikalla oli aika vähän porukkaa ja kokonaisuudessaan ihmisiä oli yllättävän vähän. Paitsi pukuhuoneessa, joka oli pieni ja tupaten täynnä. Suosiolla korjailin pukuani vessassa, joka sen sijaan oli oikeinkin iso ja täynnä peilejä.

Ensimmäinen ohjelma, johon menin, oli Rimpun luento cosplaysta ja mediasta. Luento oli juuri niin hauska kuin odotinkin ja myöskin varsin täynnä. Itselleni media ja journalismi ei ole niitä tutuimpia tutkimuksenkohteita, joten jotain uuttakin oli mukana.

Päädyin juttelemaan yllättävän paljon ihmisille. Olen huomannut, että yksin conissa tulee aktiivisemmin etsittyä juttuseuraa ja yksinäiselle cossaajalle tullaan puhumaan jotenkin enemmän. Juttelin mm. Hiccup ja Stoick cossaajien kanssa Pushing Daisiesista ja Isabelle-cossaajan kanssa Animal Crossingista. Etenkin Animal Crossingista löytyi juteltavaa jo siitä, millaisia kyläläisiä kummallakin on.

Evillustrator - Miraculous Ladybug

Gravity Falls -porukkaa

Isabelle - Animal Crossing

Bongasin myöskin tuttuja: ensin Jäärän, Zkitsunen ja Yamacun ja sitten Shiro Samurain, Frozen Angelin ja Sacchanin (+ Firithin, jota en tuntenut entuudestaan). Oli kiva nähdä pitkästä aikaa näitäkin ihmisiä. Siinä vaan käy niin, että porukka lakkaa conittamasta niin aktiivisesti tai ei satu koskaan tulemaan niihin coneihin, joihin itse on menossa. (Ja toisinpäin.)

Shiro samurain kanssa pidettiin myös pieni shootti Nedille. Oli kivaa saada muutama kuva puvusta. Olin kyllä huonosti valmistautunut enkä ollut yhtään miettinyt poseerauksia, mutta kai sieltä jotain kuvia saatiin.

Photo by Shiro samurai

Photo by Shiro samurai

Photo by Shiro samurai

Myös cossikisa tuli lauantain osalta katsastettua. Hall kisassa oli jännää nähdä millaisia pukuja sinne oli valittu, koska koko conin pukujen taso tuntui olevan aika korkea. Selvästi porukka on laittanut parastaan esille kun tapahtuma kuitenkin keskittyy cosplayhin. Kisan jälkeen livahdin hetkeksi katsomaan viimeiset sanat Cosplay ja liikuntarajoitteet -luennosta. Nyt toivonkin, että ohjelma pääsee vielä johonkin muuhunkin coniin paremmalle sijainnille, koska haluaisin nähdä sen kokonaisuudessaan.

Conipaikka alkoi sulkeutua hetkeksi enne iltabileitä. Sovin parin kaverin kanssa, että nähtäisi siellä ja potkuttelin kantamuksineni lattiamajoitukseen. Ilokseni bongasin sieltä ainakin yhden tutun naaman, Sannan, ja levitin makuupussini lähistölle. Lattiamajoitus tapahtui kiipeilykeskuksessa, joka oli aika top notch lattiamajoitus, koska puolet lattiasta oli peitetty paksulla jumppapatjalla, jolla sai nukkua. Hyvästi selkäkivut ja puutuneet käsivarret, joita olin etukäteen odottanut tapahtuviksi.


Pesin meikit pois ja laitoin itseni kasaan iltaa varten. Olin myös ihan hirveän nälkäinen, joten kävin keskustassa etsimässä ruokaa ja päädyin ensimmäiseen halvan näköiseen ruokapaikkaan. Vedin kebabia naamaan niin paljon kuin jaksoin ja hilpaisin iltabileisiin. Missasin ensimmäisen ohjelmanumeron, mutta ehdin aika sopivasti Pukuvuodon alkuun. Pukuvuoto oli oikein hilpeä, mutta huomattavasti sekavampi verrattuna ei-humalaisiin aiempiin versioihin. Odotan uteliaisuudella miltä leikattu versio tästä näyttää, koska juttu meni välillä sivuun ja pahasti. Nautin kuitenkin, kun voin vain hengailla kavereiden ja uusienkin tyyppien kanssa vähän aikaa. Tällaisista iltabileistä minä pidän.

