Syrjähyppy larppauksen maailmaan, osa 2

Peli oli mahtava ja olen pari päivää sen jälkeenkin innoissani ja peli-fiiliksissä. Jos ajattelin, että cosplaysta tutustuu helposti uusiin ihmisiin niin larpeissa se tapahtuu näköjään vielä helpommin. Kai se johtuu siitä, että pelaaminen on yksinkertaisesti kovin intensiivinen kokemus ja viikonlopun aikana on hirveästi actionia. Tässä postauksessa en kovin tarkasti pui pelin juonta, koska se oli massiivinen ja monijuonteinen, koska kaikilla oli omat salaisuutensa ja ongelmansa. Kaiken lisäksi tästä on jo nyt tulossa pitkä ja tekstipainotteinen postaus. (Lopussa on tiivistelmä, jos et jaksa lukea kaikkea.)

Pelipaikalle saavuttiin jo perjantai-iltana. Minua jännitti ja kuumotti kamalasti edeltävänä iltana ja perjantaina sillä yhdellä ainoalla luennolla. Kun kyytiläiseni oli autossa ja nokka oli kohti Sastamalaa, uskalsin rentoutua. Emme tunteneet toisiamme ennestään, mutta juttelimme erilaisista roolipelikokemuksistamme ja tulevasta pelistä ja proppien tekemisestä siihen. Juttu luisti ja matka sujui. Otimme myös läheltä pelipaikkaa mukaan vielä lisäkyytiläisen ja taisimme olla ensimmäisinä pelaajina pelipaikalla.

Paikka oli leirikeskus, jossa oli tilaa meille n. 20 ihmiselle. Saimme tietysti kaapattua parhaat sängyt itsellemme. Samassa porukkaa tuli lisää ja kaikki palloilivat varaamassa sänkyjä ja kerääntyivät alakerran saliin. Mitään ohjattua ei ollut, mutta saimme nimilaput, joissa oli hahmojemme nimet ja pidimme pienen esittelyringin ihan vain koska harvat tunsivat ennestään muita. (Itselläni oli Vuotavan noidankattilan miittien puolesta pari tuttua naamaa.) Itse livahdin nopeasti hahmoni Aaronin parhaan kaverin, Blaken, pelaajan (Uppe) luo. Meillä oli onneksi yhtä hyvä/huono huumorintaju ja minulle jäi hyvä fiilis siitä, että pelaisimme bestiksiä. Myös hahmojemme klikkiin kuuluvan Belindan pelaaja oli siinä ja monen muunkin kanssa tuli vaihdettua sana tai pari.

Jokainen kävi myös briiffattavana pelinjohdon kanssa. Minä sain Aaronille ohjelappuja, koska Aaron posessoitaisiin pelin aikana useampaan otteeseen ja talossa oleva henki tekisi tiettyjä juttuja. Muuten vain kertailtiin hahmon pää juonet, kuten professori Punurmion mielistely, jotta tämä siirtäisi jälki-istunnon pois huispauspelin päältä ja Blaken varastetun kellon etsintä.

Kaikkien briiffauduttua oli myös yhteisbriiffi, jossa käytiin läpi säännöt, jotta kaikki varmasti tietäisivät ne.  Meille demonstroitiin, miten turvasanaa käytetään ja miten tappeluita ja pusuja simuloidaan sekä miten off game-merkkiä käytetään ja millaisiin tilanteisiin se on tarkoitettu. (Jos joku nyt haluaa tietää niistä lisää sama kyllä löytyi pelin sivuiltakin.) Minusta hyödyllisin osio oli kuitenkin virallinen esittelykierros, jossa kaikki saivat kertoa mahdollisista rajoitteistaan tai sallituista jutuista. Monet kokeneet pelaajat tunsivat rajansa jo niin hyvin, että antoivat esimerkiksi luvan oikeasti vähän riepotella/läpsäistä/kähmiä/pussata. (Kun oletusarvo on tietysti aina tilanteen simuloiminen turvallisesti.) Toisaalta muutama myös infosi kipeistä paikoista. Ihailin kovasti sitä hieman enemmän pelannutta, joka nosti esiin mielenterveyden ongelmat, kuten paniikkihäiriön ja miten hänen kohdallaan tulee toimia. Tämä rohkaisi ääneen muutaman ensikertalaisenkin, jotka ehkä muuten olisivat ajatelleet, että ei tässä nyt tällaisia tarkoiteta tai ettei uskalla kertoa. Ja koko porukka myös osoitti olevansa ymmärtäväisiä ja fiksuja.

