Nyt vain tuskailen sen kanssa minkä cossin laitan. Kavereiden kesken ei tule tapahtumaan mitään erityistä ryhmää, joten nyt katselen jo olemassa olevia cossejani ja kaappini sisältöä ja yritän päättää mikä innostaisi eniten. Tavallaan haluaisin valita jonkin sarjakuvahahmon, koska kyseessä kuitenkin on sarjakuvatapahtuma. Toisaalta tällä hetkellä innostaisi jokin muu, joten tuntuu typerältä pakottaa itsensä johonkin cossiin vain siksi että se sopii paremmin tapahtuman henkeen. Kaiken kaikkiaan stressaan nyt ihan liikaa sitä mitä cossaan. Kun haluaisin cossata jotain siistiä, mutta se pitäisi ensin tehdä ja aikaa ei todellakaan ole.
Edit/ Päätin tehdä nopean kaappicossin Hannibalin Will Grahamista. Omistan valmiiksi sopivan ruutukauluspaidan ja farkut. Olin onnekas ja pääsin käymään kampaajalla näin lyhyellä varoitusajalla, joten hiukseni ovat nyt sopivan pituiset Willille. Nyt vaan täytyy oppia kihartamaan ne. Will varmaan tapahtuu sunnuntaina ja lauantaiksi laitan vain jotain mukavaa/nörtihtävää.
Joten toivottavasti törmäilen joihinkin tuttuihin siellä sitten.