Olisin ehkä jaksanut vielä tanssia, mutta kun kaikki tutut alkoivat liueta paikalta, lähdin minäkin majoitukseen suihkuun ja nukkumaan. Majoitushommat sujuivat oikein hyvin. Suihkuja oli tosiaan vain yksi per binäärinen sukupuoli, mutta näin pienellä majoitusporukalla se nipin napin riitti.

Sunnuntaiaamuna oli taas edessä pähkäily ohjelmien välillä. Cossi-kisat tuntuvat jotenkin vakiovalinnalta, mutta halusin myös jotain vähän erilaista ja päädyin menemään special effects makeup -luennolle. Siitä sai ihan hyvän kuvan halvoista materiaaleista, joista voi tehdä hirviömaskeja. Hirveästi promottiin myös puhujan tulevaa leffaprojektia, Backwood madnessiä. Mutta se kuulosti ja näytti oikeastaan aika siistiltä ja voisin ihan oikeasi käydä sen katsomassa kun se joskus tulee ulos ja katsottavaksi.

Sitten ei pitkään toviin tullut niin minua niin paljon kiinnostavaa ohjelmaa. Käväisin myyntipöytäsalissa. Mukaan tarttui hattara ja XS palanen Worblaa. Ostin sen lähinnä että pääsisin tutustumaan materiaaliin ja siihen miten sitä käsitellään. Näin pienestä palasta voi ehkä tehdä koruja tai jonkun pienen maskin tai yhden pienen armorin palan tai jotain.

Photo by Shiro samurai

Sitten oli vuorossa Quinsonituksen konsertti. Kuuntelin vain ensimmäisen puoliajan ja melkein harmittaa etten jäänyt katsomaan koko settiä. Quinsonituslaisista näkee, että heillä on ihan hirveän hauskaa itselläänkin soittaessa ja se tuntuu ulottuvan yleisöönkin. Itse ainakin nautin kovasti, vaikken ihan kaikkia biisejä tuntenutkaan.

Toisen puoliajan jätin väliin, koska halusin vielä hengata hetken Shiro samurain kanssa, joka piakkoin ystävineen oli lähdössä kotimatkalle. Kävelimme Shiron kanssa lähikauppaan ostamaan välipalaa ja saatiin vihdoin vaihdettua muutamat kuulumisetkin. Pian kuitenkin huikkailtiin heipat sen kera, että useammin pitäisi puhua.

Kotimatkaa varten otin peruukin pois ja hain tavarani narikasta. Hetken odottelin, josko ystäväni Noora ilmestyisi kotimatkaseuraksi. Tälle oli kuitenkin tullut vielä joku kiire, joten hiki hatussa potkulautailin rautatieasemalle ja ehdin laiturille juuri kun junani kuulutettiin saapuvaksi. Kotimatka kului ilman ihmeempää. Pelasin Animal Crossingia ja sen kanssa matka katosi nopeasti.

Popcult - ohjelmaa ja musikaali

Lähiaikoina minuun on aina ennen conia iskenyt iso epävarmuus siitä, minkä puvun laitan. Niin nytkin. En ole hetkeen ehtinyt tehdä mitään isoja, uusia pukuja, joista olisin ollut erityisen innostunut. Tämä varmasti kontribuoi siihen, että jää yleensäkään jotain pohdittavaa pukuvalintoihin. Tälläkin kertaa pähkäilin hyvän aikaa pukujen vaivalloisuutta pitää päällä versus tunnistettavuus. Lopulta oli helpottavaa todeta, että viis tunnistettavuudesta ja laittaa puku, johon innostusta oli edes vähän. Kyseinen puku oli Ned the Piemaker sarjasta Pushing Daisies.

Conireissu alkoi taas perjantaisella siirtymisellä ystävämme Idan kämpälle. Sieltä käsin oli lauantaiaamulla mukava automatka itse conipaikalle. Lauantain puku oli bileasu!Nitori, jota pidin cosplay-tanssiaisissa. Ajattelin, että puku voisi kaivata vielä pyörähdystä kunnon conissa ja pientä photo shoottia nyt ainakin. Pukua parantamaan lainasin Roosalta ankkarepun nimeltä Kaino-Vieno. Kaino oli pieni reppu, mutta oikein suosittua coniseuraa.

Con alkoi reissulla kirpputorihuoneeseen. Ensinnäkin viemään kavereiden tavaroita myyntiin. Minun mukaani tarttui ruskea puolipitkä peruukki 10 eurolla. Pussissa ei ollut kuvaa, mutta väri oli hyvä ja turhan pituuden voi leikata pois. Tämän peruukin tulevaisuudessa on ehkä Haruhi Fujioka Ouran Highschool Hostclubista. Tai miksei siinä välissä jokin larppi-hahmokin? Kotona totesin, että peruukki oli takussa ja otsahiukset oli nyrhitty melko lyhyiksi. En siti kadu, koska 10 euroa. Ja saan tästä mielenkiintoisen projektin, jossa parhaani mukaan pelastan tämän peruukin.