Lopun iltaa me vapaasti seikkailimme pelipaikalla syöden eväitä ja jutellen uusien tuttavuuksien kanssa. Pelipaikalla kuului hyvin äänet, joten kun ensimmäiset menivät nukkumaan, joku joutui kokoajan hyssyttämään innostunutta pelaaja-laumaa. Itse viihdyin hereillä melko pitkään.

Yöllä oli vähän kylmä, mutta kyllä peitto ja villapaita lämmittivät. Osa oli jo noussut, koska heillä oli enemmän pukeutumista. Monet tyttöä pelaavat joutuivat tietysti meikkaamaan ja laittamaan hiuksensa/peruukkinsa. Ja vaikka minäkin tein molempia, Aaron on todella perusjätkä, joten suin vain hiuksiani vähän jakaukselle ja varjostin hiukan poskipäitä ja leukaa yms. Ja harkinnan ja Aaronin kavereiden pelaajien mielipiteiden jälkeen tein pienet amis-viikset maskaralla. Aamiaiseksi kaikilla oli omia eväitä, joita syötiin kun ehdittiin.

Minua alkoi hiljalleen jännittää. Olin vähän huolissani siitä, etten ollut jutellut Uppen kanssa kunnolla Aaronin ja Blaken taustasta ja muista asioista. En myöskään tiennyt miten ja mistä haluaisin aloittaa pelin. Ennen peliä otettiin ryhmäkuva ja sen jälkeen siirryttiin sisälle, missä kaikille annettiin hetki aikaa asettua ennen kuin peli alkoi. Minua tosiaan jännitti ja me kaikki haparoimme vähän sen kanssa mistä aloittaisimme ja sitten peli alkoikin jo ja... Sitten aluksi vähän kankeasti Jessica kyseli miten hänen ystävänsä olivat nukkuneet ja pienen small talkin jälkeen peli lähti liikkeelle. Alku meni vähän oman hahmonsa löytämiseen. Mutta meille oli jo alkubriiffissä sanottu, että niin käy kaikille ja sitä ei pidä pelästyä. Kunhan rentoutuu ja parhaansa mukaan miettii mitä hahmo tekisi, se alkaa tulla luonnostaan. Kyllä se sitten alkoikin sujua kun kaverit ympärillä juttelivat ja vitsailivat ja ensimmäinen oppituntikin alkoi.

Totta puhuen en tiedä pääsinkö täysin hahmoni päähän ollenkaan. Toisaalta Aaron ja minä olemme niin samanlaisia, etten tiedä aina ihan, milloin jokin reaktio oli kenenkin. Ehkä se kuulostaa vähän hullulta, mutta periaatteessa kyse on jostakin saman tapaisesta kuin metodinäytteleminen. Muutaman kerran kyllä olin selvästi Aaron. Muun muassa silloin kun näin Belindan kävelemässä käsi kädessä toisen tytön kanssa ja Aaron vain pisti sen sen piikkiin, että eivätkö tytöt nyt kävele käsikkäin kavereidensa kanssa? (Jessica oli kuitenkin oikein skandalisoitunut asiasta). Tai kun Blake ja Belinda "erosivat" ja Aaron sitten lohdutteli Blakea ja napitti tämän juoponnapissa ollutta paitaa oikein ja koki tarpeelliseksi sanoa "no homo", mitä minä en ikimaailmassa tekisi.

