Innostuin piirtelemään printatun lipun tyhjään osaan |
Piti vain ensin kerätä rohkeutta, koska en uskonut kavereideni lähtevän keskiyöllä elokuviin, kun seuraavana aamuna pitäisi olla yliopistolla pitämässä esitelmää tai tekemässä jotain muuta hirmu tärkeää. Mutta tutustuinpa kirjastossa hengatessani muutamaan uuteen ihmiseen, jotka olivat menossa. He lupasivat huolia minut seuraansa, jos kaipaisin sitä. Tosiaan olin myös vähän hermostunut, koska en yhtään tiedä paljonko ihmiset pukeutuvat ensi-iltoihin. Mutta olen kyllä havainnut fandom-piirit aika mukaviksi ja turvallisiksi. Joten ostin lipun ja sain jopa hyvän paikan!
Fiilikseni ennen leffateatterille lähtöä. |
random fiilis -kuva feat. Sherlock ja John |
Paikalla oli myös mahdollisuus osallistua pukukisaan. Osallistuin mokomaan lähinnä siitä ilosta, että saisin ehkä itselleni valokuvan todistusaineistoksi tästäkin tapahtumasta epämääräisten selfieiden lisäksi. Ja vaihdoin pari sanaa valokuvaus-paikan vieressä hengaavien cossaajien kanssa.
(Vietin viime viikonlopun varsin intensiivisesti kavereiden kanssa ja normaaliin elämään paluu tuntui melkein condarralta. Tämä auttoi mukavasti siihen!)
Niin hienot 3D-lasit |
Elokuvasta nautin oikein paljon. (Saattaa SPOILATA.) Osa lisätyistä juonikuvioista oli hienoja, osa ei niinkään. Pidin Gandalfin seikkailujen näyttämisestä, Taurielin hahmosta ja siitä, miten Legolasta oli käsitelty. (Kapeakatseinen haltiaprinssi, joka ylenkatsoo kääpiöitä eikä isänsä tapaan piittaa muun maailman menosta vs. LotR:ien Legolas, joka on yleensäkään poistunut kotimetsästään, lähtee sitten saattueen mukaan ja jopa ystävystyy kääpiön kanssa.) Taurielin ja Kilin välinen romanttinen (?) sivujuoni oli vähän outo, enkä oikein ymmärrä miksi sitä tarvittiin, mutta ei voi mitään.
Smaug oli upea. Niin upea, etten keksi siitä mitään muuta järkevää sanottavaa.
Joka tapauksessa nautin elokuvasta ja saatan hyvin mennä katsomaan sen vielä uudestaan, jos joku kavereistani tarvitsee seuraa tai jotakuta varoittamaan aina kun jättiläishämähäkit ovat ruudussa.