Käytävässä tapasin tuttuja ja liityin heidän seuraansa Potter-miitissä. Tylyconia mainostettiin ahkerasti ja itselläni ainakin on kaikki suunnitelmat mennä sitten vuoden päästä sinne. Miitistä minulle jäi käteen myös ajatus siitä, että jos Turussa olisi jästihuispausjoukkue, liittyisin ehkä siihen aika äkkiä.

Miitin jälkeen pidin välillä taukoa ohjelmista ja kiertelin taidekujan. Ja käytiin tässä välissä kaupassakin ostamassa välipalaa. Välipalat popsittiin aika nopeasti, koska seuraavaksi oli kiire cossi-kisaan. Kisa ei ollut mitenkään kovin pitkä. Sarjat olivat design ja perus pukukisa. Design-kisa on ideana tosi kiva ja porukka tekee aina tosi siistejä juttuja. Näkee, että itseään ei päästetä helpolla vaikka design ei olekaan suoraan lähteestä.

Kisa loppui aika nopeasti, mikä ei kyllä haitannut, koska marssin siitä suoraan eri päähän rakennusta katsomaan Pottereiden pimeä puoli -luentoa. Sinällään luennossa ei ollut paljoa uutta, mutta pitäjät olivat ihan hauskoja ja nautin silti. Luennon jälkeen jäin oikeastaan vain tönöttämään paikoilleni, koska samassa salissa alkoi pian Steven Universe-luento. Luento oli laadukas ja toi jopa joitain minulle uusia ajatuksia.

Sitten oli hetki vielä conia. Roosa otti hieman kuvia cossistani. Nitori sai ainakin yhdeltä ihmiseltä kehuja ja olin kovin otettu, kun minua sanottiin söpöksi varmaan kolme kertaa alle minuutissa.

Kuvien jälkeen porukkamme alkoi kasaantua. Viimeinen taidekujakierros tälle päivälle tehtiin ja vegaani-ystäväni johdattivat meidät Soi Soihin syömään. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon. Se joka sanoo vegaaniruokaa mauttomaksi ei ole käynyt oikeassa paikassa syömässä.

Sunnuntain cossi oli Ned the Piemaker. Olin harkinnut, että tekisin hahmolle piirakkalaatikon, jollaisia tv-sarjassa aina välillä näkyy. Ja päällystinkin kotona kenkälaatikon  puupintaa imitoivalla kontaktimuovilla. Mutta laatikko oli vaiva kantaa mukana ja päätin tyytyä vain vaatteisiin. Ehkä hahmo ei ollut erityisen tunnistettava, mutta en piitannut siitä, mikä oli oikeastaan aika vapauttavaa.

Conipaikalla ehdin taas kierrellä hetken taidekujalla ja myyntipöydillä ennen Cosplay ja feminismi-luentoa. Miron näkökulma homona sosiaalialan opiskelijana ja LGBT+ aktivistina oli mielenkiintoinen, koska itselläni ei ole mitään mainittavaa taustaa oikeassa tutkimuksessa aiheeseen liittyen. Valitettavasti luento oli kovin lyhyt, koska juttua olisi varmasti riittänyt tuntikausiksi.

Kiire kuitenkin oli niin meillä kuin luennonpitäjälläkin Valitsen sinut! -musikaaliin. Kaverit olivat pitäneet paikkaa ja jännityksellä asetuimme paikoillemme. Jännitystä oli ilmassa myös kaverimme Nooran puolesta, joka kohta flunssaisena, mutta päättäväisenä kiipeäisi lavalle muiden musikaalilaisten joukossa. 

Musikaali oli upea. Ensinnäkin itkin ihan luvattoman paljon. Toiseksi se puvustus! Niin nokkelia juttuja oli tehty pokémonien puvustamisessa. Blastoise oli yksi lemppareistani. Paljon kimono ja hakama-tyylisiä elementtejä oli käytetty, samoin samurai-haarniskan tyyppisiä osia. Blastoiselle kaiken kruunasi kilpi-reppu. Myös Bulbasaurin sipuli saa erityismaininnan.