(Koitin valita kuvia, joissa muista pelaajista ei näy hirveästi, jos he eivät halua olla vierailevina tähtinä blogissani. En tiedä varmaksi kuka kuvia on ottanut, mutta Pauliina ainakin otti paljon.)

Aaronia epäilytti, mutta "eihän kaverit mua nyt huumaa."

Lisäksi pelaaja minussa stressasi kamalasti sitä, että saisin liimattua hengen kirjoittamat laput seinälle ilman, että kukaan epäilee Aaronia ja tämäkin ehkä etäännytti minua kovasti hahmostani. Se oli yllättävän vaikeaa ja vapisin aina sen jälkeen. Mutta kanavoin sen vapinan siihen, että Aaronilla nyt vain oli järkytys siitä, että hän oli taas kokenut muistikatkoksen. En tiedä johtuiko se tästä jännityksestä, mutta minulla oli hetkellisesti kova off game päänsärky ja muiden laittaessa ruokaa jopa etäinen etova olo. Pelasin kuitenkin sen läpi ja olen iloinen, koska lopulta peli oli hauska ja paljon jännittäviä asioita tapahtui. Ja ehkä Aaron saikin kirjaimellista päänsärkyä kaikesta siitä posessoinnista.

Iltabileet oli kovat.

Mutta nämä pojat ei tanssi. Ja Jessica ei sitten menny yksin.

Suosikkijuoniani oli se, että Blaken, koulun homoimmaksi jätkäksi haukutun pojan, ja Belindan suhde olikin alusta asti ollut kulissisuhde, koska Belinda oli lesbo ja sekä mukana olevat hahmot että pelaajat nauroivat tälle niin paljon pelin aikana tai sen jälkeen. Hieno hetki oli myös se, kun me onnistuimme vakuuttamaan itsellemme, että ihan tavallinen perhonen olikin professori Punurmio animagi-muodossa ja humalassa. Ja yhdessä kohtaa Blake, Belinda ja Jessica juottivat Aaronille jotain hyväntuulenjuomaa piristääkseen tätä. Aaronia kyllä epäilytti, koska kaverit eivät aina ole ihan niin hienovaraisia, mutta joi sen lopulta silti. Ja he patistivat Aaronia puhumaan parantajalle muistikatkoksistaan. (Aaronilla oli niin ihania ystäviä. <3 ;_;) Sain myös vetää muutaman julkisen posessoinnin ja vaikka taas sydän hakkasi ja oli sellainen olo, että kusin taas koko jutun, kaikki kääntyi parhain päin lähinnä ehkä koska pelin kirjoittaja (ja itse asiassa sen hahmon pelaaja, joka oli hengen vihan kohde) ohjaili asiat nokkelasti raiteilleen. Olin kuitenkin aika ylpeä itsestäni kun uskalsin nousta paikaltani ja pitää melua. Ja kai se posessoituna oleminen onnistui lopulta ihan tarpeeksi vakuuttavasti. Peli sisälsi myös huimat iltabileet ja pullonpyöritystä, jossa Aaronilla ja Blakella epäiltiin olevan jotain juttua, vaikka pojat molemmat ovat heteroita, ainakin kaksi homo-pusua tapahtui muiden jätkien välillä ja Aaron joutui tunnustamaan että on joskus fantasioinut jostain huispausjoukkueensa jäsenestä.