Saalis taidekujalta

Musikaalin jälkeen kävimme joukkohalaamassa Nooraa ja liukenimme sitten conipaikalta läheiseen Heseen ja lopulta kotiin. Matkalla puhuimme vielä hassuista Potter-ryhmäcosseista Tylyconia ajatellen. Con oli mukava ja viihdyin vaihteeksi paljon ohjelmissa enkä kadu yhtään; ohjelmat oli hyviä.

Seuraavaksi on edessä Cosvision!

Tanssahtelua cosplayssa

Viime viikonloppuna oli aika PK-seudun cosplay harrastajien järjestämille cosplay-tanssiaisille. En ole aikaisempina vuosina jaksanut lähteä, koska en olisi kuitenkaan tanssinut ja matka tuntui liian pitkältä siihen nähden. Mikä tänä vuonna sitten muuttui? Se, että olen hiljalleen uskaltautunut haparoiden tanssilattialle, kiitos sen yhden larpin missä sai tanssahdella hahmonaan, jonka kuuluikin olla jähmeä ja huono tanssija. Ja lisää boostia tuli SM-kisojen iltabileistä, joissa myös parin kaverin turvin uskalsin hiukan tanssilattialle myöskin.

Puvuksi valikoin Nitorin Free!:stä. Innostunein olin tekemään oman designin ensimmäisen kauden lopputunnarin bile-asusta. Nitori kun ei esiinny tanssiklubi-asussa ollenkaan. (Yleisesti Nitorin puuttuminen kaikenlaisista official arteista on ihan tyhmää. :( ) Oikeastaan parissa päivässä ompelin kasaan college-takin ja T-paidan. Niistä ei ole sen ihmeempää sanottavaa. Kaksipuolinen silitettävä liima-paperi on vieläkin parasta tavaraa.

Kuvan otti Helene Lindfors.

Bileiden lisäksi olennainen osa tanssiaisia olivat myös perinteiset tanssit. Tätä varten nappasin vain kivan yhdistelmän omistamiani juhlavaatteita. Pakko on myöntää, etten oikeastaan osannut näistä perinteisistä tansseista mitään muuta kuin pornopolkan. Bussimatkalla tapahtumaan selasin läpi youtube-videoita tansseista. Paikan päältä bongasin myös tutun kaverin, joka suostui selittämään minulle miten muutama tansseista menikään. Pääsin siis pariin kolmeen tanssiin mukaan sen turvin että askeleet olivat helpohkot, muistin ne videotutoriaaleista edes vähän ja parini pystyi neuvomaan. Tanssiminen olikin yllättävän hauskaa. Syytän yläastetta siitä, että se on pilannut paritanssien (yms.) maineen.

Tapahtumapaikalla bongasin muutenkin joitakin tuttuja ja pääsin jutustelemaan pitkästä aikaa näiden kanssa. Joskus on ihan virkistävää lähteä yksin reissuun niin voi sitten rauhassa olla ja mennä ja jutella tutuille. Kun vielä saisi aikaiseksi mentyä juttelemaan uusillekin typeille. Silmäilin hiukan paikalla olevaa Rin-cossaajaa, mutten sitten uskaltanut. Senpai didn't notice you this time, Nitori.

Iltabilemäisempi osio olikin sitten enemmän osallistuttavissa, koska nyt ei tarvinnut ihan varsinaisesti osata tanssia. Ujosti hyppäsin välillä mukaan rinkiin, josta tunsin ainakin pari naamaa. Välillä taas istahdin reunalle. Oli hauskaa seurata, mitkä biisit kiskaisivat koko salin tanssimaan. (...heeei, macarena!) Hiukan harmitti, kun oli pakko lähteä kohti Kamppia ja kotiin vievää linja-autoa, kun salista tuli putkeen ainakin kolme oikein tanssittavaa biisiä.

Paluumatka oli kamala, kiitos humalaisten aikuisten miesten, jotka olivat ilmeisesti olleet katsomassa jääkiekkoa. En ole koskaan ollut niin iloinen, että joku tuntematon istuu viereeni bussissa. Kiitos siitä että läsnäolosi esti viereeni istumisen humalaisemmilta yksilöiltä. Tästä huolimatta reissu oli koko komeudessaan ihan hauska. Seuraavalla kerralla voisi tietysti pyydellä yöpaikkaa kavereilta niin ei illalla tulisi niin hirveä kiire pois.

Bye bye~

Nitori - mekko, peruukki ja meikkiä

Nitorin puvussa oli joitain asioita, jotka koen mielekkääksi mainita. En siis ryhdy kuvailemaan ihan koko puvun valmistusta. Suurin osa pukua oli mekko. En ole koskaan ommellut mekkoa, mutta ei se kovin vaikeaa ollut. Kangasta kului enemmän kuin mitä ajattelin ja jouduin tekemään pari ei-ideaalista ratkaisua, kuten jakamaan kappaleita puoliksi ja sommittelemaan niitä langansuuntaan nähden typerästi. Muistin nähneeni käsityölehdissä mahdollisesti sopivan kaavan ja etsin sen käsiini. Kyseessä oli vuodelta 2010 Suuren Käsityölehden numero 3, kaava 6, sivu 53. Halusin sen, koska siinä oli kaulukset ja helma, joka oli tarpeeksi laaja alushameelle. Tietysti kaava kävi taas läpi ison määrän muutoksia, kuten vyötärön leventäminen, helman lyhentäminen ja muuten muokkaus Nitorin mekon näköiseksi.

Alushameen, essun ja pääpannan väänsin aikalailla perstuntumalla. Kyseessä kun oli aika yksinkertaisia osia. Eniten vaivaa oli siinä, että asioita piti reunustaa röyhelöllä, mikä tarkoitti ensin kangassuikaleen reunan huolittelemista ja sitten sen rypyttämistä siististi kappaleen reunaan. Hameen alahelmaankin piti tulla röyhelö, mutta ompelukoneeni teki temput ja alkoi tikata rumasti, niin kuin edellisessä postauksessa mainitsinkin.

Osa pukua tuli etsittyä kaupasta ja puhdasta tuuria oli se, että satuin kävelemään Citymarketissa kenkäosaston ohi ja bongaamaan alennuksessa olevat punaiset ballerinat, joissa oli jopa jalkapöydän yli menevä kuminauha valmiina! Suurempi ongelma olivat sukat. Jotenkin olin kuvitellut, että tavallisten, valkoisten ylipolvensukkien löytäminen olisi helppoa. Olin erehtynyt. Ihan liian monen kaupan jälkeen löysin valkoiset ja paksut sukkahousut, jotka kelpasivat. (Sukkien piti olla paksut, koska en halunnut ajella komeita säärikarvojani, jos ei ole ihan pakko.) Alunperin aioin vain leikata niistä sukat, mutta päädyin siihen, että sukkahousut olisivat mukavammat eikä kukaan huomaisi eroa kuitenkaan.

Peruukin tilasin brittiläisestä CosCraftista. Sivusto oli selkeä ja tilaaminen sujui ihan näppärästi. Toimitus oli niin nopea kuin luvattiinkin. Peruukki, jonka tilasin oli hopeinen ja malli kulki sivustolla nimellä prince. Se oli tarpeettoman pitkä, mutta sen olin kokoajan tiennyt ja aikomukseni olikin leikata se muotoonsa. Nitorin hiukset ovat ärsyttävän keskiharmaanhopeiset ja taittavat joskus laventeliin. Peruukki ei siis sinällään ollut ideaalisen värinen, mutta minusta sopivin, jonka löysin ainakaan omassa hintaluokassaan. Peruukki oli laadultaan ihan sitä perus cosplayperukkilaatua enkä kokenut mitään yllätyksiä sen kanssa.

Toinen iso juttu oli meikkaus. Minulla on luomi saman silmän alla kuin Nitorilla, mutta Nitorin luomi on paljon sivummassa. Arvioin, että kaksi selkeää luomea niin lähekkäin ei näytä hyvältä cosplayn tapauksessa. Tarvitsin siis jotain, mikä peittäisi luomen. Ensimmäistä kertaa elämässäni kysyin siis meikkiosaston myyjältä apua. Tämä oli oikein miellyttävä ja ymmärsi heti että kyseessä oli hieman kertaluontoisempi projekti enkä siksi haluaisi ihan kalleinta. Hän nappasi tuotteen, valitsi sopivamman sävyn ja vielä kokeili luomeeni, että se peittyy, samalla neuvoen minulle, miten meikkaus kannattaa tehdä. Ohimennen sain myös ilmaisen näytteen tummia silmänalusia peittävää meikkiä, joka kuulemma auttaisi vetämään huomiota peitetystä luomesta. Samalla sain myös nopsan suosituksen vedenpitävästä liquid eyelinerista. Olin oikein tyytyväinen palveluun. Tuntui, että sain mitä tarvitsin.

Kuvasta näkee, että oikean luomen näkee oikeastaan vasta kun
tietää etsiä. Silmämeikkikään eiole niin levinnyt
kuin yleensä conin viimehetkillä.