Pelin jälkeen oli heti paikalla loppubriiffi. Loppubriiffin pointti oli se, että kaikki saivat nyt käydä läpi omia fiiliksiään. Pyydellä anteeksi hahmonsa toimia tai käydä läpi toisen pelaajan kanssa, jos jotain jäi hampaan koloon. Tämä on tärkeää, ettei kellekään jää huono fiilis. Meitä ohjeistettiin hyvin selvin sanoin siihen, että pelin jälkeen tapahtumista puhutaan kolmannessa persoonassa (kuten olen tässäkin yrittänyt tehdä), jotta olisi helpompi erkaantua hahmosta ja asioista, joita tälle tapahtui. Esim. se toinen pelaaja ei inhoa sinua vaikka teknisesti sen nyrkki kävi naamassasi pelin aikana. Iso osa loppubriiffiä oli kuitenkin sitä, että kaikki olivat innostuneita ja kyselivät toisiltaan mitä näiden hahmoilla oli ollut meneillään ja kuka oli lähettänyt salaisia viestejä ja kenelle ja kuka oli lopulta oikeasti ollut rakastunut ja kehen ja mitä joku muu kaveriporukka oli pelissä tehnyt. Paljon haleja ja silityksiä vaihdettiin.

Ihan viimeiseksi vielä käytiin taas esittelyrinki, mutta nyt sellainen, missä kaikki kertoivat kuka ihan itse on (nimi, ikä, harrastuksia, muuta). Tämäkin ehkä antoi oman osansa sille, että nyt ollaan taas omia itsejämme ja kaikilla on muukin kuin hahmon nimi. Puhe jatkui pitkälle yöhön ja osan mentyä nukkumaan jonkun piti vähän väliä hyssytellä toisia, koska innostuimme puhumaan liian lujaa.

Seuraavana aamuna siivottiin kaikki porukalla ja vielä höpistiin lisää pelistä ja muusta. Ja viimeiseksi pihalla tehtiin iso halausrinki. Oli tosi haikeaa jättää kaikki uudet tutut ja todellakin olin saanut kasan facebook-kaveripyyntöjä jo ennen kuin poistuin. Kaikkien kanssa en tietenkään niin ehtinyt tutustua, mutta omat kontaktipelaajat tulivat tutummiksi ja muutama vanha kaveri läheisemmiksi.

Tiivistettynä: Tutustuin paljon uusiin ihmisiin ja kaikki olivat tosi mukavan ja positiivisen oloisia, eikä kukaan tuominnut toisia tai ollut ilkeä (paitsi hahmossa tietenkin). Säännöt olivat hyvät ja tosi paljon juttuja, joita ensikertalaisena ei edes tullut ajatelleeksi, oli jo otettu huomioon, koska pelin tekijöillä oli kokemusta. Pelaaminen itsessään oli lopulta tosi hauskaa. Hakemuksessa oli tosiaan saanut toivoa juonia ja kertoa rajoituksia, joten oma pelini oli paljolti mysteerien selvittämistä ja ongelmien, oman ja muiden hahmojen, ratkaisua. Itse nautin siitä kovasti. Ja varmasti rakkaus-juonetkin ovat huippuja niitä haluaville. Ehkä itsekin haluan vielä joskus kokeilla jotain missä pääsen osalliseksi tappeluihin tai kähmimiseen, koska miksi ei? :D Ja ei se niin vakavaa juuri ole, jos ei aina ihan suju tai ei oikein pääse hahmoonsa heti ekalla kerralla. Pelaaminen voi silti olla hauskaa ja oletan että hahmossa pysymisessä kehittyy paremmaksi.

Syrjähyppy larppauksen maailmaan, osa 1

(Arkielämäni puolella kandidaatin tutkielma alkaa olla pulkassa ja edessä on enää hajanaisia kursseja loppuun suoritettavana. Ehkä se cosplay-elämä alkaa tästä taas aktivoitua. Lähiaikoina on tulossa PopCult Helsinki. Puhetta on ollut Good Omens-ryhmästä kaveriporukalla, mutta en ihan vielä tiedä ketä sieltä cossaisin.)

Päätin nyt tehdä tästä postauksen, vaikka larppaus nyt ei ole cosplayta ja lähinnä sivuaa sitä vähän. Mutta ajattelin, että jos jotakuta vaikka kiinnostaa miten larppaus nyt yleensä toimii, niin tässä saatte seurata sitä ensikertalaisen näkökulmasta.