Peitepuikko, jonka ostin oli Max factorin Pan Stik. Maksoi muistaakseni 12-13 euroa. Putkilo on ihan kivan kokoinen siihen nähden miten vähän sitä loputa kuluu ja mielestäni oli ihan hintansa arvoinen. Tästä riittää minulle varmasti vuosikausiksi, edellyttäen ettei se mene huonoksi ajan myötä. Ja mikä olennaisinta, luomi peittyi ihan tarpeeksi hyvin ja meikki pysyi. Ei tarvinnut pitkin conia lisäillä jatkuvasti. (Ja se tuoksuu joltain kanelin tapaiselta?)

Eyelineri oli Lumenen Blueberry Intense Liner Waterproof. Minulle ainakin suti oli ihan miellyttävä käyttää. Olin aiemmin pelotellut itseäni sillä, että nestemäinen rajauskynä on vaikeaa ja suttaavaa käyttää, joten olin pysytellyt geelimäisessä. Mutta itse asiassa nestemäinen taisikin sopia minulle paremmin! Ongelmani on aina ollut se, että en saa painettua tarpeeksi jäljen saamiseksi ilman, että viivoista tulee epäsiistejä. Nestemäisellä ei ole tätä ongelmaa. Tämä eyelineri piti myös lupauksensa vedenpitävyydestä ihan hyvin. Rajaus ei levinnyt tai tuhriintunut päivän mittaa. Jos se vähän lähtikin, niin se mureni siististi pois, mikä on ehkä kuitenkin parempi kuin leviäminen. Terävä rajaus myös sopii ehkä oikeastaan paremmin animehahmoille.

Tänään opin, että kannattaa kysyä myyjiltä, vaikka olisikin tyhmä olo. Kysymyksiin vastaaminen on kuitenkin heidän työtään ja saatat löytää tähän mennessä parhaat cosplaymeikkisi.

Tracon -röyhelöitä, perinteitä ja poika mekossa

Onnistuin ensimmäistä kertaa elämässäni tulemaan kipeäksi conin jälkeen. On kai sekin jokin saavutus, että saa ekan coniruttonsa vasta yli 5 vuoden (6? 7?) conittamisen jälkeen. Nyt flunssa alkaa onneksi olla jo ohi.

Perjantai-illalla oli tiedossa lähtö coniin, mutta minulla oli vielä tavallaan viimehetken paniikki. Maid-uniformun helmasta puuttui vielä röyhelöt ja pääpannan valkoinen röyhelö oli aivan liian korkea. Tässä vaiheessa kävi vielä niin, että ompelukoneeni alkoi tehdä varsin omituista tikkiä, jossa ylälanka oli julmetun löysällä ja kerääntyi rumiksi lenkeiksi kaikkialle. Minulla on epäilykseni vian lähteestä, mutta tökin konetta sitten joskus paremmalla ajalla isäni läsnä ollessa. Turhautuneena ja kiireisenä hylkäsin helman röyhelöt ja lainasin äidin ompelukonetta ihan hetkeksi korjatakseni pannan.

Ajomatka Tampereelle tapahtui Roosan ja Nooran seurassa. Viimeinen majoitusseurueemme jäsen, Sofia, oli jo paikanpäällä kuuntelemassa konserttia. Majoituksemme oli tällä kertaa leirintämökki. Se oli varsin halpa siihen nähden miten lähellä se lopulta oli keskustaa ja conipaikkaa. Tosin vessojen ja suihkujen sijainti erillisessä rakennuksessa oli vähän vaiva. Mutta sitä saa, mistä viitsi maksaa. Ilta kului ompelemalla käsin röyhelö kiinni pääpantaan. Muilla oli meneillään peruukin muokkausta ja vannehameen laittamista kokoon. Sofian kertoi samalla sitä miten vaivalloista oli löytää halpaa materiaalia vannehameeseen ja voin jakaa, että puoliksi leikattu, muovinen kulmalista on ilmeisesti halpaa ja ihan toimivaa vannemateriaalia.

Lauantain pukuni oli siis maid versio Free!:n Nitori Aiichirousta. Versio on siis tosiaan canon-versio; En ihan itse keksinyt pukea hahmoa meidoksi. Halusin lähinnä nähdä kavereideni reaktioita siihen, että "Mitä, sinä mekossa?!", mutta näköjään tämä ei ollutkaan niin shokeeraavaa kuin luulin. (Tai kavereillani on hyvät pokerinaamat?) Oli joka tapauksessa ihan jännää ommella vaihteeksi jotain röyhelöistä, vaikka olikin vähän tuskaa ommella metrikaupalla röyhelöreunuksia kaikkeen. Kirjoitan vielä myöhemmin postauksen puvun tekemiseen liittyen. Puku olikin yllättävän mukava henkisessä mielessä. Ehkä se helpotti, että Nitori on poika, tai sitten olen kasvanut itsevarmemmaksi sukupuoleni kanssa. Anyway...

Conissa meitä odotti satoja metrejä pitkä lippujono. Mutta jono onneksi liikkui aika nopsaan. Minulla oikeastaan oli jo ranneke, mutta viihdyin ihmisteni seurassa ja oli hauskaa porukalla bongailla cosseja ihan jonostakin käsin.

Lauantaina ei ollut niinkään minua kiinnostavaa ohjelmaa. Cosplay kilpailuun noudettiin liput ja kierreltiin taidekujaa ja myyntipöytiä. En oikeastaan harrasta fanitavaran keräämistä, mutta on silti ihan mukavaa katsella mitä on tarjolla. Taidekujalakin tykkään kierrellä, vaikka jotenkin ujostelen aina vähän jäädä katsomaan. 

Puhuva, liikkuva dalek!

Noora on mukana Pokémon-musikaalissa ja vinkkasi meille pienestä flashmobista. Suuntasimme siis lipunmyyntiteltan viereen katsomaan, kun paikalla olevat musikaalilaiset vetivät Pokémonin alkutunnarin ja levittivät tietoa musikaalista. Vaikutti oikein siistiltä.

Tampere-perinteeksi muodostuu myös hiljalleen Tullintorilla olevassa Aasiamarketissa vierailu. Tällä kertaa mukaan tarttui instant currykuutioita, merilevänaksuja ja kuivattua bataattia, joka oli jännittävä kokemus. Sieltä kiiruhdimme kohti päivän mielenkiintoista ohjelmaa, BL:n eettisyys-luentoa. Jo kymmenisen minuuttia ennen ohjelman alkua oli jono. Ja totta kai meille kävi Roosan kanssa sitten niin, että olimme kirjaimellisesti toinen ja kolmas jonossa, kun sali meni täyteen. Tietysti harmitti. Sen sijaan menimme ulos istumaan ja syömään eväitä. Ja seikkailin hetkisen itsekseni puistoalueella.

Päivän ainoaksi ohjelmaksi jäi sitten cosplay kisat. Tänään oli vuorossa WCS karsinta, parikisa ja pukudesign kisa. Nautin kisojen katsomisesta ja WCS oli tietysti ihan omaa luokkaansa. Edelleen nautin paljon pukudesign kisasta; Sen idea on mielestäni hauska. En nyt sen enempää puhu kisoista, koska minulla ei ole niistä sen viisaampaa ja syvempää sanottavaa.

Nitori ei ollut mitenkään erityisen suosittu. Mutta juttelin parille ihan mukavalle ihmiselle (mm. ujolle Sousuke-cossaajalle, jonka kaveri raahasi tämän juttelemaan) ja minua kehuttiin söpöksi. Viihdyin puvussa kuitenkin ihan hyvin ja aloin miettiä laittaisinko saman puvun huomennakin.

Kun oma porukkamme oli valmis, suuntasimme Pancho Villaan syömään. Tästäkin on muodostumassa Tracon-perinne. Mahat täynnä suuntasimme takaisin leirintämökkiin. Illan ohjelma koostui tv:stä tulleesta Django Unchained-leffasta. En ihan kokonaan keskittynyt siihen, mutta se näytti oikein hyvältä ja haluan vielä joskus katsoa sen ihan ajatuksella.

Sunnuntaiksi olin ottanut mukaan Dipper Pinesin puvun, mutta se alkoi epäilyttää minua. Lauantaina olin nähnyt niin monta Dipperiä ja oma kasaan rääpäisty puku ei tuntunut erityisen hienolta. Lisäksi totesin muiden fanien koostuvan kovin nuorista ihmisistä ja selittämättömästi koin itseni vähän vanhaksi ja kärttyiseksi siitä huolimatta että olen yleensä ihan lempeä. Joten päätin laittaa Nitorin uudestaan. Päätöstä puolsi sekin, ettei lauantaina tullut photoshootattua yhtään.