Joskus pienempänä, ennen kuin olin edes kuullut cosplaysta, olin utelias larppauksen suhteen. En kuitenkaan koskaan saanut lähdettyä ihan oikeasti pelaamaan. Olin pieni, en ollut koskaan kulkenut junalla yksin ja pelkäsin etten osaa. Sitten larppaus vähän unohtui, kun tajusin, että ihan oikeasti haluan enimmäkseen tehdä pukuja ja cosplay on lähempänä sitä mistä tykkään. Mutta Harry Potter -fanipiireissä sitten kuulin puhetta Potter-larpeista ja kun bongasin nimenomaan vasta-alkajille suunnatun larpin, Tylypahkan kevätretken, olin utelias ja innostunut. Potter on maailmana minulle hyvin tuttu ja rakas, joten se olisi hyvä larppi harrastuksen kokeilemiselle.

Täyttelin siis ilmoittautumislomakkeen ja odottelin jännityksellä minkä hahmon saisin. (Ja laitoin veljeni tilaamaan minulle joululahjaksi eBaysta setin tupakravatteja.) Hahmokseni annettiin vasta kolmas toiveeni, ja olin aluksi vähän pettynyt, sillä olin yrittänyt laittaa ensimmäisiksi hahmoja, jotka eivät niin muistuttaisi itseäni, jotta pelaaminen olisi mielekkäämpää. Mutta sopeuduin aika nopeasti ajatukseen saamastani hahmosta, Aaronista, johon sitten sentään samaistun aika hyvin.

Seuraavaksi kaikki pelaajat saivat käsiinsä noin word-sivun pituisen rangan hahmostaan. Se sisälsi muutaman perustiedon ja lyhyen taustan hahmosta ja lisäksi kasan ohjailevia kysymyksiä, joiden mukaan hahmoa piti täydentää. Aikaa oli reilusti pari viikkoa, joten rauhassa sai pohtia hahmonsa menneisyyttä ja sen vaikutuksia häneen. Hahmon osittainen itse kirjoittaminen oli mukavaa. Saa ensinnäkin itse vähän vaikuttaa hahmon asioihin ja hahmon ehkä sisäistää vähän paremmin verrattuna siihen, että vain lukisi kokonaan jonkun muun tekemän hahmon. Ja itse löysin itseni pohtimasta kaikkia pieniä sivufaktoja, joita en edes kirjoittanut hahmooni, joten sekin vaikutus itse kirjoittamisella on.

Hetkeen hahmon palauttamisen jälkeen ei kuulunut mitään, kun järjestäjät kirjoittivat juonia ja viimeistelivät hahmoja. Pian kuitenkin saapui info-maili, joka sisälsi tiedot pelimaksusta ja mahdollisuuden autokyytien sopimisesta. Ilmoittauduin autolliseksi ihmiseksi ja maksoin pelimaksuni, 23 euroa, joka kattaisi pelipaikan vuokran ja pelin aikaisen lounaan ynnä muita kuluja.

Taas odottelun jälkeen saapui lopullinen hahmo. Itse kirjoitettuun osaan tuli lisänä lähinnä tietoa oman hahmon suhteista muihin hahmoihin ja viimeaikaisia tapahtumia. Niistä sai vähän paremman käsityksen siitä, miten hahmo suhtautuu kaikkiin muihin ja erityisesti asiat, joita hahmon päässä liikkuu parhaillaan. Omalle hahmolleni ainakin kertyi kasa ongelmia, joita voisin pelin aikana ratkoa. Siinäkin määrin, että löysin itseni luennolla pohtimasta millä tekniikalla saisin parhaiten hahmoni ongelman ratkottua, vaikka peliin oli vielä kuukausi. Ja lisäksi yleisinfosta paljastui, että leirin aikana olisi kilpailun omainen toiminta hahmoryhmien välillä, niin kuin kliseisellä koululeirillä ikään. Näillä tiedoilla näyttäisi siis siltä, että pelistä on tulossa tapahtumarikas.