Sunnuntai-aamu ei ihmeemmin eronnut edellisestä. Paitsi että oli tietysti pakattava ja siistittävä mökki. Olin silmäillyt Fanfiction ennen ja nyt -luentoa, mutta se alkoi aikaisemmin kuin mitä huvitti herätä, joten se jäi katsomatta. Joten taas napattiin liput päivän cosplaykisoihin ja lähdettiin seikkailemaan. Ostin taidekujalta söpön Ruby ja Sapphire -pinssin (Steven Univesesta) ja Bilbo-tarran.

Sunnuntaiaamun fiilikset autossa.

Roosa myöskin otti kuvia puvustani puhelimellani samaan tapaan kuin Archipelaconissa. Roosan kanssa on kivaa ottaa kuvia ihan vain koska kehtaan kysellä jatkuvasti mitä teen käsilläni ja näyttävätkö jalkani oudoilta tässä asennossa jne. Ja Roosa antaa minun katsoa kuvia usein, jotta osaan itse korjata asentoja ja ilmeitä.

Cosplay-kisa toi tervetulleen rauhallisen hetken. NCC kisaajissa oli monta hyvää. Esityskisasta mieleeni jäi jostain syystä herttainen Pushing Daisies-esitys ja eeppinen SnK-esitys, joka ansaitsi kyllä voittonsa. Niin monen ihmisen järjestäminen koreografiaan ei voi olla kovin helppoa ja porukan ajoitukset olivat kyllä kohdillaan.

Kuka ei kuulu joukkoon?

Seuraavaksi olisi heti alkanut pianokonsertti, mutta minua ei huvittanut istua taas paikoillaan. Joten tiedossa olivat viimeiset kierrokset taidekujalla. Ja päätin tässä välissä vaihtaa normaalimpiin vaatteisiin. En kuitenkaan vaihtanut pois peruukkia ja valitsin niin Nitorille sopivat vaatteet kuin mitä sattui olemaan mukana. Halusin nimittäin ottaa puiston toisella laidalla olevissa kuntoiluvälineissä pari hassua urheilukuvaa.

Vaatteiden vaihtoon meni yllättävän kauan ja kiirehdin Free!-luennolle. Olisin oikeasti ehkä tarvinnut Cosplay poseeraus pajaa enemmän, mutta olen meinannut monta kertaa tämän tyypin Free!-luennolle, mutta se on aina jotenkin estynyt tai olen unohtanut mennä. Enkä ollut pettynyt että menin. Luennon pitäjä oli hauska, mutta samalla osasi puhua aiheestaan selvästi ja sujuvasti. Arvostin erityisesti värikkäitä kielikuvia. Ja oikeasti opin luennolla paljon. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi, että mangalehdet voisivat vaatia sarjoiltaan tiettyjä arvoja tai rakennetta. Ja Oofurin erilaisuuskin selittyy sillä, että se on ilmestynyt vähän vanhemmalle yleisölle suunnatussa lehdessä. Free!n erilaisuus taas selittyy animaatiostudiolla ja sillä, että sarja ei perustu mangaan ja hyvin löyhästi edes light novel-sarjaan, josta hahmot on otettu. Vähän välillä asiat ehkä toistuivat luennon aikana, mutta ehkä se menee puhujan hermostuneisuuden piikkiin tai haluun alleviivata joitain asioita.

Annoimme päättäjäisten olla, koska totta puhuen en muista, että conien loppuseremoniat olisivat hirveästi koskettaneet minua vuosikausiin. Sen sijaan mentiin pienellä porukalla Heseen. Ja muiden lähdettyä Roosa tosiaan otti vielä minusta pari urheilu-kuvaa, niin kuin halusin.

Kaiken kaikkiaan coni tuntui menneen ohi hujauksessa. En nähnyt tuttuja kuin ihan ohimennen ja juttelin vain muutaman uuden tyypin kanssa. Jotenkin oma fiilikseni jäi vähän laimeaksi. Mutta conissa itsessään ei ollut mitään vikaa. Olisikohan mahdollista että olen hieman vanhentunut ja jotenkin leipääntynyt conittamiseen ja hukannut sen aloittelijan innostuksen? Ehkä myös pohjimmiltaan cossaan sosiaalisista syistä ja jos en conissa pääse tarpeeksi juttelemaan tutuille ja uusille tyypeille, jäävät fiilikset vähän laimeiksi. Täytyy ehkä harkita jonkin ryhmäcosplayn laittamista kasaan, koska olen aina nauttinut ryhmässä cossaamisesta erityisesti ja sitä kautta sain ensimmäiset uudet coni-ystäväni. Ja koittaa siirtyä hieman monimutkaisempiin pukuihin, joissa pääsen taas oikeasti koettelemaan ongelmanratkaisukykyjäni.