Sitten tietysti se puku ja propit. Perus koulupuku minulla olikin jo Remuksen cossaamisen ansiosta ja kravatit olivat saapuneet oikein hyvissä ajoin. Kravatit eivät ehkä olleet kovinkaan laadukkaita, mutta toisaalta ne maksoivat n. 2-3 e/kpl, joten en valita. Muuten valikoin Aaronin vaatteita ja ulkonäköä sen mukaan mitä olin hahmolomaketta täyttäessäni ajatellut. Lyhyet ja yksinkertaiset hiukset huispausta pelaavalle ja ulkonäöstään piittaamattomalle jätkälle. Mustat lenkkarit samasta syystä. T-paita ja neuletakki, jotka ovat mukavia päällä. Hiukan pohdin vielä maskeeraisinko itselleni hiukan partaa tai viiksien haituvia, koska hahmoni on 18, oppilashahmoista mahdollisesti vanhin, ja minä sen sijaan voisin naamani puolesta mennä bussissa lastenlipulla.

Larppauksen puolella propit ovat tärkeitä ja itse asiassa koko pukeutumista kutsutaan proppaamiseksi. Cosplaysta eroten on tärkeämpää, että hahmolla on mukanaan esineitä, joita hän tarvitsee ja jotka hänelle sopivat. Pelin aikana on esimerkiksi oppitunteja, joten muutama "pergamentti" ja hahmolle sopiva sulkakynä tulevat ihan tarpeeseen. Taikasauva kuuluu pakollisiin välineisiin ja tietysti tarvitsen repun, jossa Aaron pitää kaikkia tavaroitaan. Ja muut asiat, kuten huispaus kirja, helpottavat hahmoon eläytymistä ja kertovat muillekin pelaajille ehkä jotain hahmosta.

Tulin myöskin höpisseeksi äidillenikin pelistä ja tämän reaktio oli yllättävän negatiivinen. Olin jotenkin odottanut, että koska olen käynyt coneissa niin paljon, tämä ei olisi mitenkään eronnut hänelle siitä. Mutta huolenaiheena oli, että "en tunne sieltä ketään" ja "entä jos siellä on jotain tiedätkö... epävakaita ihmisiä?" sekä "sehän on keskellä ei mitään, entä jos jotain sattuu?". Parhaani mukaan koitin sitten vakuutella, että tunnen sieltä pari tyyppiä ja että facbookin perusteella kaikki ihmiset vaikuttavat fiksuilta ja pelihakemuksissa kyllä kyseltiin mahdollisista triggereistä ja juonista jollaisia ei halua pelata ja muutenkin olen saanut pelintekijöistä hyvin positiivisen ja asiansa osaavan kuvan. Tämä ehkä avasi silmiäni myös sille, että on kivaa olla 23, kun voi vain todeta että "harmi jos sinua huolestuttaa, lue lisää pelin sivuilta, nähdään pelin jälkeen. :)". Alaikäiseltä olisi varmaan jäänyt peliin meneminen siihen.

Viimeiseksi kiertelin vielä kirpputorilla, koska kaipasin toimivaa rannekelloa. Koska ajan vilkuilu puhelimesta ehkä rikkoisi vähän tunnelmaa. Olin innostuksissani pakannut jo pari päivää etukäteen, mutta heittelin viimeiset tavarat vielä laukkuun. Varsinainen peli on lauantaina melkein koko päivän, mutta pelipaikalle pitäisi saapua jo edeltävänä iltana, jolloin olisi alkubrieffi säännöistä ja mahdollisuus kysellä vielä pelinjohdolta omasta hahmostaan. Sekä tietysti ihan vain mahdollisuus tutustua muihin pelaajiin, koska pohjimmiltaan larppaus on sosiaalista puuhaa.

Kirjoitan aika varmasti larpin jälkeen vielä pelistä itsestään, so stay tuned.